Kurssilla vai omin päin

Jotenkin jumiudun, kun käyn kurssilla. Omat hyvät alut laimenevat pakertamiseksi ja hengettömyydeksi sekä aidon kiinnostuksen puutteeksi, kun käyn kurssilla. Osin se johtuu siitä, etteivät kaikki kurssilaiset ole yhtä kiinnostuneita maalaamisen aiheesta ja hengestä kuin minä. Osalta puuttuu taitoja eikä heistä voi ottaa mallia edes sosisaalisuuden verran. Ja osin syynä on, että opettaja opettaa myös lapsia: tulee kurssilla tyyli pläntsis tähän maalia ja tässä raapustan jotakin koululaismaisesti, kun koululaiset niillä yrittävät vallata tilaa koululta maalausharrastukselle, mutta meille ne tulevat tarpeettomasti opettajan tottumusten myötä jotenkin kurssin tekemisentavassa niin, että sitä on hankala karttaa.
Kotona, kun tekee omin päin, niin omat inspiraation kohteet ja innostukset säilyvät puhtaina ja saavat yrittämään kohti parempaa, eivätkä latistu kuten kurssilla vaan nostavat uudelle taitotasolle ilmeisesti pysyvästi, jollei sitten mene kurssille... Kursilla luulin oppivani paremmista siveltimistä yms., mutta opettajat eivät opetakaan tekniikkaa ja niin olen aivan ummikko. Yhden hyvän neuvon vain olen opettajilta saanut ja se koski jäykemmän keinokuitusiveltimen valitsemista, ja si niin, ohentimen käytöstä kuulin, mutta ylipäätään kompastelen tekniikan ongelmiin edelleen - kai niitäkin juttuja siten oppii paremmin omin päin, jos opettajasta ei kerran ole apua.
Kotona maalailtua:

Mielenkiinto on tärkeä

Maalaamisesta olen huomannut, että jäljen onnistuneisuus on kiinni
katseen eloisuudesta ja asenteen viitseliäisyydestä kuvattavan asian
eri puolia kohtaan, eli motivaatio ja kiehtoutuneisuus ovat pitkälti
sama kuin onnistuminen, ja kyllästyminen johtaa epäonnistumisiin.

Eri ihmisten suuntautuneisuus eri elämänalueille on pitkälti kiinni
 erilaisesta virittäytymisestä: huomataan eri asiat ja eri asiat jäävät
huomion piirin ulkopuolelle. Tuo on siis lahjat, ja motivaatio määrää
loput, se taas on kiinni siitä, mihin tapaan elää ja mitä siis jää
elämäänsä kaipaamaan.