Tonttuopiston mainos, engl.

  Advertisement of Christmas gnome institute https://learntalents.blogspot.com/2023/01/christmas-gnome-internet-institute.html 

 

15.1.2022

 Oon ihmetelly sitä, kun lapsena ja nuorena aikuusena olisin halunnut taidemaalariksi, ja minulla olisi aunakin osin ollut siihen sopiva suuntsutumunen: olen kiinnostunut luonnosta ja terveistä elämäntavoista, säiden elämisen taidosta ja elämänviisaudesta, yhteiskjnnallusesti vastuuntuntoinen ja kokonaiskyvallusen objektiivunen, taitojen oppimusesta harrastunut, ja ne kai ovat tsidemaalareille sopivia oiirteitä. Mutta Savonlinnassa asuessani tämän blogin lopulla alkoi jistain tulla kjvatsiteilijavaikutetta, lättänää, sumeanäköidtä, vailla elämönviisautta ja vailla objektiivista laatua, ja se pilasi maalaamisen mahdollusuuden koklnaan, jopa katselemista häirinnyt vuositolkulla kuin olisin joidenkin lättänien itseeni verrattuna huonolaatuidten ihailuja. 

9.1.2022 Espoossa

 Muutin vajaa vuosi sitten Savonlinnasta Espooseen. Maaliskuussa villakoirani kuoli ja jäin yksin. Täällä elämäntahti on nopeampi ja ero johtuu ainakin osin Savonlinnan taideduuntautumusesta. Jos haluaa piirtää tai maalata vaikka ikkunasta näkyvän puun, niin kun puulle varaa vähän omaa aikaa, niin näjee, mihin tunnelmaan se kasvaa, on aina läsnä, ja sellaisen ajankäytön savonlinnalaisuus huolehtii mutta espoolaisuus ei. Mutta sen lisäksi, siis tuon hiteen perspektiivkn lusäksi tarttis llla elämässä mukana, hetkessä kiinni, jotta tavoittaa aistivoimaisuutta reaktiividuutta, sitä mitä varten eletään, ja ne tarttis molemmat olla mukana sekä hyvin sujuva arki ja hyvä ymmärrys, niin taiteessa kukn elämässäkin, ja sen kai pääkaupu kisrutulaisuus paremmin ymmärtää ja ottaa arjessa huomioon.

Rudolf Koivu

Minulla on joululaulukirja, jossa on Rudolf Koivun kuvitus. Sitä muistellessani tuli mieleeni, että jos rudolf Koivu olikin mänty eikä koivu, aika rosvo tuo Rudolf?

Tonttuaiheisia kuvia kai kaivataan

Juutuin vuodeksi kirjoittamaan kirjoitusta tonttumaisen elämän mahdollisuuksista nykymaailmassa ja laitoin siihen paljon taito-ohjelinkkejä teksteihini. Minulla oli se olo, ettäö jotakiun sellaista kaivattiin kovasti jossakin ulkomailla ja tonttuaihe siksi prakaa, kun sitä painotetaan enemmmän elämänohjeena kuin mihin kuvat, lauluesitykset yms on suunniteltu. Mutta siis tämänkintyyppisille tonttuhahmoille kai olisi kysyntää, vaikka onhan niitä ainakin postikorteissa. Itse en ole aikoihin maalannut, tai kokeilin kerran ja oli taito kadonnut, tarttis akoittaa alusta.

Gnome like life in the modern world (Finland)

This text used to have the header

 "Gnomes (gnome="tonttu"), or more likelily: doing things in ways that have good spirit

 http://learntalents.blogspot.com/2018/09/gnomes-or-more-likelily-doing-things-in.html


7. lokakuuta 2019    Tohon tapaan kai vois taidemaalari olla tonttu, jos ei tarvikkeet maksais liikaa. Pitkä teksti, jossa paljon taito-ohjelinkkejä.

8. syyskuuta 2020   Olen edelleen kirjoitellut tonttutaitotekstiä kuin sitä kaivattaisiin kovin jossakin ulkomailla. Kai se olisi postikorttien tontun tapainen eli kyllä postikortitkin voivat kommunikoida ihan hyvin, etenkin vuosien myötä.
Tekstissä on nyt neljä osaa.

Skills of Christmas gnomes 1. Gnome like life in the modern world (Finland) http://learntalents.blogspot.com/2018/09/gnomes-or-more-likelily-doing-things-in.html
Skills of Christmas gnomes 2. Hero like skills   https://learntalents.blogspot.com/2020/01/some-observations-about-gnomes-and-like.html
Skills of Christmas gnomes 3. Tale like fascination in everyday real life    https://learntalents.blogspot.com/2020/02/some-additional-remarks-about-gnome.html
Skills of Christmas gnomes 4. Oath like love   https://learntalents.blogspot.com/2020/07/tale-like-things-in-everyday-life.html

The whole blog   http://learntalents.blogspot.com

6.10.2021   Kirjalla on nyt kansikin.

13.6.2022   Jaa, nyt on jo lähemmäs tuhat blogikohtaa engl tonttutaitotekstissäni learntalents.blogspot.com . Ehkä se vastaa osin myös kysymykseen, miten elää taidemaalarina , eli tonttumainen elämä olisi mahdollista. Nuo ovat siis taitojen oppimisen ohjeita. 

Print-on-demand

Maalaamisen oppimisessa ovat hyvät oppikirjat olleet kovin hyödyllisiä. Niitä suosittelisi mielellään, mutta niistä tuppaa painos olemaan loppu. Ja jos uuden painoksen haluaisi kustantaa, niin se kysyisi paljon rahaa, mitä ei välttämättä ole käytettävissä. Mutta netissä on print-on-demand kustantajia, esim. http://www.createspace.com , jotka painavat yhden kirjan kerrallaan, kysynnän mukaan, ja myyvät kirjoja nettisivuillaan sekä www.amazon.com issa, mikä kuitenkin kysyy sitä, että olisi usalainen, jos haluaa kirjastaan rahaa saada. En tiedä, mitä kuvien paljous tekee kirjan hinnalle ja mikä on kuvien laatu, mutta muuten luulisi moisen sopivan hyvälle taiteiden oppikirjalle.

Kevään kaupunkimaisemista

Laadin pitkään vuodenaikakirjoitukseeni http://finnishskills.blogspot.com/2014/11/living-with-seasons.html kevään osioon sävelmänpätkiä avuksi ja kaksi nyt maaliskuussa 2019 säveltämääni sisätiloihin tarkoittamaani tuo näyttävän maiseman, erityyppiset tosin, ovat nyt tältä ajalta, kun tiet ovat sulat mutta muualla suurimmalta osin hankea. Että josko niistä saisi selvän niin, että olisi maalarillekin iloa? Tai valokuvaajalle?

Tuo jälkimmäinen on toukokuumainen, kostea viiston auringonpaisteinen tai venäläismäinen ja vaatii kai, ettei ihan vain nojaa kevääseen yrittäen elää sen varassa, vaan että elämässä on jotakin muuta sisältöä, arvostamaansa kukkeaa, mihin kevät vertautuu erilaisena mutta sointuisana.


Kiirastorstaina 9. huhtikuuta 2020   Kiirastorstaina on tunnelma usein ollut huono, mutta siihen auttaa ianakin virpominen ja se, että yrittää elellä elellä kevennetyllä ruokavaliolla sen, mikä hyvältä tuntuu, eikä varsinaisesti paastota. Katselin tässä netistä nuotteja lauluun "Lapsoset ketterät kotihaasta koivusta oksat taittaa...", kun se tuntui tuovan hyvää mieltä ja eheyttä tähän päivään. Tänään on myös ollut se olo,että pitkästä vuodenaikakirjoituksestani lukusine lyhyine sävelmänpätkineen on kaupungin kevääseen iloa http://opisuomalaisuus.blogspot.com/2019/11/vuodenaikojen-elamisen-ohjeita.html .

Ateljee vai opetustila

Mietin täss, kun olen nyt viisi vuotta asunut kovin valoisassa asunnossa, johon paistaa kesällä aurinko koko maiseman leveydeltä enkä oletässä asunnossa saanut maalattua kuin alkuun, että onkohan valoisuus ateljeessa niin välttämätön ja hyvä puoli, kun kesällä jo paahteisuus estää tarkkaan tekemiseen keskittymisen innon. Niin voikohan olla, että jos ihmisellä ei ole elävää, teinimäistä intoa maalata, niin hän tarvitsee hyvän valon, jotta viitsisi - jotta esim.kokeneempi vuosikymmeniä vanhempi jaksaisi huolella katsoa läpi kaikki nuorempien maalaukset ja piirustukset. Mutta että into luo viihtyvyyttä maalaamiseen ja tarkempaa näköä, mutta ei tietenkään ole hyvä maalata pimeässä (tulee liian suttuista jälkeä) eikä pimeämmässä kuin missä maalausta katsellaan ja srvioidaan. Muttei maalaamisen into tunnu lähtevän huoneen valoisuudesta vaan elämän rikkaudesta, siitä, että olisi kerrottavaa muille, sekä kaunista ja tenhoavaa että elämän kannalta merkityksellistä elämänviisautta & kiinnekohtia elämän tiellä, kun kasvaa vanhemmaksi.

Maalauksen antamasta vaikutelmasta

En ole viime aikoina, tai oikeastaan pitkään aikaan maalannut melkein ollenkaan. Sitä vaan tuli mieleeni, kun katselin tämän päivän Itä-Savo-lehdestä Enonkosken jääveistoskilpailun töitä, jotka olivat tosi hienoja, niin tuli mieleeni, että onko osa niiden viehätyksessä niiden hetkellisyydessä? Katsoja olettaa niiden pian katoavan ja se jotenkin tulkkaa veistäjän näkemystä. Näin ne olivat tosi hienoja, mutta jos olisi olettanut maalauksiksi, niin olisivat vaikuttaneet pysähtyneiltä ja katsoja miettinyt, että onko tuo niin hieno. Ja vaikka ennen luulin, että vika olisi maalauksessa, niin voiko olla, että maalari elää hetkessä kiinni, kun maalaa, ja paperi taas mielletään stattiseksi välineeksi, vähän kuin kirja taipaperinivaska. Auttaisiko, jos kuvan reunat eivät olisi suorakaide vaan jotenkin maalatut, elämänmakuisemmat kuin pelkköä matemaattinen muoto, joko niin, että olisi hetken katoava näkymä jostakin, esim. kuin oksien lomasta, tai sitten niin, että voisi olla suorakaide tms mutta että se olisi maalattu ja maalaamistavassa olisi parempi ajantaju tms. Mutten ole kokeillut, en taida nyt maalata niin hyviä, kun maalaustaitoni on ruosteessa, ja yleensäkin kuvistani onpuutunut tausta.

28.2.2019   Katselin kuvia Ken Howardin toimittamasta kirjasta Taidekoulu, ja siinä oli alkupuolella piirustuksia, joiden tekijä kai inhosi piirtämistä, olisi halunnut muuhun elämään, ja niin elämänmakuisuus kuin itsestään loi hienon leiman piirustuksiin, piirsi itsensä paperille, kuin se olisi vaatinut ohimenevää katsetta, monelta osin hutiloivaa tekemisentapaa teknisissä jutuissa, ongelmat ohittavaa, tavallaan näkemyksellistä muttei kohteella uskollista, ja samaan aikaan kiehtoutuneisuutta aidosti, vahvasti kaikenlaisesta elämääkoskettavuudesta ja muuten nopeaa tekemisentapaa.
Piirustusosion jälkeen oli vesivärimaalausosio, jossa eri maalari oli kiehtoutunut maalattavista aiheista ja niiden visuaalisesta ja tunnelmallisesta kauneudesta, kai nautti maalaamisesta, ja sekin toi elämän viehtätystä paperille.
Voiko olla, että maalaamisen tarttisi koostua tuollaisista tunnevoittoisista vaikutelmista, että mikä elämässä ja elämänkoekmuksessa ja juuri tässä hetkessä aistien on hienoa, ja muu olisi sitten enemmänkin taakkaa, kenties insinöörialojen painotuksesta osin alkunsa saanutta, mihin arkenteet huomaava maisemakatse olisi ajattelun laadun kannalta parannus ja insinöörityönkin kannalta parempi kuin näköalaton neliskanttinen teknsiten ohjeiden seuraaminen. Laatu ei siis saisi olla ilman tuota piirustustaitoa, ilman teknistä osaamistakaan, sillä rakennehahmotuksen on oltava kunnollinen, ei summittainen, ei pöperöinen, ei tekninen vaan syvällisesti ymmärtävä objektiivinen elämän kannalta katsova maisemana, jossa on viisautta.

Kukkien maalaamisesta

Tässä jokin aika sitten tuntui taas siltä, että maalaamisharrastusta voisi jatkaa, mutta kovin suttuinen oli olo. Toisella kerralla, kun yritin, maalasin aikamoisen sumeasti, mutta kukan, kanervan maalaamiseen se tuntui sopivan: kai tunnelma on siten maalattava, sumealla siveltimenjäljellä.

Voikohan olla, tuli äsken mieleeni, että kun Suomessa on suomalaistuneita ulkomaalaisia paljon ja kun tropiikissa katseleminen kai on sumeampaa, niin ihan jo katselemisessa täytyisi ottaa huomioon,että osa tutuista, kadulla liikkuvista ja mediassakin ei ole tottunut tarkkaan katselemiseen lapsuudesta lähtien, ja siitä kai osa maalausharrastuneiden jumiutumisista johtuu, eli tarttis katsomistavan tai maalaamiseen lähestymistavan olla jotenkin katslemista opettavaa.

Keväällä toukokuussa tein lastulintuja, kun ajattelin, etten katselisi Euroviisuja, mutta sitten katsoin kumminkin. http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.com/2018/05/lastulinnusta.html

Rakennusmaalareille jutunkerrontataitoa

Se tässä tul mieleeni, kun viereisen talon ulkoseinät maalattiin, kolmella eri värillä mutta suuria neliskannttisia tasaisen värisiä pintoja,että tuleekohan taidemaalariudesta haaveilevalle vesiväri- tms maalausta harrastaneelle tuollaista rakennusmaalarivaikutetta ja osin siksi vesivärimaalaustaito katoaa, rakennusmaalarin kun on kicva miettiä jotakin maalatessaan ajan kuluksi. Mutta iso vahinkohan se on kovin monelle vesiväri- tai öljyvärimaalauksesta harrastuneelle, kun omien maalaushaaveiden tilalle tulee tyhjää pintaa ja taipumus olla katsomatta. Parempi olisi rakennusmaalarin katselemisesta saada kuvavaikutetta, muusta elämästään. Tai sitten harrastaa jutunkerrontaa tms: Voisi olla tervehenkisen elämän meininki, johon vertautuu maalaustelaa pitelevän käden liikke, teko liikkua yhteen suuntaan ja toinen teko toiseen, jolloin oman elämän kirjosta, kirjoista, lauluista, harrastuneisuuden piiristä löytyisi kai aihe, joka rullaa tai virtaa eteenpäin, rönsyilee - voiko siitä elämästä saada aiheen, josta jutella ja johon tervehenkinen elämä tuo jaksavaisuutta, puhtia, hyvää mieltä?

Maalausten vaikutusvallan rajoista

Ei ole tullut maalattua, kun tuntuu, että jokin kuvataidevaikute on pitkän aikaa haitannut katselemista niin, ettei kannata yrittääkään maalata. Mutta lainasin kirjastyosta kirjan Matka kultakauteen, jossa kerrotaan suurten suomalaisten taidemaalarien Kainuun matkoista, mutta ole sitä vasta kuin vilkaissut. Kiehtova tuo ajatus, että luoda kultakausi, että esim. jokibn alue loisi kultakauden, joka on maan kulttuurille, maan ihmisten viisaudelle hyväksi, mutta luulen sen pohjautuvan jonkin seudun perimäviisauteen ja kohderyhmän kulttuurilliseen ja ilmastolliseen samankaltaisuuteen mm taitotason osalta ja menevänpilalle, jos sitä yrittää ulottaa laajemmas. Kirjan alusta sain vaikutelman, että Gallen-Kallela oli esim. miettinyt ruotsalaisten ja venäläisten katselijoiden kannalta suomalaisten lisäksi, mutta että ainakin Ruotsiin päin on kulttuuriero liian suuri, viesti ei kanna eikä katsomaan tullut ruotsalainen jaksa kiinnostua eikä niin ollen nouse tehtävän tasalle, ei koe siihen sisimmässään kutsumusta, vaan viesti jää pienemmälle ryhmälle. Samalla käy se, että kun jotkut suomalaiset tavoitti hyvin, niin toiset ei-niin-vbiisaat tulivat siivellä ja enää ei tietänyt, että kuka ymmärtää oikeasti ja kuka ei, ja lisäksi tuli reunoilta mukaan niitä, joita ei olisi pitänyt ottaa mukaan, joita mokoma taitotaso ja elämäntapa ei tavoita, ja niin tuntuu, että laaja maailma jää maalaukselta väistämättä tavoittamatta ja maalauksen osuvuus perustuu kolkan syrjöisyyteen, sen pienuuteen, sen elämäntavan samankaltaisuuteen. Laajemmalle katselijakunnalle näytettynä maalaus ei kommunikoi, koska ilmasto ja elämän pääkysymykset ovat erilaiset ja eri taitotasoilla, jolloin se ei ole sopiva panos muille vaan kaukaa kuultu taru tms, joka voi antaa yhden vierasmaalaisen viisauden jyväsen monien erimaalaisten jyvästen joukkoon. Silloin tuntuu, että maalaus on altistaja: sitä ei pitänyt näyttääniin laajalle, se ei tunnu muista tarpeelliselta, eivät tunne sen ansaitsevan tilaa oman ilmastonsa elämää kuvaavien maalausten rinnalla ainakaan hienona maalauksena. Ja nämä ovat ilmastopiirteitä isolta osin, siis kaikkien maalausten kohtalop.
Mutta tuo ajatus kultakaudesta ihastutti minua: mitä jos voisi luoda viisaan kukoistuksen kauden maailmassa, sellaisen, joka ei menisi pilalle heti vaan sisältäisi viisautta, josta olisi myöhemmille ajoille iloa. Mutta viisauskin on kulttuuri- ja ilmastosidonnaista: mitä me tarvitsemme oaljon, joku muu ehkä tarvitsee vähän ja silti ei halua olla meidänpomputeltavanamme vaan osallistua itse, hallita aihepiiriä sen, mitä kulttuurinsa sitä tarvitsee. Jolloin viesti voisi olla erilaajuisista perusteeman versioista koostuva, vähän kuin tekstini http://picturesfrommyhome.blogspot.com/2018/07/contact-with-nature.html . Jos jokin asia on meilletärkeä, niin mehän usein voimme huolehtia siitä maailmassa, tehdä ikään kuin työurakan toisten puolesta, ja niin on mahdollista huolehtia jokin asia kuntoon, vaikkei maailma jakaisi käsitystäsi sen suuresta tärkeydestä.

28.2.2019   Kun isot asiat kerran kiinnostavat minua ja yleensä olen tuottanut hyvää laatua, niin käänsin Kalevalan alkua englanniksi ilmastosta riippumattomalla tavalla yrittäen kiinnittää huomiota siihen, miten Kalevala opettaa oppimaan luontoa katselemalla ja luonnossa kulkemalla viisaammaksi - paikallisen kasviston ja ilmaston tavalla. http://KalevalainEnglish.blogspot.com

Miten maalaaminen viisastuttaa

Maalaamisen kehutaan olevan hyvä harrastus ajattelukyvyn, laajemman ymmärryksen ja viisauden kehittämisen kannalta, myös muiden taitojen kehittämisen kannalta. Mutta tuo vaikutus ei tule maalaamisesta sinällään tai ainakaan ihan vain maalaamista harrastamalla. Vaan maalaamisesta harrastunut alkaa kerätä muun ohessa maalaamisen sopivia huomioita, tärppejä, kiinnittää maalaamistaidon piirteisiin ja etenkin niiden tukena hyvin toimiviin elämänalueisiin enemmän huomiota, ja oppiia ajan myötä sen takia,että on maallaamisen jälkeen mielenkiinnolla elänyt muuta elämää ja samalla pyrkinyt opettelemaan mm maisemien katselemista, tunnelmatajua, elämänviisautta, taitojen piirteitä yleensä, eri elementtien luonnetta ja niiden tavallisia tekemisiä sekä niiden asettumista maisemaan, esim. järvi tyyni, laiva lipuu, ihmisiä kannella elämänmakuisesti ja hetken tunnelman kanssa, joka on elämästä' tuttu, jonkinlaista elämänviisautta. maalausten aiheiden etsiminen opettaa kiinnittämään huomiota aihekokonaisuuksiin. niiden rajautumiseen ja näkökulman viisauteen sekä elämäntavan hyväätekevyyteen.

Tropiikin ihmiset pyrkivät kai samasta syystä harrastamaan maalaamista ja silloin siinä on se hankaluus, että helteellä näkö voi olla sumea, mutta maalaaminen tuo kiinnostuksen rakenteisiin, jotka on näön lisäksi samanaikaisesti tunnelmatajulla havaittu, ja se kai parantaa näön tarkkuutta ja ymmärryksen tarkkuutta, jopa liikkumisen tarkkuutta irrottamatta näköä irtyi ymmärryksestä, kuten esim. ilmastoiduista sisätiloista ja insinöörialoista pitäville afrikkalaisille tuppaa käymään.

21.7.2018   Tuossa tuon rakennehahmotuksen tulee olla paitsi aistein ja ymmärryksellä, myös kropassa: tällaisessa elinympäristössä nyt elän, tilannetaju, elämän ymmmärtäminen, kiinnostus ympäröivän maiseman elämään, missä aina vähän mutta hyvällä tavalla on parempi kuin paljon mutta keinotekoisesti.

Romaanit saattavat murhata taideharrastuneita

Romaaneista saa usein vaikutelman, että he mm tekevät murhia.

Eri ruokalajit ja ruoka-aineet tuovat kukin tyypillisen vireensä lisänä tai muunnoksena päivän vireeseen, esim. appelsiini, maito, tumma leipä tai makkara. Tuo ruokalajin vire nökyy tietyllä ruualle tyypillisessä kohdassa ihmisen olemuksessa. Onko vanha romaaninainen, jokatoisaalta on portugalilaisnaisen tapaan kuiva ja käsitöihin tms pidättäytyvän oloinen, ja jolla toisaalta on taidetta ymmärtävän taidetta harrastavan vire ja havaintokyky ruokatunnelman kohdalla olemuksessaan, onko hän syönyt osan taideharrastunutta, joka on halunnut tulla juttelemaan romaanien kanssa?

Koulun kuvaamataidon opetuksesta

En ole viime aikoina maalannut, mutta vilkaisin kirjastossa vesivärimaalauksen oppikirjaa, jossa oli samantapaisesti onnistuneita kuvia kuin mitä koulun kuvaamataidon tunnilla aikanaan oppi (Helsingissä 1980-luvulla): tarkkaa, muodot ja tunnelmat oikein, ilmeikkäitä mutta usein vain aika ppieni alue kerrallaan ja eri alueet eivät välttämättä yhteensopivia. Niin tuota mietin, että sehän on hyvä alku mutta mitä kokonaisuudelle kävi ja mitä jos kokonaisen kuvan piirtämisen jotenkin opettaisi, niin mitä se vaikuttaisi nuoren mahdollisuuksiin löytää oma haaveammattinsa, itselleen sopiva puoliso, itselleen sopiva lokero maailmassa? Tarkan rakenteisen tunnelmatajuisen ilmeikkään kuvan hyvänä puolena on mm, että se on objektiiviselle ajattelulle kovin hyvä. Mutta jos kokonaisuudesta joutuu usein sanomaan, ettei se oikein onnistunut, niin tuleeko siinä samalla nuoren elämän kokonaisuuteen joku usein ruutumallinen tai idioottimainen kaavamainen jöö, joka sanoo, että mutta mulla kokoanisuus onnistui, ja niin nuori joutuu kaavamaisen idioottimaisuuten diktatuurin alle? Luulen, että jos kokonaisuuden muissakin osissa olisi rakenteet hyvin hahmottava tunnelmatajuinen viiva, vaikkapa paljon epätarkempikin, niin sen tilalle ei tulisi ruutumallinen jöö. Se taas kai merkitsee, ettei hahmoja saisi hakea usealla epämääräisellä viivalla vaan piirtää karkeasti sen, mitä on ymmärtänyt, sulattanut rakenteisesti ja tunnelmatajuisesti. Tämä ero näkyy kai nuoren aikuisen objektiivisessa ajattelussa ja saa suuren vaikutukse, luulen, kun se kuvastuu puheiden asiasisällön ja tyylin varmuudessa: tuleekokonaisuuteen hapuilevia kohtia, että tuota mä en tiedä, ja varmuuden vuoksi kertoo senkin, vai rakenteen kuvauksia, että noin se ainakin on, mistä muut tuumivat, että tuntuu se ymmärtävän aika paljon, hyvä t hoksottimet sillä on kokonaisuuden hahmottamiseen.

* * *

(Tekeekö poika, jonka ison osan ajasta on vaikeaa hahmotta tarkkaan tai tehdä tarkkaa, koko ajan siinä sivussa jotakin aika ruutumallista tai teknistä harjoitetta tai pitää sen varalla, tajuamatta, ettei voi silloin tehdä muiden tekemisten vaatimalla täysipainoisuudella muuta? )

Mitä muuta pitäisi maalauksesta kertoa ja arvioida

Joskus kun maalasin uutena vuotena, niin tuli tenhoavan juhlavia kuvia, ja niin nytkin, vaikka on ollut muutama kuukausi tai ehkä pidempäänkin taukoa, niin otin vesivärit ja siveltimen esiin ja pitkästä aikaa maalaaminen tenhosi, vaikkei niin sujunutkaan.

Jäin tuota miettimään,että mikä siinä on erona,kun tauon jälkeen maalaa tai kun ulkona on pauke. Kerran maasin ukkosella hienon kuvan, tenhoavan. Niin että jos tuota sitten vertaa työlästyneen liikaa samaa trehneen kuvaamataidon opettajan vai lieneekö kuvataiteilijan tyyliin, niin onhan siinä puhtia, tenhoa,muusta elkämästä tullutta Olisi kuvien ymmärtämiselle hyväksi, jos puhuttaisiin noista eroista, siitä, mikä on minkin henki, taito, hyvä puoli, mutta paljon silloin kai joutuisi myös haukkumaan, mutta olisiko siihen syy lähinnä maalarin työlästyneisyys tai hänen motivaationsa puutteet eikä aina varsinaista haukkumista? Mutta kuvanlukutaito on tärkeä ja toisaalta kehittyy tai vaihtelee iän taia jankohdan myötä, mutta tietokoneiden aikakautena sitä on hankala opettaa, kun kuva näytöllä voi olla erilainen eri katsojille. Ainakin, kun kudoin vuosi sitten parin lapasia ja laitoin kuvia nettiin, niin eri kulmista otetut kuvat olivat eri tavalla kudotun oloisia, esim. erilaisesta langasta, kuin kuva olisi korvattu valmiilla kuvalla. Väritkin vahtelivat violetista viininpunaiseen. Kommunikoi siinä sitten? Vaikka onhan se niin, ettei aina ole kiva verrata omaa kädenjälkeään toisen tyypilliseen.

nuoren naisen kutomat,
ja lapsen lapanen

naisen

miehen, vanhemman savolaismiehen

http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/2016/12/neulomisesta.html

Jumiutumisista ja suttuisuudesta eroon

Nyt en ole maalannut aikoihin, ja tännä on ollut pari päivää päänäsrkyä joka tuli jostakin kärystä, mutta kun katselin tässä jotakin öljyvärimaalauksen oppikirjaa, joka oli jotenkin suttuinen ja jumiutunut, kuin ei parhaimpiin hetkiinsä yltänyt, niin tuli mieleeni, että osaisin neuvoa, miten monesta tuollaisesta ongelmasta pääsee eroon.
Maalaaminen kysyy uusia alkuja. Pitkään junnaamalla tulee vain huonoa jälkeä. Jos maalaaminen on suttuista, niin huomio on liian pitkään ollut maalaamisessa ja liian vähän muussa elämässä maalaamisesta riippumattomasti, sen aihepiirien kiehtovuuksissa ja arjen sujuvuudessa. Maalaamisesta voi siirtyä maalausaiheiden etsimiseen niitä maalaamatta ja siihen, että yrittäälöytää sellaisia asioita ja sellaista viisautta, joka sopisi nuoremmille opetettavaksi maalauksen sanomaksi, miksei omanikäisillekin, esim. hyvin sujuvan arjen uomia tms, ja niin, että nuo hyvät sanomat olisivat itseisarvoja eivätkä maalaamista varten vain. Jos sanomaa on liian vähän, niin olet luultavasti jumiutunut liaksi samaan perspektiiviin, samaan lähestymistapaan, kuin kurssilainen jollakin teoriakurssillan,joka tavallaan toistaa aina samaa ja tarjoaa aina vain samantyyppisiä palikoita. Oiklea elämä on runsaampi rikkaampi, koekmuksellisempi, tunteita koskettavampi, tunnelmatajulla koettava, tapahtumien puolesta mielekäs eikä vain teorian, ikiaikaista peruselämää. Jos iis jo valitsit parhaan kurssin eivätkä muut kurssit tarjoa mitään kyllin kiehtovaa,niin voit siirtyä harrastuksiin kirjastoon mediaan, esim. popmusiikki voi tuoda rikkaan tavan kokea, monia uusia aiheita, joista oppia, kerätä ideapääomaa, näkemystä, joka nostaa oman taiteen paremmalle tasolle.
Sopiva määrä maalaamista, jotta maalaisi elävästi lienee varttitunti viikossa. Luulern.

Onnistuneiden ostosten taito

Olen tässä viimeisen kuukauden kuluessa kutonut pariin otteenseen, ensin enemmän ja alku oikein onnistuneesti

ja sitten toisella kertaa jotenkin takellelleen, mihin en ole syytä tiennyt, mutta voio olla, että ensin tein langan antaman idean mukaan ja sitten yritin jatkaa itse?

"Lankojen valitsemisesta
Langoillaon tuntunut olevan kovin paljon väliä. Tässävillapaidan alussa on käsinkutomisen tunnelmainen liukuvörjätty lanka, jonka tyyli, tunnelma jotenkin auttaa oppimaan kutomista. Yleensä, kun näkee kaupassa lankoja, niin ne tuovat jonkin tunnelmavaikutelman ja tuovat mieleen jonkin työntekotavan ja jonkin vaatekappaleen,mihin ne ainakin minuntyyppiselläni ihmiselläsopisivat, jos haluaisin sellaista. Ja niin en esim. osta tietynväristäniinkään vaan sellaisen,joka tuo mieleen elämäntapahaaveen tms, joka minulla on, enkä osta sellaista, jokaon eri ihmistyypin mieltymys, jota en jaa. Ja niin lanka sitten, jos se on hyvin laadittu, neuvoo kutojaa. Esim. tämän langan kanssa on helppo unelmoida villapaidasta ja kutomistaidosta. Samoin katson tarjoukset: joku kokenut myyjä tietää, että tähän vuodenaikaan on hyväkutoa tuollasita, ja aloittelijana noudatan niistä ohjeista niitä,joihin minullaon hyvämotivaatio, enkäosta tavallisesta tai erikoishyllystä lankoja, joident yyppiä en tunne, koska ne on varmaankin tarkoitettujohonkin tiettyyn,mitä en nyt - vielä? - ole tekemässä."
 Kutomisaiheisesta blogikirjoituksestani http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/2016/12/neulomisesta.html

Jos ja kun langat ovat näin tärkeitä, ja tärkeää juuri tunnelmoida lankoja, tai miten se sanottaisiin? Niin onko sama muissa ostoksissa: kaipaamamme taidot ja onnistumiset on usein jo ohjeiostettu ostamiemme tarjoustarvikkeiden muotoilussa ym piirteissä. Meidän pitäisi vain osata ymmärtää tuota kieltä (kirjoitukseni (opettaa tätä taitoa) Ostoksissa onnistumisen taito on ympäristöteko koska hyvä ostos korvaa monta huonoa ostosta http://kokonaiskuvat.blogspot.fi/2016/11/suhteesta-tavaroihin.html ) . Tavallaaanhan jo osaamme sitä luonnostaan: olemme harrastuneet taiteista ja ihailemme luonnon kauneutta. Niinpä taitava kokenut vanhus voi meille kommunikoida tuolla kielellä, ja niin opettaa kaiken kaipaamamme siinä ohessa, kun vain ostamme jonkin tavallisen välineen. Mutta jotta tämä toimisi, niin olisiko taiteilijan osattava tuo onnistuneen ostamisen taito, välttämättä?

31.12.2017   Keräsin kirjoituksiani ostamisesta blogiksi: http://asiakkaanavain.blogspot.fi

Maanantaina 17.7.2017

Lainasin jokin aika sitten kirjastosta kirjan Puolivilli puutarha - Albert Edefeltin Haikko. Olen aina suuresti ihaillut Albert Edefeltin maalaustaitoa. Nyt kuitenkin katsoin kirjan kannen maalausta, jossa tyttö haravoi hiekkatietä kartanon tms kuistin edustalla. Siinä on taustalla pusikkoa, sellaista, mihin lapsena joskus sukellettiin seikkailemaan. Niin pusikon kohdalla on pusikon ikävät toisten lasten hyökkäysperspektiivit maalattu tummalla mutta jätetty silleen, ei mitenkään aikuisen tai taitavamman taidoin ratkaistu, niin kuin kai rajojen laittaminen "Elä ja anna toisten elää"-ohjeen mukaan mm tekisi. Niin mietin nyt, kun samaa ilmiötä näkyi olevan muuallakin kirjan maalauksissa, että tekikö Albert Edefelt oikeastaan sittenkään tietä muille kulkea parempaan elämään, vai maalasiko vain valokuvamaisesti, ongelmakohdat sumentaen pois maalauksen kauneutta häiritsemästä, mutta mitenkään niitä ratkomatta? Sitä kanssa olen aiemmin miettinyt, että jso hyviä maalausaiheiat etsii, että opettaisi jotakin viisasta, niin jos niistä aiheista sitten joistakin kirjoittaa ohjeita muille, niin eikö se ole kunnollisen tien tekemistä muille, jo paljon parempaa seurata? Parempaa kuin vaikka Leikkiviä poikia rannalla, tämän mukaan, tai vaikka Astrid Lindgrenin nuortenkirjat, joissa kai on kerrottu jostakin, mitä kirjailijalla oli, ei osattu neuvoa miten sellaisia rakennetaan, vaan on ikään kuin ryöstöviljeöty pois puutarhat ym? Että on jäänyt ruotsinkielinen, kirjoihin uponnut perspektiivi puutarhakokemuksen sijalle, riippuvien oksien ym aistimisen ja juoksentelun tuntemusten sijalle? Pitäisi itse elää sitä elämää, mistä kertoo, tai ainakin olla elänyt jotta osaa, mutta jos itse elää sitä elämää ja osaa rakentaa siitä tietä muille, niin eikö se ole se, mitä maalauksilta toivotaan?

Tuossa kun noita kirjan kuvia katselin, niin mietin, että voiko olla, että Albert Edefeltin vaimo olisi ollut taitavampi maalaamaan, maalannut tarkemmin muodot oikein, tuntevampia ja tunnelmallisempia, jotenkin täydempiä ja näkemyksellisempiä, ja Albert Edefelt sitten siinä siivellä osin kopioinut,osin osannut itsekin,muttei niin, että näkemyksellisyys olisi riittänyt kantamaan taitoa vaan taito jotenkin siivellä ja näkemyksellisyydestä jäänyt vajaaksi, samalla käynyt niin, että on siinä katsojan, taiteen ihailijan näkökulma jo maalaukissa ja niin kai syntynyt suuri taiteilija juuri tuosta vähemmän taitavasta, ei ole kyennyt kukaan siitä matkimalla vinhaan oppimaan noin hienoa maalaustaitoa.

Noi kyl ei varmaankaan oo kaikki saman maalarin noi kuvat kirjassa. Esim. ihmiskuva on eritasoista, on toisaalta hienoja kuvia elämästä lasten kanssa kesällä ja toisaalta tuollaisia missä ei näy, miten olisi hyvä elää. Ja kuva purjeveneestä ja soutuveneestä näyttää vanhan miehen tekemältä.

Perjantaina 16. kesäkuuta 2017

Luin eilen kirjaa Tuusulanjärven taiteilijaelämää. Siellä asuiat kirjailija ja toimittaja Juhani Aho, säveltäjä Jean Sibelius ja taidemaalari Eero Järnefelt. Jäin miettimään, mistä hienot maalaukset syntyvät. Kuvassa Eero Järnefelt vaikutti metsäalan ihmiseltä, jolla oli ilmeikkäästi maalaamisen lahja ja kiinnostusta päästähienostopiireihin. Kirjan kannessa oli näyttävä kuva kai ateljeeikkunasta järvelle metsänreunan lomitse. Olikanvaasi varjossa ikkunalla kuin odottamassa, että lapsi keksii ideoita koulun kuvaamataidon tapaan. Mutta hienot maalaukset eivät kai tule sillä tapaa, vaan on oltava hieno aihe, hetken tenho, jokin luonnollinen kokonaisuus, elämän elementti, ikiaikainen, vielä mertkityksellinen ja kiehtoutuminen aiheesta saa kaivamaan lehtiön tai kanvaasin esiin ja luonnostelemaan hyvällä hengellä kuin vaikka kuistilla kesämökillä veistelisi. Ja aihe sitten kantaa sen, että taulu on hieno. Noin tulee tekemisentavasta hyvä, tunteva, eheä, motivoitunut etenkin pääpiirteissään eivätkä yksityiskohdatkaan väkertämällä. Mutta se edellyttää, että kun innostus laantuu, niin laskee lehtiön kädestään. Mökillä tulee vastaan monta hyvää aihetta (mutten ole ollut mökillä sinä ainaka kun olen harrastanut maalausta), on ikiaikaisen elämäntavan tenhoa, joka nostaa maalauksen korkeammalle. Lisäksi tarvitaan kai vain tauon jälkeen tulevaa tsemppiä, kun ei ole maalannut kyllästymiseen asti vaan pikemminkin kokenut elämän tenhoavaksi ja maalaaminen vähän joskus on tullut siinä vain mukana temmattuna.
Tai sitten jos haluaa rakentaa hienon, niin kuin kai Sibelius rakensa myyviä sävellyksistään, koko kotinsa laittoi kuulijan tenhoa varten ja jotta käytännön soitto sujuisi hyvin, niin myös maalatessa voi olla missio, henki, joka kantaa, ja taito, joka osin tulee tsempistä niin kuin sillä, joka ei ole paljoa maalannut mutta hallitsee perusasiat hyvällä hengellä.