maanantai 24. joulukuuta 2012

Jouluattona 24. joulukuuta 2012

Jos jatkuvasti koettaa kehittää maalaustaitoaan tai ylipäätään ajattelee paljon maalaamista, niin kuvien hahmotuksen tarkkuus, vivahteikkuus ja sisällyksekkäys madaltuvat maalaustaidon tasolle. Sen sijaan, jos viettää aikaa muissa puuhissa ja ihan vain katsellen, kuvittelemattakaan maalaavansa, niin näköhahmotus tarkentuu ja saa sisällökkyyttä, johon kuvat eivät yllä. Niinpä muuten vain katseleminen hinaa maalaustaidon paljonkin paremmaksi.

perjantai 9. marraskuuta 2012

Taulun myyminen

Öljyvärimaalauskurssilla oleva yli 80-vuotias vanha nainen olisi varmaankin tenhoava Savonlinnan Pihlajaniemessä ja ehkä muuallakin asuvien kuivaluonteisten naisten mielestä, luulen. Jos hän pyytäisi tuollaista naista mallikseen, niin saisikohan 10-15€ materiaalimaksua ja korvausta kuvasta, jos nainen ottaisi tuon pienen kuvan mukaansa? Jos siis maalaisi kivan kuvan, jonka tulisi olla pikemminkin tenhoava ja kaunis kuva seinälle laitettavaksi kuin aivan tarkka ja näköinen. Jos pitäisivät serllaisista ja maksaisivat sitten ajan myötä toiset enemmänkin...
Samalla kurssilla on vanha mies, joka maalaa hienoja maisematauluja. Voisko niitä myydä jonkun muun taiteilijan ohella jossakin taidevajassa, kahvion sivutilassa tai sitten useamman taulun tiheänä plänttinä huoltoasemalla. Olisi yksi kalliimpi (150?) ja isompi joukko huomattavasti halvempia (40-80?), jotka voisi ostaa kassalta - jotak toisivat paikalle tenhoa sen sijaan että joutuisi maksamaan myyntimaksua ainakaan enempää kuin kympin taulu. Taulujen taakse ja alle laput, joissa lukisi isolla "Tämä taulu 55€" (huh, mikä hinta!) ja alla hienostuneen vaatimattoman tunnelmallisesti "Koikkalahden rannalla, kesäkuussa 2012, (huomaa kuikka etualalla)" (no ei se niin hurja hinta ollutkaan, hieno taulu). Myytyjen taulujen tilalle olisi varastossa uusia lappuineen. Aivan halvimpien taulujen olisi hyvä olla tunnelmallisia, saavat vaikka olla pienempiä sitten tai vähemmin byksityiskohdin, jotta niille, joilta eivät rahat riitä, mutta jotka voivat suositella tutuilleen, jäisi påositiivinen kuva. Vieressä voisi kissankokoisin kirjaimin lukea "Osta tästä taulu mökille tai muistoksi kaupunkiin"?

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Kurssilla vai omin päin

Jotenkin jumiudun, kun käyn kurssilla. Omat hyvät alut laimenevat pakertamiseksi ja hengettömyydeksi sekä aidon kiinnostuksen puutteeksi, kun käyn kurssilla. Osin se johtuu siitä, etteivät kaikki kurssilaiset ole yhtä kiinnostuneita maalaamisen aiheesta ja hengestä kuin minä. Osalta puuttuu taitoja eikä heistä voi ottaa mallia edes sosisaalisuuden verran. Ja osin syynä on, että opettaja opettaa myös lapsia: tulee kurssilla tyyli pläntsis tähän maalia ja tässä raapustan jotakin koululaismaisesti, kun koululaiset niillä yrittävät vallata tilaa koululta maalausharrastukselle, mutta meille ne tulevat tarpeettomasti opettajan tottumusten myötä jotenkin kurssin tekemisentavassa niin, että sitä on hankala karttaa.
Kotona, kun tekee omin päin, niin omat inspiraation kohteet ja innostukset säilyvät puhtaina ja saavat yrittämään kohti parempaa, eivätkä latistu kuten kurssilla vaan nostavat uudelle taitotasolle ilmeisesti pysyvästi, jollei sitten mene kurssille... Kursilla luulin oppivani paremmista siveltimistä yms., mutta opettajat eivät opetakaan tekniikkaa ja niin olen aivan ummikko. Yhden hyvän neuvon vain olen opettajilta saanut ja se koski jäykemmän keinokuitusiveltimen valitsemista, ja si niin, ohentimen käytöstä kuulin, mutta ylipäätään kompastelen tekniikan ongelmiin edelleen - kai niitäkin juttuja siten oppii paremmin omin päin, jos opettajasta ei kerran ole apua.
Kotona maalailtua:


Mielenkiinto on tärkeä

Maalaamisesta olen huomannut, että jäljen onnistuneisuus on kiinni
katseen eloisuudesta ja asenteen viitseliäisyydestä kuvattavan asian
eri puolia kohtaan, eli motivaatio ja kiehtoutuneisuus ovat pitkälti
sama kuin onnistuminen, ja kyllästyminen johtaa epäonnistumisiin.

Eri ihmisten suuntautuneisuus eri elämänalueille on pitkälti kiinni
 erilaisesta virittäytymisestä: huomataan eri asiat ja eri asiat jäävät
huomion piirin ulkopuolelle. Tuo on siis lahjat, ja motivaatio määrää
loput, se taas on kiinni siitä, mihin tapaan elää ja mitä siis jää
elämäänsä kaipaamaan.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Sunnuntaina, 16. 9., - 2012

Mitäköhän muotokuvamaalarilta vaaditaan? Näköisiä, elävän näköisiä, oikeantunnelmaisia, mittasuhteet oikein, luonne ja sosiaalisuuden tyyppi oikein, edustava muttei valheellisen positiivista kuvaa antava vaan pikemminkin lunki ja positiivinen? Vai miten tuo oikein ratkaistaan, että missä valossa ihminen maalataan? Tunnelman osalta on ihan kiva ottaa jokin teema, jota tuo ihminen käyttää elämässään tärkeässä roolissa, mutta ottaa se omasta elämästä ja maailmassa laajemmalta tavatussa tutussa muodossa jotenkin niin kuin tuon ihmisen mieleen tuomat elämänalat inspiroivat, kai se on yksi tapa ymmärtää ihmistä positiivisessa valossa. Paljon en ole ihmisiä maalannut, kurssilla on ollut muutama malli, ei muuta. Mutta alku on sujunut ihan hyvin tai ok, joten toivon, että voisin hyvinkin oppia maalaamaan muotkuvia. Maalaamista väreineen en ole kokeillut vaan vain hiilellä jotakin. Tasulumaisia kuvien myös tulisi olla, mutta siitä oppii jotakin muilta kokeneemmilta kurssilaisilta. Muotokuvamaalari voisi kai saada rahaa, ja ihmiset ovat kiehtova monimuotoinen aihe piirtää, jokainen kuva kuvattavan elämän laajuinen potentiaalisesti ainakin.

Kurssilla on kiva, kun on monenlaisia näkökulmia piirtämiseen ja maalaamiseen, mutta ikävä, että yhdistävänä piirteenä on juuri tuo lättänin puoli: viiva ja muodot eikä se ilmiö ja henki, jota maalataan, ei aiheen ja maalaamisen kiehtovuus, kuten kuuluisi olla vaan jokin palikkataso, joka ei vie minnekään ja joka siis hidastaa kunkin maalaustaidon kehityksen siinä, missä kiehtovat aiheet ja tenhoavat näkemykset veisivät vauhdilla eteenpäin paljon taitavammaksi.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Kiehtovuudesta versus urautuminen

Jokaisella tekemisellä on tapana jumiutua uriinsa, jos tekijä satsaa siihen koko ajan samalla tavalla ja hahmottaa sen ikään kuin aikataulutetusti. Uuden oppiminen edellyttää uusia näkökulmia, jotka ovat toimivampia kuin nuo vanhat - eli se edellyttää uusia tekemisiä ja aikatauluista irti päästämisestä: Kasvan johonkin muuhun ja jätän silloin vanhan, mutta koska vanha edelleen joltain puoleltaan kiehtoo, aloitan sen uudelleen jossakin toisessa muodossa, joka minua erityisesti motivoi: joka antaa uuden alun, inspiraation tekemiseen, muilta elämänaloiltaq ja miksei tältäkin peräisin olevia oivalluksia ja laajemmin ja vahvemmin elämisen tuomaa syvällisyyttä, koskettavuutta ja helposti etenevää vapautuneisuutta (työlästyneisyyden sijaan).
Se, miten osaa maalata, on huomion määrästä ja laadusta kiinni ja se taas on kiinni siitä, ettei ole urautunut (ei edes käden tavoittelemien piirrettyjen muotojen osalta kuten aloittelija usein) ja että aihe sinällään kiehtoo aidosti sen sijaan että se olisi vain joka aihe, jota piirtää. Muodot, värit, tunnelma, henki, persoona, kokemuksellisuus, tunne, näkemys, jne. voivat toki kiehtoa, o9lla sitä kielt'ä, jolla ilmiöistä kerrotaan, mutta olennaista on, että todellisuus koskettaa: kuten sammal mökkipolulla paljaan jalan alla, kuten ruo'ot rantaan tullessa, lokin liito taivaalla jne. : jotakin mitä tekee mieli kuvata, jotakin mikä on tidellisuuden elämänmakuiselta ja onnistuneelta vaikuttavaa osaa juuri minulle. Ja se pitää kuvata toderllisuus lähtökohtana ja koskettavuus ohjenuorana aistimusten ja tunteiden kiellä eikä piirustuskoulun muotokielellä.
Joka kerran kun aloittaa uutta, on hetken verran kiehtoutunut: juuri näin, juuri tuo kiehtoo. Sitten sekunnin tai ehkä pidemmänkin ajan jälkeen alun kiehtovuus vaimenee urautuneisuuden alle, kun yrittää samalla tavalla lähestyen löytää saman kiehtovuuden, mutta silloin alun onnistuneisuuden, hetken synnyttämän mieliteon tilalla onkin vanha kaava, joka on työläs kuin palkkatyö yleensäkin. Koskettavuus on kiinni siinä, että ewlämä koskettaa itseä: joka hetki on ewlettävä uutena, joka kerran lähdettävä uusille kiehtoville poluille, saamaan sitä elintilaa, joka tekee elämästyä todellista, viisaasti elettyä, elämänmakuista, vahvaa ja kiehtovaa, joka avaa kokemaan!

lauantai 8. syyskuuta 2012

Lauantaina 8. syyskuuta 2012

Piirustuskurssilla viime viikolla oli croqius-piirustusta vai miksi sitä nyt sanotaan: oikea malli, mutta koululaisiin tottunut niin kuin opettajakin. Siinä, missä keski-ikäinen ja vanha luottavat omaan kokemukseensa ja omaan näkemykseensä, koululaiset menevät kaiken läpi kouluperspektiivin kanssa ja elämä, kiehtova tekeminen aukeaa vasta kauempaa nähtynä, ikään kuin vaimeammin olemassa olevana kuin vanhemmalle väelle, joka selviää lähes kaikessa omien taitojensa varassa eikä oleta opettajasta olevan paljoakaan muuta iloa kuin seuraa ja tekosyy maalauskerhon kokoontumiseen. Eli piirrettiin elävää mallia, mutta mallista ei voinut ottaa mallia eikä opettajasta vaan pityi kaikki tulkata oman kokemuksen kielelle ja etsiä omasta takaa itseä kiinnostavat asiat, sillä muuten meni koulutapaan liian lättänäksi ja hengettömäksi, vaikka opettaja olikin paljon parempi kuin keväinen maalauskurssin opettaja, arvelisin. Kokeneemmista kurssilaisista sai mukavasti mallia, kun osasivat tehdä taulumaisenkuvasta: kiehtovan tarinamaisen, tunteita kuvatelevan, elämänviisautta vai mitä lie vaikuttavasti hehkuvan... Oli ikään kuin teema mallin ulkonäössä ja asennossa, ja siihen assosioitu oma kiehtova näkökulma tuohon teemaan tai jostakin sen vierestä, puettu sanoiksi tai siis kuviksi omalle näkemykselle tilaatehden, kuin olisi kiehtova mielikuvitushahmo hämärästi taustalla näkyvän mallin päällä. Tai niin siis tuli piirrettyä erilaisia hahmoja samasta mallista, mutta vain alku sujui ja sitten meni kömpelöksi ehkä siksi, ettei malli ollut hyvä piirtämään vaan koululaismaisesti lätistävä ja viiva- ja muotokeskeinen, eikä vaikutelmakeskeinen, kuten keväisellä kurssilla muita silmätessäni opin. Olisi kiehtovaa maalata aina eri malleja - jospa vaikka oppisi tekemään muotokuvia, sellaisia vikkeliä kai? Tavallaan tuollainenkin mallia muistuttava kaunis kuva olisi kiva seinällä, kun se vain olisi ihan kaunis ja tavallaan sadunomainen eikä aina tarvitsisi miettiä, että miltä itse näyttää vaan olisi vähän niin kuin jonkun muun kuva.
Katselin piirustuksen ja maalauksen oppikirjojani ja mietin, mityä olen kerennyt oppia ja mistä. Paljon olen oppinut luontoaiheita mallista maalaamalla, esim. koiraani Vaapukkaa. Mutta kirjatkin ovcat olennainen opin lähde, mutta niitä ei voi lukea järjestyksessä ajatuksella vaan siitä sun tästä kiehtoutuen ja omia teitä kulkien, itse sitä sun t'ätä maalaillen. Ilmeisesti kiinnostuminen maalaamisesta on se, mikä tuo taidon, kun esikuvia on aina silloin tällöin apuna taitoa nostamassa. "Minä osaa jo tuon"-asenteella syntyy pelkkää suttua, ei yksityiskohtaista jälkeä, ei muotoa eikä henkeä oikein. Vaan tsemppi on se, mikä kannattaa! Ja Luonto... Kaavamaistua ei saa, kokemuksen rikkaus on tärkeä, etukäteissuunnitelmista on ainoastaan haittaa, kun taas jostakin maailman ilmiöstä kiehtoutuminen aidosti auttaa maalaamaan sen kivasti.

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Huomioita kasvojen piirtämisestä

Maalauksen ja piirtämisen oppikirjoista näkyy oppivan kivasti, kun löytää jonkun mielestään tunnelmallisen tai muten hienon maalauksen ja jää sitä katselemaan, että miten se on maalattu ja miten tunnelma saatu aikaan. Sulattelee ja kopioi mielessään tuon katsomisesta kiehtoutuvan mielentilan ym., mitä kuvasta oppii. Piirtääs itten omia aikojaan herkällä kädellä joatkin itseä kiehtovaa niin, että ovat nuokin taidot mukana auttamassa ja oma vanha elämänviisaus toki myös.
Luontokohteista oppii paremmin kuin rakennetusta, koska luontokohteella on oma rytmi ja henki, kun taas rakennettu voi olla ainakin osin ideaa vailla.
Ihmisen muodot saa oikein, kun kiinnittää huomionsa tunnelmallisiin havaintoihin ja siihen kokonaishahmoon, jonka ihminen ja kukin kehon osa mieleen luo. Piirtää sitten tuo tunnelmahavainto ohjaajaanaan sitä kuvastavan muodon eikä viivaa, että montako milliä mihinkin suuntaan senttimetrimitalla.
Kukin kehon osa nähdään tunnelmallisen kokonaishahmon osana ja piirretään tai maalataan kehon osa, siis koko alue keraalaan. Esim. leuan ja suun muodon saa enemmän oikein, kun katsoo laajalti leukaperiä myöten koko alueen muotoa ja vain varjostaa suun omantunnelmaisekseen ja samaan tapaan kunkin kehon osan siinä kuvastuvaa elämänaluetta ja luonteenomaista käytöstä kuvastavaksi. Vastaavasti silmien piirtämisessä on hahmotettava otsahiuksia, nenän yläosaa ja poskipäitä myöten koko alue tunnelmineen ja piirrettävä silmät tunnelman perusteella oikeaan kohtaan ja oikeanmuotoisiksi. Mieleen syntyvässä tunnelmahahmossa on kulmakarvojen muoto kirjautuneena havainnonteon kielellä eli siten juuri kuin kuvaan on hyvä, toivottava piirtää. Itse silmät tarvitsevat lisäksi tarkemman elämästä kiehtoutuvan katsomisen, jotta ne ikään kuin hehkuvat kuvastellessaan sitä, miten elämä kiehtoo mallia.
Tarkan muodon saa kuulostelemalla uten laulun meininkiä kuulostellaan. Kunkin osan kiehtovan kauneuden tulisi soljua laajemman kokonaisuuden kiehtovuuden osana ja olla luontevalla painotuksella siinä omaan tärkeyteensä ja kokonaisuuden kauneuskäsitykseen nähden.

perjantai 13. heinäkuuta 2012

Perjantaina 13. heinäkuuta 2012

Joka tekemisellä on perusta, jonka varassa sen toimivuus on. Tuo tervehenkinen, olennainen, syvällinen, tunteidenmukainen jne. on ainoa toimiva ja muu on harhaan joutunutta, hengetöntä, toimimatonta. Maalaamisessa näytettäisiin tarvitsevan kaksi elementtiä: kiehtova kokemus, jotain syvällistä, joka on kokemuksena kiehtova avuksi maalaustaito. Siis taidon henki apunaan perustaidot. Jos hioo vain taitoa, alkaa toistaa samaa vanhaa ja niin havaintokyky turtuu ja taito tylsyy, siitä katoaa henki ja idea. Mutta jos vain elelee, uppoaa uusiin kiehtoviin kokemuksiin ja maailman kokemuksellisesti tärkeisiin (myös ison kokoluokan) ilmiöihin, niin on paljon, mistä haluaisei kertoa, eikä niiden henkeä himmennä kyllästymiseen asti jauhettu vanha tuttu kaava vaan ne ovat elämänmakuisia ja hengeltään maailamn ilmiöiden mukaisia eivätkä maalaustaidon teknisten yksityiskohtien makuisia. Silloin, kun niitä yrittää kuvat, niin ne tuovat puhtia maalaustaidolle saaden värit kiehtovammiksi ja rakenteet eloisan kiehtoviksi. Mutta jos silloin takertuu saavutukseensa kuin se olisi jonkun kaavan mukaan tehty, korvautuu toistoyrityksissä hyvä henki aina vain uupuneemmalla viivalla ja laatu katoaa. Hyvän hengen avaimena on elää elämänsä hyvällä hengellä tehden monenlaista itsestä elämässä ja maailmassa olennaiselta vaikuttavaa. Silloin saa kaikki tekeminen uutta hehkua siitä, ettei elämä menekään ohi vaan on kiehtovaa tässä ja nyt juuri.

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

2. juhannuspäivänä 24. kesäkuuta 2012

Mittasuhteet ja rakenteet saa paljon helpommin oikein, kun maalaa aina luontokohteita eikä pinnistele rakennetun kuvaamisessa. Esim. koiraa maalatessa sijoitetaan korva oikeaan paikkaan ja oikeanmuotoiseksi tunelmatajun eikä millimetrimitan ja suunnan avulla.

lauantai 5. toukokuuta 2012

Lauantaina 5. toukokuuta 2012

Useimmat kai urautuvat ja lakkaavat katselemasta muuten kuin maalaavan silmin. Silloin ilmiöiden omaehtoinen kiehtovuus laimenee ja aiheet loppuvat helposti. Minä taas pidän katselemisesta aivan hurjasti, katselisin mielelläni koko ajan, nukkuakin tekisi mieli silmät auki eikä kiinni. Minua kiehtovat eri katsomisen tavat, katson, että ymmärrys, taidot ja touchi elämään sekä sosiaalinen silmä ovat niistä kiinni. Moni maalaa maalaustekniikan ehdoilla: noin saan taustan ja näin nämä. Minua taas kiehtoisi ilmiöiden ehdoilla tekeminen, ei se tee kuin hienoisen eron tekniikassa, mutta asenne, näkökulma, on toinen ja jälki kuvamaisen sijasta elämänmakuinen, elämän tenhoavia ilmiöitä kuvasteleva maalaustaitoni rajoissa.
Öljyvärikurssin opettajasta tuli mieleen, että jos aina tekee samaa, niin sen kiehtovuus katoaa ja homma alkaa maistua puulta, tulee jonkin sortin burn out. Pitäisi taiteen alaoillakin ihmisten aukoa uusia uria elämässään, mennä niille toisen alan kursseille, joita aina pitävät sinä "oikeana elämänä", todellisuutenaan, realismina ja sinä, mitä elämän oikeastaan kuuluisi olla. Silloin elämä saisi uutta puhtia ja ryhtiä ja taidekin beesaisi tuolla hyvällä hengellä.
Viime aikoina en ole maalannut. Äljyvärimaalauskurssi jotenkin sotki harrastukseni. Onko niin, etten huonanut olevani innokkain oppilas? Ehkä puhtini laimeni sosiaalisuuden myötä. Kovasti kuitenkin haluaisin taas maalata, mutta ensi sijassa katsella! On kiva, kun katseleminen alkaa antaa ohjeita maalaamisen oppimiselle. Onko niin, että ensin maalataan aihetta ja sitten kun se osataan, niin vasta aletaan miettiä, että miten tästä saisi kivan näköisen?

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Perjantaina 27. huhtikuuta 2012

Yleensä saan mittasuhteet oikein maalatessani. Ei jää kaihertamaan, että tuo on liian pitkä tai tuo liian lyhyt. Mittasuhteet menevät monella pieleen kai siksi, että piirtävät ensin yhtä ja sitten tuumivat, että ai tämä jatkuukin tuonne. Jos piirros koostuu erillisistä osista, ne jäävät helposti yhteismitattomiksi ja siis eri kokoon piirretyiksi. Mutta mittasuhteet saa oikein, jos maalaa kaikki jo alun perio koko ajan kokonaisuuden osina. En siis maalaa päätä jne. erillisinä kokonaisuuksina vaan kokonaisuuden alueina. Tässä kuten muussakin teknisessä taidossa on aloittaa mielikuva oppaanaan, harjoitella sitten taito niin, että sen osaa kyllä, ja lopuksi etsiä luonnollisesta kokemuspiiristään näkökulma, jossa on tuo taitokin ok niin, että voi teknisyyksittä luonnollisen kokemuksen uskollisesti kuvaten maalata jotakin kaunista, syvällistä, koskettavaa.

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Lauantaina 14. huhtikuuta 2012

Koetin piirtää pään sanomalehtikuvasta, mutta en onnistunut. Vuosi sitten piirsin onnistuneen pään aikakausilehtikuvasta, mutta kun jäin sulattelemaan sitä, jotta oppisin, niin jotenkin vain sitten kasvojen piirtäminen jäi. Nyt palasin katselemaan vanhaa kuvaani ja kirjasta ohjeita myös. Iso hahmo on tärkein ja sen on oltava kolmulotteinen ja elämänmakuinen - ei siis piirretä kuvaa vaan ajatellaan elämää kokemuksellisesti kiehtovana ja annetaan selkeimpien hahmojen piityä kuvioina paperille. Ei piirretä yksityiskohtaiset muodot kerrallaan kuin mosaiikkia vaan ensin päähahmot kuten silmät ja otsan ja sivun muodostama alue, mutta yritetään saada tunnelmat, elämän maku ja rajat tarkkaan oikein elämän tunnelman osalta. Rakenteisuutta saa useammilla värikerroksilla ja piirrosteknisellä taidolla - kuin olsi valtavan paljon suuremmasta yksityiskohtia täynnä olevasta kuvasta kysymys. Joka yksityiskohdan kohdalla mietitään kokonasiiden ilmettä eikä niinkään yksityiskohdan reunojen muotoa. Keskittyminen, asiasta kiehtoutuminen on olennaista - tsempitön suttujälki on tuhoon tuomittu, kun näin tarkasta työstä on kysymys. No jaa, pitää miettiä vielä ja yrittää uudelleen. Olennaista kai on hahmottaa kasvojen osat elämän osina eikä kuvan!

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Perjantaina 13. huhtikuuta 2012

En ole pitkään aikaan maalannut paljoakaan, paitsi käynyt öljyvärimaalauskurssilla. Tänään otin vesivärit ja koetin maalata villakoirani Banjon, mutta se vaihtoi asentoa jatkuvasti, joten päädyin tekemään luonnoksia katsomalla kerran ja maalaamalla sitten koko koiran hahmon. Jotenkin sain niin maalaamisesta paremmin langan päästä kiinni, tuli ilmeikkäämpiä kuvia, vikkelä tahti tuntui sopivan minulle.
(Yhdessä kuvassa koira tosiaan kyräili häntä maassa.)

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Perjantaina 23. maaliskuuta 2012

Maalauksen harrastajat ovat aina näyttäneet silmissäni erityisen sivistyneiltä jotenkin siten kuin koulun ihanne on. Objektiivinen ajattelu kuvaa maiseman rakenteet, ei muuta. Maalauksen harrastaja on siis automaattisesti tehnyt kaiken ajattelun kannalta tarvittavan. Lisäksi hän havaitsee tunnelmasävyt, ne antavat hänelle filosofisen näkökulman ilmiöihin ja niiden rooliin maailmassa. Kaiken tämän hän höystää elämänviisaudella. Voiko koulusivistys enää enempää pyytää?

torstai 15. maaliskuuta 2012

Torstai 15. maaliskuuta 2012

Olen öljyvärimaalauskurssilla mutten tiedä, onko se maalaustaidolle hyödyksi vai vain haitaksi. Maalattua tulee lähinnä uain kerran viikossa, vaikka mieluummin maalaisin päivittäin. Tyylikin kärsii, muuttuu koulumaisenaksi ja hengettömämmäksi, mutta sosiaaliselta kannalta on hyvä nähdä muitakin maalaamisesta harrastuneita. Toisaalta voi jotakin oppiakin: viimeksi olin jotenkin jumiutuneella mielellä ja maalasin vain, oppien jotakin sellaisesta avautumisesta ja vapautuneisuudesta, joka tekee kauniimman siveltimenjäljen. Opettajan ohjeet sen sijaan haittaavat vain: miksi esim. maalata tausta ensin, jos ensinnä maalattu näyttää määräävän työn hengen? Luonnostani aloittaisin silmistä ja kohteen ilmapiirin kiehtovuudesta, jolloin koko työ saisi eloisuutta niistä.

torstai 1. maaliskuuta 2012

Torstaina 1. maaliskuuta 2012

Tähän asti olen maalannut pikkukuvia ilman taustaa tai sitten vain epäonnistuneen yksivärisen taustan. Katselin Edefeltin maalauskirjasta apua tähänkin: teemalla on oma mielentilansa, mutta taustan aiheilla kullakin oma tunnelmansa. Aiheena on "Tämä kiehtoo." ja taustana on "Näin se luo kauniin tunnelman elämääni laajemmalti."
Tänään otin taustan erityisesti tavoitteekseni ja se onnistui öljyväreillä ihan ok, mutta itse kohde jäi vähälle huomiolle. Siveltimenjälki oli kai ensi kertaa ihan kivan näköistä paikoitellen, kai siksi, että maalia oli enemmän ja sivellin jäykkä synteettinen ja teräväkärkinen, jolloin jäljestä ei tullut mahdottoman suttuista eikä tarvinnut montaa siveltimenvetoa kuhunkin kohtaan. Mutta paljonhan jo ihan tuossa tekniikassakin on opiimista!
Ajattelua opettavia kuvia olen ajatellut maalata kunhan opin. Voisi maalata 50-70-vuotiaan hidasjärkisen miehen kantamassa halkoja ovesta sisään ja samanmoisen laiturin nokassa istuksimassa katsellen leppoisan rennosti koko maisemaa kerralla kaikkine luonnonilmiöineen hyönteisistä kaloihin ja kaisloihin. Kahtena erillisenä kuvana tuo ei varmaakaan toimisi, sillä luontokuva yksinään olisi vain kaunis eikä ohje ja oivallus. Halonkantajan pitäisi olla suuri tummahkon harmaa kuva, joka on piirretty vain sillä tarkkuudella kuin halonkantaja tilanteen piirteet erottaa: tähän hän pystyy muttei enempään. Luontokuvan miellyttävä kesäinen jokemuksellisuus on ajattelun rakennekatseen ohje - kesäkuva voisi vaikka lämpöisen kesäisen ilman pilvenä läikähtää halko-ovikuvan yli kuin ajatus rantaympäristöstä lähistöllä ja kesäajasta. Kuvia ei saa erottaa rajaviivalla, sillä reunojen, ruutujen, suorien viivojen ja ajatuksennäköisyyden tekeminen sekä muodollisuus ja näytteleminen ovat pahoja ajatusvirheitä.
Olen kirjoitellut ajatelmia ja erilaisia ohjeita, mutta kommunikaatiotaitoni ovat loppuneet kesken. Kuvan keinoin voisi kommunikoida mm. tekemisentapoja ja näkökulmia sekä elämänfilosofiaa. Sitä varten tarvitsen vahvan eläväisen mielikuvan siitä mielentilasta tms., jonka haluan kommunikoida, kykyä kuvata mielentilan synnyttämiä vaikutelmia ja mallista maalaamisen taitoa. Ym. ym.

keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Keskiviikkona 29. 2. 2012

Löysin Suomalaisesta kirjakaupasta öljyvärimaalauspaperilehtiöitä ja olen niitä käyttänyt kurssilla. Tulee paljon halvemmaksi kuin maalauspohjat. Täytyy vain varoa, ettei lakkaa yrittämästä, kun niitä on aika monta yhden maalauspohjan hinnalla.
Jos maalaa teknistä taitoa harjoitellakseen tai sen pohjalta jotakin kivaa, jää taito teknisenä laahaamaan jäljessä ja tekee tyylistä paljon huonomman. Teknisen taidon oppimisen on limityttävä mielekkäiden kiehtovien aiheiden maalaamiseen: tällä tavoin saan maalattua tällaisia tavoitteinani olevia vaikutelmia.
Katson Edefeltin maalauksia kirjasta ja mietin, miten hän on saanut kasvojen ihon ja luonteenpiirteet oikein. Ei hän ole miettinyt, että tämän alueen maalaan tällä värillä, vaan on katsonut kasvojen tuntua, luonnetta, ilmettä ja laittanut väriä sen mukaan, että ilme tulee oikein. Tuntumalta eikä ajatuksin, oma koko näkemys tuntemusten kielellä oppaanaan eikä yksittäinen termi tai mittamäärä.
Ei pitäisi katsoa mallia, että mikäs muoto tuo nyt on vaan katsella elävää elämää vaikutelmia saadakseen ja maalata niiden kielellä muistista. Pitäisi katsella niin kuin katsominen kiehtoo: muotoja, värejä, uaikutelmia, tekstuureja, valoja, varjoja, mielentiloja, tunnelmia, katsomisen tapoja, elämän kokemuksia - ei niiden vakiintunutta sanastoa vaan joka hetki uutena syntyviä sananvalintoja, painotuksia, nyansseja, kokonaisuuden tasapainoja ja mielekkyyksiä.

tiistai 28. helmikuuta 2012

Tiistaina 28. helmikuuta 2012

Maalasin pari päivää sitten vesivärein ruskeavalkoista koiraani:

Eksyin öljyvärimaalauskurssille oppiakseni sen käytännön tekniikkaa. Tänään katselin kirjaa ihailemani Albert Edefeltin maalauksista. On jännää, kun ensi kertaa voi ollenkaan miettiä, miten ne on maalattu - oi miten valtavan taitavasti! Olisi upeaa oppia jotakin tuosta tavasta maalata mielentiloja ja elämänfilosofisia näkökulmia!