Ei ole tullut maalattua, kun tuntuu, että jokin kuvataidevaikute on pitkän aikaa haitannut katselemista niin, ettei kannata yrittääkään maalata. Mutta lainasin kirjastyosta kirjan Matka kultakauteen, jossa kerrotaan suurten suomalaisten taidemaalarien Kainuun matkoista, mutta ole sitä vasta kuin vilkaissut. Kiehtova tuo ajatus, että luoda kultakausi, että esim. jokibn alue loisi kultakauden, joka on maan kulttuurille, maan ihmisten viisaudelle hyväksi, mutta luulen sen pohjautuvan jonkin seudun perimäviisauteen ja kohderyhmän kulttuurilliseen ja ilmastolliseen samankaltaisuuteen mm taitotason osalta ja menevänpilalle, jos sitä yrittää ulottaa laajemmas. Kirjan alusta sain vaikutelman, että Gallen-Kallela oli esim. miettinyt ruotsalaisten ja venäläisten katselijoiden kannalta suomalaisten lisäksi, mutta että ainakin Ruotsiin päin on kulttuuriero liian suuri, viesti ei kanna eikä katsomaan tullut ruotsalainen jaksa kiinnostua eikä niin ollen nouse tehtävän tasalle, ei koe siihen sisimmässään kutsumusta, vaan viesti jää pienemmälle ryhmälle. Samalla käy se, että kun jotkut suomalaiset tavoitti hyvin, niin toiset ei-niin-vbiisaat tulivat siivellä ja enää ei tietänyt, että kuka ymmärtää oikeasti ja kuka ei, ja lisäksi tuli reunoilta mukaan niitä, joita ei olisi pitänyt ottaa mukaan, joita mokoma taitotaso ja elämäntapa ei tavoita, ja niin tuntuu, että laaja maailma jää maalaukselta väistämättä tavoittamatta ja maalauksen osuvuus perustuu kolkan syrjöisyyteen, sen pienuuteen, sen elämäntavan samankaltaisuuteen. Laajemmalle katselijakunnalle näytettynä maalaus ei kommunikoi, koska ilmasto ja elämän pääkysymykset ovat erilaiset ja eri taitotasoilla, jolloin se ei ole sopiva panos muille vaan kaukaa kuultu taru tms, joka voi antaa yhden vierasmaalaisen viisauden jyväsen monien erimaalaisten jyvästen joukkoon. Silloin tuntuu, että maalaus on altistaja: sitä ei pitänyt näyttääniin laajalle, se ei tunnu muista tarpeelliselta, eivät tunne sen ansaitsevan tilaa oman ilmastonsa elämää kuvaavien maalausten rinnalla ainakaan hienona maalauksena. Ja nämä ovat ilmastopiirteitä isolta osin, siis kaikkien maalausten kohtalop.
Mutta tuo ajatus kultakaudesta ihastutti minua: mitä jos voisi luoda viisaan kukoistuksen kauden maailmassa, sellaisen, joka ei menisi pilalle heti vaan sisältäisi viisautta, josta olisi myöhemmille ajoille iloa. Mutta viisauskin on kulttuuri- ja ilmastosidonnaista: mitä me tarvitsemme oaljon, joku muu ehkä tarvitsee vähän ja silti ei halua olla meidänpomputeltavanamme vaan osallistua itse, hallita aihepiiriä sen, mitä kulttuurinsa sitä tarvitsee. Jolloin viesti voisi olla erilaajuisista perusteeman versioista koostuva, vähän kuin tekstini http://picturesfrommyhome.blogspot.com/2018/07/contact-with-nature.html . Jos jokin asia on meilletärkeä, niin mehän usein voimme huolehtia siitä maailmassa, tehdä ikään kuin työurakan toisten puolesta, ja niin on mahdollista huolehtia jokin asia kuntoon, vaikkei maailma jakaisi käsitystäsi sen suuresta tärkeydestä.
28.2.2019 Kun isot asiat kerran kiinnostavat minua ja yleensä olen tuottanut hyvää laatua, niin käänsin Kalevalan alkua englanniksi ilmastosta riippumattomalla tavalla yrittäen kiinnittää huomiota siihen, miten Kalevala opettaa oppimaan luontoa katselemalla ja luonnossa kulkemalla viisaammaksi - paikallisen kasviston ja ilmaston tavalla. http://KalevalainEnglish.blogspot.com
