Tiistaina 18. lokakuuta 2011

Aina, kun huomioni kääntyy kuviin ja kuvien tekemiseen, katkeaa näkemys siitä, mitä piirtää ja maalata, ja niinpä taitotasoni juuttuu paikoilleen tai heikkenee roimasti. Maalaamisessa olennaisimpia asioita on se, mitä haluaa kommunikoida, maailman kokemuksellinen kiehtovuus ja ne merkitykselliset näkökulmat, joita toivoisi voivansa kommunikoida muillekin, esimerkiksi kuvien keinoin. Silloin, kun huomio kääntyy aikaansaannoksiin eikä tunnevoittoisiin elämänkokemuksesta nouseviin tavoitteisiin yksinomaa, silloin hukkaa tekeminen punaisen lankansa ja sen pontimen, joka nostaa laatutason ylemmäs ja tuo idean kaikkeen tekemiseen. Niinpä ei ole oikein minun miettiä "Haluaisin oppia maalaamaan." vaan "Tuon elämänkokemukseni kiehtovan seikan haluaisin kommunkikoida vaikkapa kuvin tai miten se nyt ikinä onkaan mahdollista." Niin kuin joka tekemisessä, kuuluisi upota elämänkokemukseen, lähteä uusille kiehtoville teille, uusien elämän haasteiden kimppuun, upota kokemukselliseen rikkauteen, aistien, tunteiden, tunnelmien, elämänviisauden ja vaistotietä tulevan syvällisen maailman dynamiikan ymmärtämyksen tielle - niin kuin elementit (sää) opettavat kosketusta konkreettiseen todellisuuteen ja omia tunteita koskettavien asioiden kuuleminen mainittavan tuo tullessaan luonnostaan muistiinmerkinnän "Juuri noita asioita haluan tehdä elämässäni.", jollain lailla luonnon viisaus opettaa maailman rakenneosasten kieltä, sitämiten kokemuksellisesti hahmotettu elämä koostuu rakenneosistaan, miten koko maailman dynamiikka aukenee, kun kuuntelee kokemuksellisesti koskettavimpia tekijöitä elämässään. Se, että on jotakin, mitä haluaa piirtää paperille, on olennaista. Taito raahautuu sen perässä pääpiirre pääpiirteeltä eikä synny viestistä erikseen.