Perjantaina 13. heinäkuuta 2012

Joka tekemisellä on perusta, jonka varassa sen toimivuus on. Tuo tervehenkinen, olennainen, syvällinen, tunteidenmukainen jne. on ainoa toimiva ja muu on harhaan joutunutta, hengetöntä, toimimatonta. Maalaamisessa näytettäisiin tarvitsevan kaksi elementtiä: kiehtova kokemus, jotain syvällistä, joka on kokemuksena kiehtova avuksi maalaustaito. Siis taidon henki apunaan perustaidot. Jos hioo vain taitoa, alkaa toistaa samaa vanhaa ja niin havaintokyky turtuu ja taito tylsyy, siitä katoaa henki ja idea. Mutta jos vain elelee, uppoaa uusiin kiehtoviin kokemuksiin ja maailman kokemuksellisesti tärkeisiin (myös ison kokoluokan) ilmiöihin, niin on paljon, mistä haluaisei kertoa, eikä niiden henkeä himmennä kyllästymiseen asti jauhettu vanha tuttu kaava vaan ne ovat elämänmakuisia ja hengeltään maailamn ilmiöiden mukaisia eivätkä maalaustaidon teknisten yksityiskohtien makuisia. Silloin, kun niitä yrittää kuvat, niin ne tuovat puhtia maalaustaidolle saaden värit kiehtovammiksi ja rakenteet eloisan kiehtoviksi. Mutta jos silloin takertuu saavutukseensa kuin se olisi jonkun kaavan mukaan tehty, korvautuu toistoyrityksissä hyvä henki aina vain uupuneemmalla viivalla ja laatu katoaa. Hyvän hengen avaimena on elää elämänsä hyvällä hengellä tehden monenlaista itsestä elämässä ja maailmassa olennaiselta vaikuttavaa. Silloin saa kaikki tekeminen uutta hehkua siitä, ettei elämä menekään ohi vaan on kiehtovaa tässä ja nyt juuri.