tiistai 30. joulukuuta 2014

29.12.2014

Yleensä, jos ihmiset pitävät jotakuta viisaana ja elämänviisaana, niin kuin vaikka taidemaalaria, joka maalaa heidän mielestään hienoja tauluja, niin he haluavat jättää tälle tilaa elää rauhassa oman elämänviisautensa mukaan ja tehdä omalla viisaudellaan. Silloin he ovat oleskelevaisia ja jonkin verran vetäytyviä tämän seurassa jättääkseen tälle omaa tilaa, ja heidän mielikuvansa tästä ovat summittaisen yleishahmon tasolla, johon eivät ole osanneet merkitä henkeä oikein, eivät ainakaan tarkalleen oikein, vaan ovat merkinneet yleishahmosta, että jotakin hienoa kuten ruoka, sunnuntai, luonnon eheys yms., ja taidosta että kuten se ja se tuttava piirustuskurssilla minulle tms kovin kauaksi maalarin omasta taidosta ja tyylistä jäävää. Sotkeeko maalari sosiaalisuuden tyypin johonkin muuhun, jos tästä tulee kaava, jota maalarin elämän täytyy noudattaa? Tässä sosiaalisuuden tyyppi on siis kunnioittava sekä hiukan ihaileva ilman aietta seurata jalanjäljillä. Sen oletetaan jättävän tilaa maalarin tehdä täysellä taidollaan ja elää omaa elämäänsä, muine omantasoisina ihmissuhteineen. Meneekö mönkään tuossa kun ihailija ei laske itseään ihmissuhteeksi mutta maalari laskee ja on jopa huomaavaisella asenteella? Mikä se oman haaveen tasoinen sitten olisi, ohi lentävä lintuko? Kenen kumman kanssa voi jakaa oman taidon, jos se on iäkkäämmän henkilön henkilökohtaisen osaamisen tyyppistä eikä luonteenlaadusta riippumatonta kaikille jaettavissa olevaa? Olisiko tuo omien hengenheimolaisten, olivatpa ne sitten kesämökkeilykumppanien arvostus mökkielämän piirteitä kohtaan tai jossakin muualla kohdattu näkemys. Noin kai siis säätävät ihailijat sosiaalisia suhteita arvostamallaan henkilöllä, eli jollei jää juttukumppaninsa kanssa omasta puolestaan, niin voi olla tavalliseen tapaan sosiaalinen kunhan ei puhu isoimmista taidoistaan. Vai?
Oiskohan tuossa, ettänämä ovat vain taidon puolesta tekemisissä eivätkä kiinnostuneita olemaan kanssasi sosiaalisia tutustuen sinuun ihmisenä. Eli jos tavallisessa harrastuksessa, missä en ole etevän maineessa, voin jakaa innostukseni ja tekemiseni muiden kanssa, niin tässä saan vastaani vcain aprikoivan totisen juttutoverin. Nämä ovat siis vain taidosta kiinnostuneita, kuin ammatin asiakkaina, eivätkä niitä, jotka ihmistyypiltään isosta joukosta ohikulkijoita valikoituvat juttelemaan sosiaalisesti juuri minun kanssani, koska ovat elämäntavaltaan ja arvoiltaan, sosiaalisuuden tyypiltään yms kaltaisiani.

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

28.12.2014 jumissa

Maalaamiseni on ollut jumissa toukokuun alkupuolelta lähtien siis yli puoli vuotta. Maalaamista ajatellessani tulee mieleen jonkun muun näkökulma maalaamiseen, jonkinlainen aika kliseemäinen aikaansaamaton, ja siihen kaatuu koko maalaaminen ja pitkälti myös maalaamisen tyyppinen tenhoava katseleminen. Tuo on minua ihmetyttänyt, mutta onkohan niin, että maalaamista ajatellessani jotenkin nykyisin tulen tehneeksi viitteen maalaamisen oppikirjoihin, maalauskurssilla olleisiisn muihin, maalaaviin vanhuksiin (tutustuin toukokuussa yhteen) yms ja niin tulee tyyli, joka ei ollut oman katsomiseni viehätys, mikä ajoi minut maalaamisen opetteluun, eikä ole elämänviisauden, taidon, yms tenhoavuus, mikä minua usein kiehtoo ja myös motivoi maalaamaan, vaan on jotakin taidenäyttelyihin ja taidemaalauksen, kuvataiteen tms ammattilaisten tavallisten ihmisten kanssa käymien keskusteluiden tyyppistä: huoataan hetki, katsellaan jotakin ja nautitaan tunnelmasta, ja jos tavallinen ihminen siitä jatkaisi, niin ottaisi hetken omaa aikaa, olisi leppoisa tunnelma, katselisi ja miettisi elämää, luonnon tenhoa yms. - ja niin maalausaiheen vaikutteena ei tulekaan entinen oppisinpa maalaamaan ja tuo kuva olisi kiva, vaan jotain pelkkää oleskelua, jossa ei ole katselua eikä elämänviisautta ja taitoa vaan pikemminkin lukemisen tapaista vastaanottavaisuutta muiden taiteelle ja ymmällään oloa siitä, mitä itse tekisi. Maalaamisessa pitäisi olla aihe, tenhoavuus katselemisessa ajavana tekijänä eikä mallin ottaminen muista.

tiistai 2. joulukuuta 2014

Tiistaina 2. joulukuuta 2014 - Akvarellien myymisestä

Taidenäyttelyissä voi olla jotenkin laimea fiilis, kun yhden maalauksen pitäisi jaksaa kantaa koko seinällinen tyhjyyttä. En tiedä, paljonko tauluja niissä myydään, mutta omaan silmääni vaikuttaa siltä, että paljon vaatimattomammin esim. käsityömyynnin yhteydessä onnistuisi myynnissä paremmin. Olisi ihan vain nurkassa teline, jossa muovilla suojatuissa pahvilevyissä maalauksia, hintoineen ja aiheineen, olisi kenties pari kolme erikokoista telinettä, akvarellit ja öljyvärimaalaukset erikseen, ja kapea pöytä jolle voisi nostaa pahvin maalauksineen seinää vasten katseltavaksi. Ja käsityömyynti sitten pakkaisi ne pahviputkeen tai muuten kannettaviksi.  Niin voisi tehdä löytöjä, tulla oman harrastuneisuutensa ajamana katselemaan, mitä kaikkea uutta löytyisi, haluaisinko tämän vai tuon ja mitä muuta löytyykään, ja katsella siinä samalla reissulla käsitöitä, ehkä ostaa jotakin. Niin olisihan se taiteilijoille paljon halvempaa, ja mitä useampi työ, niin sitä kiehtovampi kai.
Taiteilijan elanto näyttä iahn utopialta, jos tarvitsee kustantaa myös näyttelytila ja myyjä - kesällä parhaan maalauskauden aikaan. Mutta jos ei niitä kustannuksia juurikaan olisi, ja myisi halvemmalla, niin ostajiakin kai olisi enemmän, jos olisi sellainen paikka, että tulevat katselemaan ja voivat ostaa toistekin, niin kai se olisi jo mahdollinen, mahdollinen myös lisätienestiksi useammalle pari kolme työtä maalanneelle, vaikkapa vanhemman väen öljyvärimaalauksille. Mahdolliset myynti- ja pakkauskustannukset voisi kai kattaa ottamalla myyntikustannuksena vitosen pois taiteilijalle tulevasta kokonaismyyntitulosta, ja ehkä jokin vastaavansuuruinen aloitushinta per taiteilija, jos näytillä pidettäisiin vain kyllin edustavia töitä.

Mutten itse ole saanut maalattua melkein yhtään mitään puoleen vuoteen, oikeastaan sen jlkeen, kun puihin keväällä tuli lehti. Voiko olla, että moni maalatessa vain menee jumiin ja voiko olla, että se on osin muista kiinni, kun maalausharrastuneita on liikaa ja jonkun ei-harrastuneen mielestä ei ole mitään käyttöä niin monille maalauksille? Niin että jos joku edes niitä ostaisi, niin olisivatko maalausharrastuneet sitten vähemmän jumissa? Jos vesivärityö olisi kiva mutta halpa, niin moniko sellaisen ostaisi vaikka kerran muutamassa vuodessa? Jos viidestä kaksi ei ostaisi ollenkaan, kaksi ostaisi parin vuoden välein ja joku joka vuosi, niin se tekisi alueen asukasluvun verran myytyjä töitä kolmessa vuodessa, eli vaikkapa koko Suomessa 1,5 miljoonaa vuodessa, jos kaikkialla juttu toimisi, mutta käytännössä kai vain seudun asukasluvun plus matkailijoiden määrän verran paikkakunnalla, jso nyt sitten myyntipaikka olisi jotenkin helppo ja kiva vaikkapa viikonloppuna käydä tai miten nyt onkaan.

lauantai 27. syyskuuta 2014

Lauantaina 27. syyskuuta 2014

Ostin kesällä julisteen, jossa on öljyvärimaalaus kissasta tuolilla, sitä liehittelevästä koirasta ja kukista. Maalaus vaikuttaa seitsemänkymppisen vanhan naisen maalaamalta joskus syntymäpäiväjuhliensa aikoihin siksi, kun on kiva näkymä ja maalaustaitoakin on. Mutta kissa vaikuttaa päivää paria sitten tulleelta ja se vasta etsii talon tapoja ja omaa paikkaansa eikä sitä olisi pitänyt maalata tai valokuvata niin pian, jottei sen paikka jumitu joksikin, mitä se ei jaksa kantaa pidemmän päälle ja niin ryhdy ongelmakissaksi heti kuvamenestyksensä jälkeen. Maalauksesta tuntuu tulevan huonoa onnea, jos ajattelee, ettei kissa kuollut heti perään. Työväenopistolla maalauskurssilla usein tuumitaan ihan vain jostakin, että tuossapa kiva näkymä, maalaampa sen näin, muttz sen voi tehdä noin tulreeltaan ihan vain siksi, etteivät nuo aiheet ole oman elämän tärkeitä elementtejä vaan tärkeät asiat ovat kotona jne. Jos ajattelee tuon öljyvärimaalauksen puutarhahenkisyyttä, niin siinä on sama juttu: kivaa näkymää, oman elämän peruselementtiä ei saisi maalata tuoreeltaan tai miettimättä pläts vaan, jottei se ulkokohtaistu jz karsiudu pois kauniista axioista. Maalzta voi jokonäkemy,sellisexti esiintymismielessä huolehtidn, että maalauksen näkökulman viisaus jaksaa kantaa sen valokuvamzixtumixen arjen eldmenttien kärsimättä tai ihan vaan joku aine kun on kiva kuva ilman että tavoittaa arjen henkeä. Itselleni käy noin muuttojen alkuinnostuksen, joskus uusien lemmikkieläinten ja harrastussaavutysten kanssa mutta lievemmin, lätsähtää hienon alun jälkeen. Osasyy voi olla, että hieno saavutus nousi eri pohjalta kuin mielessä pidetty kuva saavutuksesta. Keskusteluissa joskus, jos kertoo hienosta ideastz ei-tutulle, joka ei ole rakentava, niin aiheesta jää ikävä muisto ja se häiritsee aiheen kanssa tekemisissä olemista. Kuvat näjyvät vieraille ei-kiinnostuneille mutta voivat siitä huolimatta jäädä minäkuvasi osiksi ja siis lätistää koko aiheen, kun muut lätistivät kuvamielikuvasi. Kaikki eivät erota kuvista yhtä paljon. Esim miehet voivat olla sosiaalisen oloisia ilman, että heistä kaikki kuuntelevat sosiaalisia havaintojaan. Kuvan pitäisi opettamallaan viisaudella, näkökulmalla tms tehdä kuvaamansa elämänalue, sen hienous mahdolliseksi kaikille katselijoille, niin lätistys korjautuisi pois.

torstai 11. syyskuuta 2014

Torstaina 11. syyskuuta 2014

Vaikuttaa siltä, että monelle kuvataiteita opiskelleelle tai eläkepäivillää maalaavalle käy niin ,että arvostaa maalaustaitoaan ja niin, kun on huonompiakin hengettömämpiä päiviä, jolloin maalaaminentei onnistu, niin jää pitämään mielessään onnistumisiaan ja maalaustaitoaan, jottei se katoaisi, ja niin maalaamiseen kohdistuva huomio viikkojen kuluessa väsyy ja siksi maalaamisesta tulee kömpelöä kuin ei olisi koskaan mitään osannutkaan, samoin käy hengelle. Maalaaminen ei ole kuin koneen kokoamista, jossa oikeat osat ja teot riittävät, vaan hyvä maalauxjälki syntyy mielenkiinnosta ja aiheen kiehtovuudesta, siis pitkän maalaamista muistelemattoman elämäntäyteisen tauon jälkeen uudesta alusta, tsempistä ja aiheen kiehtovuudesta, elämän koskettavuudesta, eilä vanhan maalaustaidon mielessä pitämisestä.

maanantai 1. syyskuuta 2014

Maanantaina 1. syyskuuta 2014

Keväinen kuvani lintu oksalla jätti miettimään, miten suomalaisten aloittelijoiden piirroksissa on paljon hyvää henkeä ym kunnollista hienoon maalaukseen tarvittavaa. Kuinka täydentää tuo alku hienoiksi koskettaviksi maalauksiksi? Tänään törmäsin oksankäppyrää veistellessäni samaan. Koulumainen pakertaen tai pienehkö kohta kerrallaan yrittäminen tuo ruman jäljen ja epäonnistuneen kokonaisuuden, kun taas vahvoin tuntein vahvan kokemuksellisen mielikuvan varassa mukavalla tavalla tekeminen tuo hienon jäljen, jos malttaa jättää yksityiskohdat viilaamatta.

maanantai 18. elokuuta 2014

Maanantaina 18. elokuuta 2014

Maalaamiseni on ollut koko kesän seis. Tänään kun olisi pitänyt ilmoittautua työväenopiston kurssille, eksyin huomaamaan, etteu siellä opi vaan tulee koulumaisia virheitä vaikutteina opettajalta ja muilta. Ja moni osallistuja maalaisi vain yhden kuvan viikossa kun taas minä isompikapasiteettisena vaikkapa 15 päivässä, kokisin sen virikdtahdin hyväksi, kun yhteen kuvaan kuluu reippaasti alle vartti ja aiheita keksin paljon, kerrankin mökillä muutaman kymmenen metrin matkalta otin 200 ihan erilaista valokuvaa, esim. kahluu, pilviä ja yöusva. Tuli mieleeni, että auttaisikohan kursseilla maalaamaan oppimista, jos olisi jokin kiva huonekalt ja sillä pari kolme esinettä, tehtävänä kierrellä sitä ja maalata viisi ihan erilaista teemaa, esim. kiva esine katveessa, huonekalun kuvausta, kokonaiskuva tunnelmallisesti, pintamateriaalin tekstuurin väri-ilottelua, jonkin teeman kehittelyä. Josko tuon jälkeen tietäisi, mistä saa aiheen kuvaan ja mihin tyyliin tavoittelee.

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Keskiviikkona 25. kesäkuuta 2014 - Minne hienot aiheet katoavat

Jos jonain hienona hetkenä tai hienosta aiheesta, joka on sinulle uusi, maalaat kuvan ja sitten jäät miettimään, onko tää kuva hieno mitä jos kattos noin, niin se ois melkein upea, niin löytämäsi näkökulma maalaukseen on sellainen, jossa haikailet tuon hienon jutun suuntaan, muttet enää osaakaan sitä. Jos siis jäät miettimään, että näin maalauksiani pitäisi katsella, niin hukkaat koko hienon jutun elämästäsi. Jos sen sijaan pidät maalausta muistilappunasi tuosta hienosta jutusta, jokseenkin tavanomaiseen kuuluvana, niin oipit koko hienon jutun helposti repertuaarisi osaksi.

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Sunnuntaina 18. toukokuuta 2014

Kokeilin joskus huhtikuussa öljyväreillä, mutten saanut millään onnistumaan mitenkään, tuli vain tuhrua. Kunnes sitten tässä käytin minisivellintä ja henninta ja se auttoi, muttei ihan tarpeeksi, mutta ensi kertaa tuli öljyvärimaalauksen näköistä jälkeä. Maalausneste olisi selvästi tarpeen!
Tässä oikeanpulimmaisesta koirasta tuli jotenkin leiskuvan näköinen, kun se oli leikkiinkutsussa juuri.

Tänään maalasin vesivärein sorsauroksen juuri tetusta kuvasta. Aluksi oli kovin kömpelöä, mutta tulihan siitä jonkinnäköinen, vaikkei nu pään värit ihan oikein ole.

torstai 13. helmikuuta 2014

Torstaina 13.2.2014 - manga?

Tuli mangan piirtamisesta haaveilevista nuorista mieleeni, etta oppisikohan, jos maalaa mielessaan koko kuvan ja sitten ottaa mieleensa vahvana elavaisena mielikuvana kasityksensa siita, mitka piirteet ovat hienoja taidossa, ainakin tunteva, herkka ja kokemuksellinen, tunnelmatuinen, elmanaviisas, ja sitten maalatessaan suunnitelmansa mukaan uppoutuisi noihin taidon piirteisiin niin, etta niiden hyvat puolet ja niiden korostus tuossa nakymassa tulisi maalausjalkeen?

perjantai 7. helmikuuta 2014

Perjantaina 7. helmikuuta 2014, talviolympialaisten avajaispaiva

Jos tuo nyt on niin, etta taiteiden opettajat ovat yleensa romaaneja, siis eri kulttuurista kuin suomalaiset, niin silloinhan taiteiden oppiminen pysahtyy suomalaisilla siihen, etta niita opetetaan eri pohjalta kuin millainen suomalaisten oma elama on. Itsellani on hyvat opetustaidot, olen niita Tao-te-ching-kirjaa lukemalla opetellut, niin voisinkohan, jos ensin itse opin, niin laatia ohjeita, joilla suomalaiset oppisivat maalaamaan Monella suomalaisella on kaipuu taiteen tekemiseen, vaikkei osaamista ole ehka ollenkaan tai ainakaan paljoa. Jos osaisi rakentaa ne puuttuvat palaset, joita suomalainen tarvitsisi oppiakseen maalaamaan jotakin omasta mielestaan hienoa. En usko, etta monikaan haluaisi loppujen lopuksitaidemaalariksi, mutta jos haaveilee taiteesta aina joskus, niin jos vaikka saisi maalattua viisi erilaista hienoa kuvaa, niin olisihan se jotakin, saavutus, jota tavoitella. En nyt itsekaan osaa, mutta yleensa olen osannut opettaa vikkelampaan muita kuinb mita itse olen oppinut, vaikka olen harrastanut enemman. Olisi vaikka lemmikkielaimen kuva, kaunis nakyma mokilta, auringonlasku tms., jonkun tuttavan muotokuva ja sitten jokinitsea erityisesti kiehtova aihe. Kun minusta tuntuu, ettei ole motivaation puutteesta kiinni eika siita, etteiko voisi oppia nopeastikin, jos joku vain osaisi oikeat asiat neuvoa. Tavallisia kompastuskivia on koulumaisuus, raapustaminen. Sen sijaan pitaisi maalata tunnelmatajun perusteella niin etta pitaa kokonaisvaikutelmaa mielessaan. Samaistumisryhma ei saisi olla kurssilla kayneet vaan samantapaisen nakemyksen ja kiehtoutumisen omaavat kuin itse on, vaikkeivat olisi maalaustaitoisia, silla silloin maalaaminen lahtee luonnostaan samantapaista reittia kuin noilla toisilla. Oppikirjoista on paljon hyotya, mutta niita on luetaava ylisuuresti panostaen, omaan parhaimpaansa pyrkien, kovin hitaasti, paljon hitaammin kuin ajatuksia.

TENHO syntyy kai
kaytannon tekemisista,
monipuolisesta toimeliaisuudesta
kuten mokkeillessa
luonnonrakkaudesta ja
luonnon kauneuden ja vaikuttavuuden ihailemisesta,
siita, etta katselee luontoa, kun pohtii elamaansa,
uusista aluista eika vakiintuneisuudesta
elamanpiirin moninaisuudesta
musiikin harrastamisesta
kivojen meininkien etsimisesta
menevaisista sosiaalisista suhteista jumiutuneiden sijaan
omimmanelaman etsimisesta
elamanviisauksien lukemisesta ja vaalimisesta
liikunnasta, mielekkaista fyysisista ponnistuksista
elaman peruskysymysten aarella olemisesta,
siita elaman perusvirrasta, joka on hyvaatekeva ja ikiaikainen
elaman ymmartamisesta
sosiaalisuudesta elainten
ja erilaisten ihmisten kanssa,
erilaisten kohtaloiden tajusta
ja eri elamanalojen osaamisesta,
tunteiden arvostamisesta,
tunnelmatajusta
kauneuden ja vaikuttavuuden tajusta, taidon ja olennaisuuden tajusta
vanhojen runojen lukemisesta
taidenayttelyssa kaymisesta
omasta innostuksesta
omista haaveista ja omasta nakemyksesta ja
tekemisen ilosta
omalla tavallaan tekemisesta
kuin lomalainen
tai kesalla
tosissaan hyvalla hengella yrittamisesta
jopa uskonnollisuuden tuella johonkin olennaiseen prykien
jne.

lauantai 1. helmikuuta 2014

Lauantaina 1. helmikuuta 2014

Sain tuosta marketissa nakemastani romaaninaisesta sen vaikutelman, etta lampo ja elamanmakuisuus tekevat maalauksesta myyvan. Elamanviisaus, se, etta maalaus tuo lohtua ja viihdyttaa, mutta se on oikeastaan sita, etta antaa elamanviisauden siemenia, joista elama kasvaa paremmaksi, onnellistuttamisen ja menestymisen tarppeja, viisauden perushuomioita. Hanen seurassaan ollut romaanimies ei nayttanyt niin paljon maalaavalta vaan ehka pikemminkin tanssivalta ja antoi vaikutelman, etta "vigour" myy, ne taidon piirteet, joista voi ottaa oppia, jotka ovat olennaisia taidoissa kasvamisessa, jonkinlaiset bravuurit, joista sosiaalisella silmalla tunnelmatajun perusteella saa vaikutelman taidosta ja siita miten tuota taitoa oppia, ja jonkinlaiset parjaavyyden ja kilpailussa menestymisen piirteet laajemmalti. Naisella siis valttina elamanviisaus ja miehella astetta alempi taitotaso eli kilpailuissa yms. parjaaminen. Mutta molemmissa olennaista tuo niiden kokemuksellinen koskettavuus aisti- ja tunnetasolla seka noiden elamanalueiden vaikuttavuus.
Yleisvaikutelmani ei ole, etta romaanit olisivat taitavampia kuin suomalaiset, vaan romaanit ovat usein iakkaampia eli heita pitaisi verrata 60-vuotiaisiin ja vanhempiin tms. Tai sitten se on se, etta he ovat lomalla ja matkailevat eli pitaisi verrata kesalomalaisiin, etenkin luonnon helmassa liikkuviin lomalaisiin.
Suomalainen ajattelee kokonaiskuvin, joten suomalaisella on mielessaan kokonainen maisema tunteita, asioita, mietteita, filosofiaa, sosiaalisia meininkeja ja elamanfilosofisia huomioita, kun btaas romaanilla pieni siru kerralaan, mika sopii paremmin yhteen kuvaan, vaikka laajempi nakemys elamasta tukeekin maalaamista olennaisesti, luulen.
Suomalainen usein luulee, etta taide on harjoittelukysymys. Mutta se onkin elavaisista mielikuvista kiinni ja ne edellyttavat, ettei ole tunnilla istuen uuvuttanut itseaan loppuun, vaan on pikemminkin tehnyt loytoretken jonnekin ja saanut siita kovoja aiheita. Haaveilijan mielikuvat ovat usein vahvempia kuin harrastajan. Siksi, jos maalaustaidon langanpaasta jotenkin saisi kiinni, niin aloittelija olisi hyvissa asemissa, ainakin suomalainen.
Useimmiten taiteiden alan taidot ovat esikuvista kiinni: jos juuri otin mallia jostakin taitavasta, nousin monessa asiassa hanen tasolleen tai jotakin sinne pain, mutta vain muutamasta taidosta jai kangertamaan, kun ne olis tarvittu avuksi, alkuperaista nakemysta kadottamatta. Jos taas seuraan vaariaesikuvia, niin taitoni katoaa, nakemykseni latistyy, en osaa pukea sita sanoiksi vaan eksyn kap[ulakieleen umpikujiin ja hedelmattomyyteen. Kapulakielinen jarki on niita huonoimpia lahtokohtia, samoin insinooritaidot, kun niissa ei ole elamankokemuksen varassa toimimista ja sanaston valitsemista ihan vain osuvuuden eika kaavan perusteella. Eli jos taiteiden alan ihmien lorvailee tai ei kelpaa mihinkaan kunnon tyohon, niin se usein johtuu siita, etta noita huoniompia esikuvia on valtettava eika siita, ettei sopisi mukaan tekemaan, jos ajattelun laatu 9olisi kyllin korkea, omakohtaisen filosofinen ja elamanviisautta ymmartava.
Yhteison kielenkayttotavoilla on valia. Luonnollisten aanensavyjen kaytto kommunikaation osana on tarkeaa. Samoin se, ettei kehonkieli ole jaykkaa vaan vapautunutta, minka kai ruotsinkielinenkin saavuttaa silla, ettei arvostele tai anna palautetta kehonkielesta vaan antaa sen olla se, mika on.

perjantai 31. tammikuuta 2014

Perjantaina 31.1.2014 - Piirustuksenopetuksesta & Miten maalata mielikuvansa täyttä tasoa pitkin

Nain tanaan ohikulkiessani kaupungilla romaanin, joka naytti silta, etta maalaa. Kun jain tuota jalkikateen sulattelemaan, sain sen vaikutelman, etta han oppisi maalaamista juuri sita kautta kuin piirustusta Suomessa opetetaan eli piirtamalla aariviivat ja yrittamalla saada muodon oi8kein. Mutta tahan asti ei ole yksikaan suomalainen ollut sellainen, joka sita kautta oppisi vaan on piirustuksen ja maalaamisen oppiminen mennyt kamalan hankalaksi - siki kai, kun opetus on sovitettu romaaneille eika suomenkielisille suomalaisille. Tuossa on se ero kulttuurien valilla, etta lahtokohta, se perspektiivi, jota yhteison kommunikaatiossa ja virallisessa ajattelussa yleensa kaytetaan, on kai romaanilla taidemainen kokemuksellinen ja suomalaisilla jarkimainen: viivat, rakenteet, tekstuurit, aiheet yms. valokuvamainen tai piirrosmainen. Romaanilta siis puuttuu valokuva ja piirros ja niita piirustuksenopetus opettaa. Suomalaisen piirrostaidosta taas puuttuu tunnelmavaikutelmien mukaan piirtaminen seka se, etta piirrettavan aiheen lisaksi hetken tekeminen, yrittaminen, tunnelma, koko mielensisalto vaikuttaa tyyliin ja silloin ei tarkan piirtaminen tuo parasta tulosta vaan elava mielikuva on tarkea. Itse olen yrittanyt opettaa maalaamista suomalaisille taman blogin kohdassa http://akvarelliblogini.blogspot.fi/2013/05/koiran-valokuvaus-ja-maalausohje.html
Jos tuota nyt miettii, etta miten pitaisi piirustausta ja maalaamista opettaa, jos itse on maalaustaityoinen tavallinen suomalainen, niin pitaisi miettia, mista kohdista ratkesi maalaustaito, missa oivalluksissa tai tekemisten, tekemisentavan ja tavoitteiden muutoksissa syntyivat suuret parannukset maalaustaitoon. Omasta mielestani taiteen oppikirjojen lukutapaapitaisi opettaa esim. siten kuin olen tassa blogissani aika askettai kahdesti neuvonut.
* * *
Omasta maalausharrastuksestani jatkaisin:
Usein tulee kuvasta paljon huonommin maalattu kuin mihin tahtasin maalaamaan ryhtyessani. Olen laatinut monta ohjetta. Mita jos laatisin itselleni ohjeen siita, miten maalata mielikuvansa taytta tasoa pitkin mallista tai valokuvasta maalatessa siis, kunniin vain maalaan. Ensin tarttisi pohtia sita, mika kohottaa tasoa ja mitka jumiin jattavat tekijat taas pitaisi karsia pois.
Varien intensiteetilla on valia, samoin niiden savyilla ja rinnastumilla. Tarttisi ennen maalaamaan ryhtymista pysahtya kuvittelemaan mielessaan varit, joilla maalaa, ja sekoittaa niita sitten sopiva maara tai hiukan yli tuon mielikuvan mukaisesti, ottaen myos huomioon niiden rinnastumiset keskenaan. Se on minulta usein jaanyt huonosti tehdyksi.
Maalatessa ei saisi verrata jo maalattuun kuvaan vaan ideaaleihinsa, siis nakyman vaikuttavuuteen ja koskettavuuteen.
Maalatessa ei saisi samaistua maalaamiseen tai toisiin, jotka maalaavat tai piirtavat, vaan vain niihin, joihin tuollaiset nakymat kuin se edessani tekevat suuren vaikutuksen. Lopputuloksessa tuo nakyy erona vaikuttavuuden ja raapustavuuden valilla.
Vaikuttavuuden jarjestyksessa maalattuun kuvaan tuo eloisuutta tuo havainnonmukaisuus ja myohemmin maalatut kohdat pitaisi verrata tuohon kokonaisuuteen, maalata seka kuvan vaikuttavuuden etta nakyman tenhoavan kauneuden perusteella tunnelmallisina.
Jos samaistumisryhmaansa vaihtaa maalauksen edetessa, niin jaljen tyyli vaihtuu.
Kokemuksellisuus on tarkeaa, mutta se tulee siveltimeenjalkeen vahaan samaan tapaan automaattisesti mielensisallon mukaan kuin tunnetilat aanensavyyn. Tuosta jaljesta kuitenkin oppii kielta itselleen ja niin oppii myos tarkoituksellisin vedoin vahitellen tukemaan noita vaikutelmia.
Paitsi, etta katsoo vareja, tulisi kuulostella tunteitaan ja kuvitella ne edes summittain varipilvina, savyina tms. vaikutelmina, joilla on tunneviesti.
Maalatessa ei piatisi ajatella, etta maalaan - siis yritan maalata - vahan niin kuin se ja se hienon nakemani maalauksen tekija tai ammattitaidemaalari, kun useimmat heista eivat yleensa maalaa vaan vain joskus vain erityisesti keskittyessaan eika aina tule onnistunutta jalkea vaan vain suuren mielenkiinnon hetkina ja siksi paras malli eivat ole he vaan ne, jotka jakavat kiinnostuksesi maalattavaa aihetta kohtaan.
Maalata ei jarjestyksessa vaan maalauksen yhteenpunoutuvuuden tuomassa jarjestyksessa, mihin auttaa kun katsoo nakyman tenhoa ensin, kokee sen sosiaaliset suhteet, mielenkiinnon piirit ja tekemiset mielekkyyksineen ja maalaa sitten asiakokonaisuus kerrallaan, vaikka valiin jaisi tyhjaa.
Tausta on vahan toinen juttu. Se ei saa tulla yhta korostuneesti esille, mutta silla voi olla kaihoisaa tenhoa, joten se piatisi kai yleensa maalata haaleammalla ja hiukan harmaammalla varilla kuin etuala, luultavasti sumuisamminkin. Mutta siina voi olla yksittaisia mielenkiintoa herattavcia aiheita, kuin hartaita, etualan vaikuttavuutta ja aiheen tarkeytta korostavia.
Maalatessa osaa tulisi samalla olla mielikuva kokonaisuudesta, seka kokonaisuuden sivuseikkoja maalatessa myos taustasta, luulken.
Maalattava aihe kokemuksellisena kokonaisuutena, joka on hahmotettu arkisen elamanviisauden nakokulmasta, on se, minka pitaisi ohjata maalaamista, olla maalaamisen aiheena. Samalla olisi oltava tilannetaju> olen tassa&tuo on tassa tilanteessa, mita kuva kuvaa.
Koska kuva muodostaa kokonaisuuden, olisi sita jo ennen maalaamaan ryhtymista ajateltava mielessaan valmiina kuvana, jotta hahmottaa paapiiretissaan, mika esim. on kuvan keskella ja meniko kuvan rajaus oikein, joeeti jaa elottomia lahes tyhjia kohtia kuvan eloisuuden kannalta tarkeisiin kohtiin - ne kai pitaisi maalata elavammin varein ja piirtaen edes jotakin kivaa, eika niita saa jattaa viimeisiksi, jottei jalki vaikuta vasyneelta. Keskushahmo olisi kai maalattava ensiksi, vaikka idea olis reunoilla, silla katsojan silmissa kaikki vertautuu siihen.

No jaa, tuli kasa viimeaikaisia juttuja eika mitaan ohjetta, jolla paasisi pitkalle. Aloittelijaa - vai itseani - ehka neuvoisin maalaamaan tunnelmatajun perusteella mielenkiinnonkohteet oikein ja sitten kokonaiskuvaa aiheesta, etenkin jo maalatusta ja nyt maalattavana olevasta, mielessaan MALLIN eika jo maalatun perusteella vaalien samaan tapaan ympariston paapiirteet kenties yksityiskohtaisestikin. Sitten pieni tauko ja mieti, millainen tausta olisi kuvassa kiva, miten se mm. varien haaleuden ja jaljen sumuisuudenosalta olisi, ja maalaa se.

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Keskiviikkona 29. tammikuuta 2014

Viime aikoina en ole saanut maalatuksi. Tassa on viime viikon ainoa kuva ja tamanpaivainen suttuinen kuva.

Yritin asken kanssa lehtikuvasta maalata kaksi hevosta loimet ylla mutta alun jalkeen jalki meni suttuiseksi, mika on viime aikoina yleensakin ollut ongelmana, mutten oikein tieda syyta, kun tunteenomainen perspektiivi minulla on omassa elamankokemuksessani ihan tarkka ja olen yhta aikaa koko kapasiteetillani herkasti toimiva ja tunteiden mukaan meneva.
Aloitin oikeanpuoleisen hevosen paasta, maalasin kropan ja jalat, sitten toisen hevosen paan, kropan ja jalat seka ihmisen. Aina kun siirryin uuteen kohteeseen, jalki muuttui huolimattomammaksi - siksiko, etta vertasin omaan juuri maalaamaani kuvaan enka valokuvaan?
Onkohan tuossa se, etta yritin maalata tunteen perusteella enka kokemuksellisen mielikuvan, niin mielikuvasta sitten puuttui vaikka mita maalaamiseen tarvittavaa?
Vasemmanpuoleisella hevosella oli ruutuloimi enka viitsinyt maalata ruutuja, mutta ne vaikuttavat sen ilmeeseen. Loimen mustassa alaosassa oli edessa joitakin soljen tapaisia metallirinkuloita, mutta se kai loi suttumaisen vaikutelman, joka osaltaan pilasi loppukuvan.
Jos ja kun ihminen onkeskella kuvaa, on han tavallaan keskushenkilo, vaikka on vain tuonut hevoset kuvaan ja nauttii hevosen pususta. Hanet olisi siis pitanyt maalata ensin, kuvan tasapaino ja yleisvaikutelma vaativat sita. Ja joka kohta olisi pitanyt maalata ensi sijassa valokuvan perusteella ja vain vaikutelmaa hakien aiemmin maalattuun vertautuen.
Tossa kans onnistu aika hyvin toi vasemmanpuoleisen hevosen paa, kai siksi, etta olin tuon piirron ilmeen ja paan yleisvaikutelman vuoksi miettinyt etukateen niiden maalaamista.

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Sunnuntaina 26.tammikuuta 2014 - Taulujen myymisestä

En ole tullut maalanneeksi melkein ollenkaan, mutta olen tullut miettineeksi, miksi juutuin jumiin, ja se on kai niin, ettei saman toistaminen ole hedelmallista vaan tyyli latistuu ja puhti katoaa. Sen sijaan tarttis olla uusia alkuja ja vaihtelua.
Jos nyt joskus oppisi maalaamaan oikeita tauluja, joita voisi myydakin, niin kuinkas tuossa myynnissa sitten onnistuisi? Myyda voisi kaytannossa kai vain kesa-aikaan, kun ihmiset ovat lomamatkoilla. Olisi vaja jossakin ison tien lahistolla ja tienvarsikyltteja muutama. Vajassa tarttisi olla joku myymassa, mieluummin keski/ikainen tai vanhempi nainen, joka pitaa tauluista kovin, mutta ei ole itse yhta hyva maalaamaan, jos nyt sitten ylipaartaan osaa paljoakaan maalata. Niin taulut nayttavat kiinnostavilta ja edustavilta ja ilmapiiri ja nakokulma on tauluihin sopivan kiva. Hyva olisi, jos lahistolla olisi tienvarsikahvio, huoltoaseman baari tms., josta myos opastus kyltein. Ei kai haittaisi, vaikka tau;uja olisi useammalta maalarilta, vaikka voihan olla, etta silloin jonkun taulut myyvat parhaiten. Tarttis kai taulujen ilmeen ja tunnelman perusteella luokitella ne syrjemmalle sopiviksi tai ovenvierustauluiski jne.
Myyntityylina ei olisi raha ja hieno taulu, kun se laittaa useimmat jumiin ja sopii vain kalliisiin hienostelunhaluisiin paikkoihin, vaan onpa tenhoavan nakoinen taulu, tollanen ois kiva seinalla, ja hinta sitten tenhoavuuden ja siveltimenjaljen ym. laadun mukaan myyvyyde3n kannalta sopiva.
Lamppuja varmaan tarttis olla, ehka erilaisia, joson erilaisia taulujakin.

tiistai 14. tammikuuta 2014

Tiistaina 14. tammikuuta 2014

Mikseiv't kaikki halukkaat opi maalaamaan, onko vika siin', ett' yritt'v't maalata tai piirt'' kaksiulotteista kuvaa paperille, kun oikeasti pit'isi maalata kolmiulotteista hahmoa, pit'' mieless''n kolmiulotteinen tunnelmallinen hahmo ja k'si vain summittain piirt'' se paperille kuin piirt'isi kolmiulotteista, kuin syntyisi kolmiulotteinen kuva paperin tienoille eik' tasan paperin pintaan_

Olen nyt ehk' vuoden verran harjoitellut parempaa tunnelmaa vesiv'rimaalauksiini. Ensinn'kin ehe'mp'' tunnelmaa el'm''ni, jotta maalausj'lki ei olisi jotenkin jaksamaton ja ik'v'ntunnelmainen sielt' t''lt'. Ja toisekseen tunnelmien, n'kemyksen yms. pit'mist' mieless' maalaamista varten. Se, ett' nostaa kuvan mieleens' vasta juuri maalatessaan, tekee vesiv'rity;st' kuvamaisen, kun taas leppoisa tunnelma tuo aiheen enemm'n mielenkiinnonkohteeksi kokemukselliselta kannalta. Hyv' tunnelma ei kuitenkaan synny ihan vain maalaamisen yritt'misest' vaan pit'isi puuhata monenlaista tervehenkisesti, niin el'm'n parempi meininki parantaa kuvan henke'. Koulumaisuudet, kire't ty;m'isyydet ja kaavamaisuudet h'iritsev't henke'. Olen my;s oppinut, ett' hgengen lis'ksi n'kemys, joka syntyy siit', kun ei ole koulumainen vaan el'm'nkokemuksesta kiinnostunut, on kuvan hengen kannalta kovin t'rke'. N'in maalaaminen opettaa omaa el'm'nviisauttaan> ilmi;iden havaitsemista kokonaisuuksina tunteineen, elinymp'rist;ineen, rinnastumiskohteineen ja el'm'nviisauksineen. Hengen kannalta on t'rke'', ett' havainto on tuore> kuva t'm'np'iv'inen ja juuri ensimm'isen' kiehtovana hetken' otettu, kun usein olen kuvasta maalannut.

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Sunnuntaina 12. tammikuuta 2014 - Minustako taiteellinen

En ole viime aikoina maalannut, mutta olen tullut miettineeksi maalaamista, lähinnä suomalaisten maalaamisesta kiinnostuneiden maalaamaan oppimista ja taidemaalarin tms. ammattia. Maalaamisessa näkyy levan se sama kuin muussakin taiteessaja taidoissa ylipäätään, että kiinnostunutr oppii ja tekee hyvällä tyylillä, hyvällä laadulla, mutta mallit ovat niitä kyllästyneitä, jotka eivät yllä siihen laatuun, johon aloittelija tähtää, ja niin nuo ensikertalaisen tekeleet jäävät kelvottomiksi rankattuina syrjään ja aloittelija toivoo toisen kerran yrittävänsä paremmalla onnella ja etenkin paremmalla hengellä uudestaan - kun ammattikoulutuksen saaneen tai muuten työlästyneen tekemisissä vaikka näyttäisi olevan laatua, niin se on eri pohjalta kuin aloittelevan suomalaisen ja niin juuri mallista matkituista piirteistä tulee lättäniä tai suhteettomia, jotenkin koululaismaisen ruutumallisia, ideanaan vain mielikuvitusta tai muuta hengetöntä. Mutta missä aloittelijan taito menee pieleen, on kai se järjestys jossa yrittää piirtää tai maalata: pitäisi vierekkäisten sijaan maalata vaikutelmien mukaan, ei esim. koko hahmoa tarkkaan vaan siinä muodossa ja siinä järjestyksessä kuin vaikutuksen tekee ja kokonaishahmo koko ajan mielessä niin kuin maisemakatse tai laajempi kuva katsellessa.
Maalaamisen kai sanotaan usein sopivan rauhallisille luonteille, mutten oikein ymmärrä, miten, kun oman elämän henki, meininki tuo väriä ja tenhoa maalauksille ja se meinaa, etteivät rauhallisen maalaukset olisi yhtä vaikuttavia kuin vahvasti elävän. Kai se on niin, että jso joku ei pidä maalaamisesta, niin sanoo sen sopivan rauhallisille, kun itsellä mieli tekee muualle, mutta totuus kai on, että maalaaminen sopii maalaamisesta kiinnostuneille eikä erityisemmin juuri rauhallisille, joille kai kaikki lukeminen myös menisi.

Miten maalaamaan sitten oppii? Tarvitaan kiinnostus maalaamiseen, hyvä vesivärimaalauksen tai piirustuksen oppikirja tai pari, joita ylisuuresti panostaen ylihyvään laatuun pyrkien kovin hitaasti kuva kuvalta sieltä täältä lukee sekä kiehtovia aiheita kuin löytöretki lähiseudun luontoon, missä jokainen aihe on erilainen, kaunis ja kiehtova.
Lue lahjojen ja taitojen oppimisesta kaksi kirjoitusta blogini http://nopeaoppisuus.blogspot.fi alusta. Nuo oppikirjat ja luontoaiheet opettavat maalaamaan muodot oikein. Keskittyminen tunnelman maalaamiseen ja esim. ilmeiden saamiseen tunnelmaltaan eikä välttämättä mittasuhteiltaan oikein, tuo kuviin elävbyyttä ja aidonnäköisyyttä. Maalaaminen kotona oman mielenkiinnon mukaan tuo kuviin leppoisuutta ja tunnelmallisuutta kurssilla käymisen sijaan. Treenaamisen sijasta suuri mielenkiinto maalaamista kohtaan tuo tarkkaa oikeaanosuvaa jälkeä. Kuuluisien maalauksien kuvista oppii paljon maalaamisesta. Jotakin olen myös kirjoitellut tähän blogiini tai muihin blogeihini.