Kevään kaupunkimaisemista

Laadin pitkään vuodenaikakirjoitukseeni http://finnishskills.blogspot.com/2014/11/living-with-seasons.html kevään osioon sävelmänpätkiä avuksi ja kaksi nyt maaliskuussa 2019 säveltämääni sisätiloihin tarkoittamaani tuo näyttävän maiseman, erityyppiset tosin, ovat nyt tältä ajalta, kun tiet ovat sulat mutta muualla suurimmalta osin hankea. Että josko niistä saisi selvän niin, että olisi maalarillekin iloa? Tai valokuvaajalle?

Tuo jälkimmäinen on toukokuumainen, kostea viiston auringonpaisteinen tai venäläismäinen ja vaatii kai, ettei ihan vain nojaa kevääseen yrittäen elää sen varassa, vaan että elämässä on jotakin muuta sisältöä, arvostamaansa kukkeaa, mihin kevät vertautuu erilaisena mutta sointuisana.


Kiirastorstaina 9. huhtikuuta 2020   Kiirastorstaina on tunnelma usein ollut huono, mutta siihen auttaa ianakin virpominen ja se, että yrittää elellä elellä kevennetyllä ruokavaliolla sen, mikä hyvältä tuntuu, eikä varsinaisesti paastota. Katselin tässä netistä nuotteja lauluun "Lapsoset ketterät kotihaasta koivusta oksat taittaa...", kun se tuntui tuovan hyvää mieltä ja eheyttä tähän päivään. Tänään on myös ollut se olo,että pitkästä vuodenaikakirjoituksestani lukusine lyhyine sävelmänpätkineen on kaupungin kevääseen iloa http://opisuomalaisuus.blogspot.com/2019/11/vuodenaikojen-elamisen-ohjeita.html .

Ateljee vai opetustila

Mietin täss, kun olen nyt viisi vuotta asunut kovin valoisassa asunnossa, johon paistaa kesällä aurinko koko maiseman leveydeltä enkä oletässä asunnossa saanut maalattua kuin alkuun, että onkohan valoisuus ateljeessa niin välttämätön ja hyvä puoli, kun kesällä jo paahteisuus estää tarkkaan tekemiseen keskittymisen innon. Niin voikohan olla, että jos ihmisellä ei ole elävää, teinimäistä intoa maalata, niin hän tarvitsee hyvän valon, jotta viitsisi - jotta esim.kokeneempi vuosikymmeniä vanhempi jaksaisi huolella katsoa läpi kaikki nuorempien maalaukset ja piirustukset. Mutta että into luo viihtyvyyttä maalaamiseen ja tarkempaa näköä, mutta ei tietenkään ole hyvä maalata pimeässä (tulee liian suttuista jälkeä) eikä pimeämmässä kuin missä maalausta katsellaan ja srvioidaan. Muttei maalaamisen into tunnu lähtevän huoneen valoisuudesta vaan elämän rikkaudesta, siitä, että olisi kerrottavaa muille, sekä kaunista ja tenhoavaa että elämän kannalta merkityksellistä elämänviisautta & kiinnekohtia elämän tiellä, kun kasvaa vanhemmaksi.