Ostin halvan hyllykön, johon latoa vesivärimaalaustarvikkeeni: vihkot, siveltimet, värit ja oppikirjat, jotteivät ne lainehdi pitkin lattioita. Kun on kauan haaveillut maalaustaidosta niin on tullut hankkineeksi maalaus- ja piirustustarvikkeita enemmän kuin ensi näkemältä arvaisi. Ja kai se on jonkinlainen linjanveto, että haluan maalata, jos ovat tarvikkeet omalla paikallaan näkyvillä eivätkä poissa silmistä poissa mielestä laatikkoon piilotettuina.
En sitten enää mennyt kurssille, harmi, mutta maalaamisen oppimista vartenhan sinne olisin mennyt enkä muuten vain. Huomaan, että kun omin päin teen ja opin, osin kirjoista ideoita saamalla ja osin siksi, että kun oman kiinnostuksensa mukaan uppoaa kokemaan jonkin puolen katselemisesta tai siveltimellä piirtämisestä, värien sekoittamisesta tms., niin kokee niin paljon rikkaammin, ettei kurssioppi siinä oikein pysy perässä vaan jää jotenkin lättänäksi kuin koululuokka. Tätäkö ikä on: oman kokemuksen myötä haluaa omin jaloin kauemmas kuin koulumaisesti pääsi koskaan. Luulin (täytin juuri 40 vuotta) että vanheneminen on kalkkeutumista, urautumista ja elämän kelkasta pois jäämistä, mutta näyttää siltä että asioista saa pikemminkin paremman otteen, kun oman kokemuksensa pohjalta pystyy niitä toimivammin tekemään!
Piirsin eilen huonekasvien erimuotoisia lehtiä yrittäen saada pieniä piirtoja myöten tunnelman ja muodon oikein ja hyvinhän tuo sujui, mutta oikeastaan piirsin vain lehtien ääriviivoja ja täytin tasavärillä keskustat.
Kukan piirtäminen näkyy käyvän piirtämällä kukan hahmon. Jos sen sijaan yrittää koulumaisesti kukan muotoja kopioida ja valikoida värejä, niin tulos on karmiva, epäharmoninen. Päähahmo tunnelmineen ja tunnesisältöineen, tunnelman piirteitä ja tunnetta korostaen piirretty sekä hahmotajulla hahmotetut muodot, värit tuntemusten perusteella ja pienten piirteiden tunnelma, tyyli ja muoto, rakenne – kai se siitä lähtee.
Selvästi sujuu piirtäminen haavekuvan antamalla innostuksella, mutta jos tavan vuoksi yrittää piirtää, niin ei tule yhtään mitään kunnollista.
Maalaaminen, laulaminen, kai kaikki taide vaatii niin keskittymistä, että se ei ole pelkkää itseilmaisua vaan työsuoritus, mikä ei kai ollut ideana vaan ideana oli saada tilaa tunteille, havainnoilleen, elämänviisaudelleen ja luonnolliselle kommunikaatiolle. Kai se on sitten se seuraava askel taidossa, kun saa nuo kaksi yhtä aikaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti