sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Mitä muuta pitäisi maalauksesta kertoa ja arvioida

Joskus kun maalasin uutena vuotena, niin tuli tenhoavan juhlavia kuvia, ja niin nytkin, vaikka on ollut muutama kuukausi tai ehkä pidempäänkin taukoa, niin otin vesivärit ja siveltimen esiin ja pitkästä aikaa maalaaminen tenhosi, vaikkei niin sujunutkaan.
Jäin tuota miettimään,että mikä siinä on erona,kun tauon jälkeen maalaa tai kun ulkona on pauke. Kerran maasin ukkosella hienon kuvan, tenhoavan. Niin että jos tuota sitten vertaa työlästyneen liikaa samaa trehneen kuvaamataidon opettajan vai lieneekö kuvataiteilijan tyyliin, niin onhan siinä puhtia, tenhoa,muusta elkämästä tullutta Olisi kuvien ymmärtämiselle hyväksi, jos puhuttaisiin noista eroista, siitä, mikä on minkin henki, taito, hyvä puoli, mutta paljon silloin kai joutuisi myös haukkumaan, mutta olisiko siihen syy lähinnä maalarin työlästyneisyys tai hänen motivaationsa puutteet eikä aina varsinaista haukkumista? Mutta kuvanlukutaito on tärkeä ja toisaalta kehittyy tai vaihtelee iän taia jankohdan myötä, mutta tietokoneiden aikakautena sitä on hankala opettaa, kun kuva näytöllä voi olla erilainen eri katsojille. Ainakin, kun kudoin vuosi sitten parin lapasia ja laitoin kuvia nettiin, niin eri kulmista otetut kuvat olivat eri tavalla kudotun oloisia, esim. erilaisesta langasta, kuin kuva olisi korvattu valmiilla kuvalla. Väritkin vahtelivat violetista viininpunaiseen. Kommunikoi siinä sitten? Vaikka onhan se niin, ettei aina ole kiva verrata omaa kädenjälkeään toisen tyypilliseen.
nuoren naisen kutomat,
ja lapsen lapanen
naisen
miehen, vanhemman savolaismiehen

http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/2016/12/neulomisesta.html




tiistai 21. marraskuuta 2017

Jumiutumisista ja suttuisuudesta eroon

Nyt en ole maalannut aikoihin, ja tännä on ollut pari päivää päänäsrkyä joka tuli jostakin kärystä, mutta kun katselin tässä jotakin öljyvärimaalauksen oppikirjaa, joka oli jotenkin suttuinen ja jumiutunut, kuin ei parhaimpiin hetkiinsä yltänyt, niin tuli mieleeni, että osaisin neuvoa, miten monesta tuollaisesta ongelmasta pääsee eroon.
Maalaaminen kysyy uusia alkuja. Pitkään junnaamalla tulee vain huonoa jälkeä. Jos maalaaminen on suttuista, niin huomio on liian pitkään ollut maalaamisessa ja liian vähän muussa elämässä maalaamisesta riippumattomasti, sen aihepiirien kiehtovuuksissa ja arjen sujuvuudessa. Maalaamisesta voi siirtyä maalausaiheiden etsimiseen niitä maalaamatta ja siihen, että yrittäälöytää sellaisia asioita ja sellaista viisautta, joka sopisi nuoremmille opetettavaksi maalauksen sanomaksi, miksei omanikäisillekin, esim. hyvin sujuvan arjen uomia tms, ja niin, että nuo hyvät sanomat olisivat itseisarvoja eivätkä maalaamista varten vain. Jos sanomaa on liian vähän, niin olet luultavasti jumiutunut liaksi samaan perspektiiviin, samaan lähestymistapaan, kuin kurssilainen jollakin teoriakurssillan,joka tavallaan toistaa aina samaa ja tarjoaa aina vain samantyyppisiä palikoita. Oiklea elämä on runsaampi rikkaampi, koekmuksellisempi, tunteita koskettavampi, tunnelmatajulla koettava, tapahtumien puolesta mielekäs eikä vain teorian, ikiaikaista peruselämää. Jos iis jo valitsit parhaan kurssin eivätkä muut kurssit tarjoa mitään kyllin kiehtovaa,niin voit siirtyä harrastuksiin kirjastoon mediaan, esim. popmusiikki voi tuoda rikkaan tavan kokea, monia uusia aiheita, joista oppia, kerätä ideapääomaa, näkemystä, joka nostaa oman taiteen paremmalle tasolle.
Sopiva määrä maalaamista, jotta maalaisi elävästi lienee varttitunti viikossa. Luulern.

torstai 12. lokakuuta 2017

Onnistuneiden ostosten taito

Olen tässä viimeisen kuukauden kuluessa kutonut pariin otteenseen, ensin enemmän ja alku oikein onnistuneesti
ja sitten toisella kertaa jotenkin takellelleen, mihin en ole syytä tiennyt, mutta voio olla, että ensin tein langan antaman idean mukaan ja sitten yritin jatkaa itse?

"Lankojen valitsemisesta
Langoillaon tuntunut olevan kovin paljon väliä. Tässävillapaidan alussa on käsinkutomisen tunnelmainen liukuvörjätty lanka, jonka tyyli, tunnelma jotenkin auttaa oppimaan kutomista. Yleensä, kun näkee kaupassa lankoja, niin ne tuovat jonkin tunnelmavaikutelman ja tuovat mieleen jonkin työntekotavan ja jonkin vaatekappaleen,mihin ne ainakin minuntyyppiselläni ihmiselläsopisivat, jos haluaisin sellaista. Ja niin en esim. osta tietynväristäniinkään vaan sellaisen,joka tuo mieleen elämäntapahaaveen tms, joka minulla on, enkä osta sellaista, jokaon eri ihmistyypin mieltymys, jota en jaa. Ja niin lanka sitten, jos se on hyvin laadittu, neuvoo kutojaa. Esim. tämän langan kanssa on helppo unelmoida villapaidasta ja kutomistaidosta. Samoin katson tarjoukset: joku kokenut myyjä tietää, että tähän vuodenaikaan on hyväkutoa tuollasita, ja aloittelijana noudatan niistä ohjeista niitä,joihin minullaon hyvämotivaatio, enkäosta tavallisesta tai erikoishyllystä lankoja, joident yyppiä en tunne, koska ne on varmaankin tarkoitettujohonkin tiettyyn,mitä en nyt - vielä? - ole tekemässä."
 Kutomisaiheisesta blogikirjoituksestani http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/2016/12/neulomisesta.html

Jos ja kun langat ovat näin tärkeitä, ja tärkeää juuri tunnelmoida lankoja, tai miten se sanottaisiin? Niin onko sama muissa ostoksissa: kaipaamamme taidot ja onnistumiset on usein jo ohjeiostettu ostamiemme tarjoustarvikkeiden muotoilussa ym piirteissä. Meidän pitäisi vain osata ymmärtää tuota kieltä (kirjoitukseni (opettaa tätä taitoa) Ostoksissa onnistumisen taito on ympäristöteko koska hyvä ostos korvaa monta huonoa ostosta http://kokonaiskuvat.blogspot.fi/2016/11/suhteesta-tavaroihin.html ) . Tavallaaanhan jo osaamme sitä luonnostaan: olemme harrastuneet taiteista ja ihailemme luonnon kauneutta. Niinpä taitava kokenut vanhus voi meille kommunikoida tuolla kielellä, ja niin opettaa kaiken kaipaamamme siinä ohessa, kun vain ostamme jonkin tavallisen välineen. Mutta jotta tämä toimisi, niin olisiko taiteilijan osattava tuo onnistuneen ostamisen taito, välttämättä?

31.12.2017   Keräsin kirjoituksiani ostamisesta blogiksi: http://asiakkaanavain.blogspot.fi

maanantai 17. heinäkuuta 2017

Maanantaina 17.7.2017

Lainasin jokin aika sitten kirjastosta kirjan Puolivilli puutarha - Albert Edefeltin Haikko. Olen aina suuresti ihaillut Albert Edefeltin maalaustaitoa. Nyt kuitenkin katsoin kirjan kannen maalausta, jossa tyttö haravoi hiekkatietä kartanon tms kuistin edustalla. Siinä on taustalla pusikkoa, sellaista, mihin lapsena joskus sukellettiin seikkailemaan. Niin pusikon kohdalla on pusikon ikävät toisten lasten hyökkäysperspektiivit maalattu tummalla mutta jätetty silleen, ei mitenkään aikuisen tai taitavamman taidoin ratkaistu, niin kuin kai rajojen laittaminen "Elä ja anna toisten elää"-ohjeen mukaan mm tekisi. Niin mietin nyt, kun samaa ilmiötä näkyi olevan muuallakin kirjan maalauksissa, että tekikö Albert Edefelt oikeastaan sittenkään tietä muille kulkea parempaan elämään, vai maalasiko vain valokuvamaisesti, ongelmakohdat sumentaen pois maalauksen kauneutta häiritsemästä, mutta mitenkään niitä ratkomatta? Sitä kanssa olen aiemmin miettinyt, että jso hyviä maalausaiheiat etsii, että opettaisi jotakin viisasta, niin jos niistä aiheista sitten joistakin kirjoittaa ohjeita muille, niin eikö se ole kunnollisen tien tekemistä muille, jo paljon parempaa seurata? Parempaa kuin vaikka Leikkiviä poikia rannalla, tämän mukaan, tai vaikka Astrid Lindgrenin nuortenkirjat, joissa kai on kerrottu jostakin, mitä kirjailijalla oli, ei osattu neuvoa miten sellaisia rakennetaan, vaan on ikään kuin ryöstöviljeöty pois puutarhat ym? Että on jäänyt ruotsinkielinen, kirjoihin uponnut perspektiivi puutarhakokemuksen sijalle, riippuvien oksien ym aistimisen ja juoksentelun tuntemusten sijalle? Pitäisi itse elää sitä elämää, mistä kertoo, tai ainakin olla elänyt jotta osaa, mutta jos itse elää sitä elämää ja osaa rakentaa siitä tietä muille, niin eikö se ole se, mitä maalauksilta toivotaan?

Tuossa kun noita kirjan kuvia katselin, niin mietin, että voiko olla, että Albert Edefeltin vaimo olisi ollut taitavampi maalaamaan, maalannut tarkemmin muodot oikein, tuntevampia ja tunnelmallisempia, jotenkin täydempiä ja näkemyksellisempiä, ja Albert Edefelt sitten siinä siivellä osin kopioinut,osin osannut itsekin,muttei niin, että näkemyksellisyys olisi riittänyt kantamaan taitoa vaan taito jotenkin siivellä ja näkemyksellisyydestä jäänyt vajaaksi, samalla käynyt niin, että on siinä katsojan, taiteen ihailijan näkökulma jo maalaukissa ja niin kai syntynyt suuri taiteilija juuri tuosta vähemmän taitavasta, ei ole kyennyt kukaan siitä matkimalla vinhaan oppimaan noin hienoa maalaustaitoa.

Noi kyl ei varmaankaan oo kaikki saman maalarin noi kuvat kirjassa. Esim. ihmiskuva on eritasoista, on toisaalta hienoja kuvia elämästä lasten kanssa kesällä ja toisaalta tuollaisia missä ei näy, miten olisi hyvä elää. Ja kuva purjeveneestä ja soutuveneestä näyttää vanhan miehen tekemältä.

perjantai 16. kesäkuuta 2017

Perjantaina 16. kesäkuuta 2017

Luin eilen kirjaa Tuusulanjärven taiteilijaelämää. Siellä asuiat kirjailija ja toimittaja Juhani Aho, säveltäjä Jean Sibelius ja taidemaalari Eero Järnefelt. Jäin miettimään, mistä hienot maalaukset syntyvät. Kuvassa Eero Järnefelt vaikutti metsäalan ihmiseltä, jolla oli ilmeikkäästi maalaamisen lahja ja kiinnostusta päästähienostopiireihin. Kirjan kannessa oli näyttävä kuva kai ateljeeikkunasta järvelle metsänreunan lomitse. Olikanvaasi varjossa ikkunalla kuin odottamassa, että lapsi keksii ideoita koulun kuvaamataidon tapaan. Mutta hienot maalaukset eivät kai tule sillä tapaa, vaan on oltava hieno aihe, hetken tenho, jokin luonnollinen kokonaisuus, elämän elementti, ikiaikainen, vielä mertkityksellinen ja kiehtoutuminen aiheesta saa kaivamaan lehtiön tai kanvaasin esiin ja luonnostelemaan hyvällä hengellä kuin vaikka kuistilla kesämökillä veistelisi. Ja aihe sitten kantaa sen, että taulu on hieno. Noin tulee tekemisentavasta hyvä, tunteva, eheä, motivoitunut etenkin pääpiirteissään eivätkä yksityiskohdatkaan väkertämällä. Mutta se edellyttää, että kun innostus laantuu, niin laskee lehtiön kädestään. Mökillä tulee vastaan monta hyvää aihetta (mutten ole ollut mökillä sinä ainaka kun olen harrastanut maalausta), on ikiaikaisen elämäntavan tenhoa, joka nostaa maalauksen korkeammalle. Lisäksi tarvitaan kai vain tauon jälkeen tulevaa tsemppiä, kun ei ole maalannut kyllästymiseen asti vaan pikemminkin kokenut elämän tenhoavaksi ja maalaaminen vähän joskus on tullut siinä vain mukana temmattuna.
Tai sitten jos haluaa rakentaa hienon, niin kuin kai Sibelius rakensa myyviä sävellyksistään, koko kotinsa laittoi kuulijan tenhoa varten ja jotta käytännön soitto sujuisi hyvin, niin myös maalatessa voi olla missio, henki, joka kantaa, ja taito, joka osin tulee tsempistä niin kuin sillä, joka ei ole paljoa maalannut mutta hallitsee perusasiat hyvällä hengellä.

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Kansallisromantiikasta ja villakoiran trimmaustaidosta

"25.3.2017   Kansallisromanttisella teemalla kun äsken vain jotakin saksin, niin tuli tällainen:

Tuossa tuo tyylin hersyvyys tulee siitä, että jos jossakin meinaa tulla kaavamaista, niin pidempi turkki niille seuduin, eli vapaampaa ja tunteidenmukaisempaa, ja jos jossakin meinaa mennä höttöpupuksi, niin aika paljon lyhyempi turkki niille kohdin. Kansallisromanttisessa taiteessa vapautta oli tunteiden paloon asti, joka puhti käytettiin maailmassa merkityksellisiin suuriin parannuksiin ja hyvään elämään niin kuin ihmisen luonto on ja malliksi muille sopii. Muiden saamisessa mukaan on olennaista, ettei laadi liian suurta taakkaa ja että löytää nuo asiat ihisen luonnosta,sekäettä kasvattaa nuoremman polven kapasiteettia tervehenkisyyden ja terveiuden elämäntapojen avulla, kykyä elää sovussa yhteiskunnassa, kun kullakinon omaa tilaa muttei diktatuuria toisten ylitse epäreilusti."
http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/2015/01/villakoiran-trimmausohje.html

Tuossa tuo, että miksi meininki ei mene huonosti, kun ihmisille antaa vapautta, niin sivistystä kumminkin edellytetään ja sivistys katsotaan maailmankuvan rakentamiseksi, missä maailmankuva on siis käsitys elinympäristöstä ja sen tärkeistä asioista, ei manipulaation ulkoa luettu viitekehys tai teknisten muistikikkojen lähde. Mietitään sitä,millaista on elää ihmisenä,mikä tuo hyvän elämän, mistä välittää ja mitä tehdä noiden asioiden eteen, ei pakoteta edes koululaisia liikaa, ei hyväksytä palikkajärkisempien jöötä.

lauantai 11. helmikuuta 2017

Lauantaina 11. helmikuuta 2017

Tämän päivän Itä-Savo-lehdessä (Savonlinnan seudun paikallinen sanomalehti) kerrottiin, että Kruunupuiston hotelli Punkaharjulla on ostanut oikeuden pitää taiudenäyttelyiotä tiloissaan Retretti-nimellä. Upea juttu! Punkaharju on nykyisin osa Savonlinnaan, vain noin 30kn keskustasta itään ja hiukan etelään ja Kruunupuisto on harjutien varrella olevasta risteyksestö etelään, siis itse Punkaharjun harjualueella, missä on näköalareitti.

Tuosta tuli mieleeni suositella Angela Gair in Miten piirrän ja maalaan ihmisiä, oheismyyntiin näyttelyssä kävijöille.
Lisäksi mietin, olisiko tuosta linkistäni iloa näyttelyssä käyville mökkeilijöille yms http://puidenkaatamisesta.blogspot.fi/2017/02/mita-puitapensaita-taimia-jatetaan.html

Muistaakseni viimeksi, kun kävin Retretin taidenäyttelyssä, siellä oli esillä jonkun kaimani, siis muun samannimisen (Hannele Tervola niin kuin minäkin, mikä on nimi jota käytän (vuodesta 2005), vaikka koko nimeni on Kaisa Hannele Tervola) työ, mutta ihan erityylinen kuin millainen itse olen. Se harmitti, sillä olin jo silloin kirjoittanut nimelläni mm ajattelukyvystä ja tulevaisuuden tietokoneista, mitkä etenkin nuorempaa väkeä kiinnostavat kovin ja ovat aiheita, joita pääkaupunkiseudulla arvostettiin kovin, eikä näyttelyssä esillä ollut työ olluty ollenkaan sillä tavoin ilmeikäs ja kokonaisuutena rakenteinen, tunnelmatajkuinen realistisesti kuin mitä ajattelussa on hyväksi ja mistä olen yrittänyt näyttää mallia nuoremmalle polvelle.
Tunteet, järki ja moraali tietokoneille, objektiivisesti http://feelingcomputers.blogspot.fi/2011/08/far-future-with-computers-what-will.html
Helppo ja tehokas objektiivisen ajattelun kurssi, sopii melkein kaikille
http://pikakoulu.blogspot.fi/2011/11/ajattelukurssi.html
Silloin olin myös itse onnistunut maalaamaan ihan hienon kasvokuvan hyvin lyhyen harrastamisen jälkeen, kahden viikon kuluttua vesivärimaalaaamisen aloittamisesta, ja tavallaan olisin ollut ihan hyvä malli muille ja lupaava, niin, että mietin, olisiko minun töitäni haluttu sinne, jos niitä olisi ollut enemmän, minua kun yleensä on pidetty harvinaisen hyvälaatuisena ja viisaana, mitä tuo työ ei tuntunut olevan.
Vaihdoin hetki sitten Blogger-profiiliini nimekseni koko nimeni siltä varalta, että muidenkin tekstieni osalta on sama vaara. Blogeja lienee vähän yli 70 ja taitotasoni on niin korkea, että monet ovat tyytyväisiä matkiessaan edes murusia jostakin. Että silleen on tollanen lavastusten kohteeksi joutuminen tuttua jo lapsuudesta asti. Silti pidän Hannele-nimestä enemmän.

30.1.2018   Taidenäyttelyissä, etenkin kuuluisissa, ja ylipäätään, kun ihmisillä jossakin on asemaa, täytyisi vaatia kaikkia käyttämään koko virallista nimeään niin, ettei heitä voi sotkea kehenkään muuhun. Näin myös jälkikäteen taidenäyttelyistä ym mainittavista teoista puhuttaessa. Ainakin Hannele Tervola -nimisiä on kai useita. Oma koko nimeni on Kaisa Hannele Tervola, siis virallinen nimeni. Tervola-nimi on aiemmin ollut suvussa ja sen vaihdoin olikohan 2005 itselleni, ja etunimeni minulla on ollut vauvasta asti. Tulevaisuuuden tietokoneista olin kirjoittanut ehkä vajaata vuotta aiemmin ja ajattelukurssin laatinut muistaakseni pari vuotta aiemmin.

6. lokakuuta 2021   Tuossa ei-näköisessä kasvokuvassa henki on minun katsomistavastani ja kenties osin liikubtakäsityksestäni eikä mallin piirteitä, jona siis toimintuo Urheilulehden lehtileikkeen Sami-mallinen ( kuten japaninpystykorvani ) ei-niin-urheilullisen oloinen jääkiekkoilija. Minä siis vain piirsin jonkin kuvan lehdestä, en satsannut aiheeseen sosiaalisesti tms. 
Omasta elämänviisaudestani sitä sun tätä pitkässä tonttutaitokirjassani linkkeineen Skills of Christmas gnomes  learntalents.blogspot.com   



23. heinäkuuta 2022   Näin taaksepäin kun mietin, niin minulle on kai tullut kamalasti vaikutetta tuosta Retretin taidenäyttelyssä kesällä 2011 olleensta toisen Hannele Tervolan maalauksesta, joka oli suuri lehmän näköinen kauriin kuva, muistaakseni peittävästi, ohennetuin öljyvärein tai akryyli. Että sitä on luultu minulle sopuvaksi vaikutteeksi, mitä se ei ollenkaan ole. Olen aina rakastanyt liikuntaa ja musiikkia ja tarkkuutta pudän arvossa sekä objektiivisuutta, vastuuntuntoa ja oikeudenmukaisuutta. En olisi halunnut muuttua tasapaksuksi pötköksi, joka on jotenkin sumea ja tyhmä. Taidenäyttelyissä putäisi taiteilijoiden siis llla koko virallisella nimellään niin, ettei heitä voida sotkea muihin. Jos käyttää taiteilijanimeä, niin se ei kai saisi sotkeentua toisten aitoihin nimiin vaan olla enemmänkin kuin nimimerkki. Paratiisiteoriasta olin julkaissut kirjoja muistaakseni 2009. 
Jollei työn tekijän oikeaa nimeä tuedetä, on merkittävä että tuntematon tekijä, eikä jonkun toisen omaa nimeä. Ylipäätään ei saisi lähettää vaikutteita kuin olisi vaikutteen saajan omasta intressistä kyse, esim minä tuon lehmän kuvam ihailijaksi tai tekijäksi oletettu, kuin muka haluaisin perustaa elämäni sille eikä esim Edefeltiä matkia mieluummin ja omia vanhoja taitojani, omia arvojani. Minun omia maalauksiani on tässä blogissa  https://akvarelliblogini.blogspot.com ja olen siis kirjoittaja ja muutama vuosi sitten sävelsin melodianpätkiä composingmelodies.blogspot.com , ja vahvuuksiani ovat aina olleet kokonaiskuvallunen objektiivisuus, vastuuntunto ja tunteiden rationaalisuus sekä noihin aikoihin asti terveet elämäntavat. 

lauantai 28. tammikuuta 2017

Puun veistämisestä

Puuveistoksista tuli mieleeni, että tein joskus nettihaun "puuveistoksia" tms ja lysin mm aivan upean majavataulun, jolla oli hintaakin niin vähän, ettei sitä kehdannut ostaa.
Niin nyt tuli mieleeni, että jos lastujen vuolemisen tapaan veistäisi kuvioita puusta ja ottaisi mallia maahan varisseesta männyn punaruskean kaarnan palasesta, jolla on jokin kaarevareunainen hahmo, niin oppisiko silloin puun muotojen mallin myötä veistämään hienoja hahmoja, vaikkapa tauluksi, vähän kuin luonnon mallin mukaan, jotenkin hersyvämmin hahmot, taitavammin veistäen?
Oikeastaan en tarkoita mielikuvituksen lisäämistä, vaikka sitäkin vähäsen, vaan sitä, että jotakin eläinhahmoa tms veistäessään, tai aluksi ihan vain koristeellisia lastuja vuollessaan, olisi jokin turkin rytmi, hahmon muoto, tunnelma, rytmi, rakenne, tuntu,... luontevampi, luonnollisempi, hienompi, näyttävä, tunteikas, viisas,...
...kuin runo, kuin laulu, kuin luontonäkymä!

torstai 6. lokakuuta 2016

Seinämaalauksista

Nettiuutisissa oli tekstiä ja kuvia seinämaalauksista http://yle.fi/uutiset/3-9207068 . Joukossa oli graffittiseinä, jossa oli kivat värit ja vanhaa tuttua maalausten estetiikkaa, taiteellisuutta. Mutta sitten oli kanssa sellaisia, joissa oli tyyliteltyjä hahmoja kuin psykologia matkien, mikä mielestäni on iso virhe: elämässä ei kuulu laatikoida ihmisiä heitä ymmärtääkseen vaan se on virhe, joka syntyy, kun ulkomaalaiset elävät ihan vain laatikkomaisessa kaupunkiympäristössä missä ei niin ole puiden oksistojen monimutkaisuutta yms luonnollisia rytmejä. Ihmistä ymmärtää tuntemalla hänen elämäntilanteensa, esim. työtoverit ymmärtävät monta reaktiota ja puoliso taas toisia reaktioita kovin hyvin siksi, kun jakavat elämän. Eli ihmisiä oppii parhaiten ymmärtämään ymmärtämällä elämää, mihin taiteen perinteinen estetiikka ohjaa: tehdää aisti- ja tunnelmahavaintoja, muodostetaan maisemakuva, ymmärretään elämänperusmotivaatioita, niitä kaikille yhteisiä sekä monille tyypillisiä piirteitä, ja tunnetaan elämän tilanteita. (Maisemakuvin ajattelusta esim. http://pikakoulu.blogspot.fi/2011/11/ajattelukurssi.html .) Sosiaalisten tilanteitten setvimisessä taas on paras "Elä ja anna toisten elää"-ohje eli elämänmyönteisen itsekäs saa olla muttei puuttua toisten elämään - muuten kuin reilusti
 estääkseen näitä puuttumasta epäreilusti toisten elämään.
Uusien taitojen ja lahjojen oppimisesta ohjeita http://nopeaoppisuus.blogspot.fi

torstai 29. syyskuuta 2016

Torstaina 29. syyskuuta 2016

Osoittautui, että koirani ovat matkineet paljon vesivärien okraväriä, kun toisen koirani turkinvrin olen maalannut sillä.
Minulla on tavalliset vesivärit, joita kai koululaisille on tapana ostaa, jos haluavat maalata kotona. Niiden värien sävyissä olen huomannut kolme puolta: on (kai kuivissa värinapeissa) elämän puolia, jotka luovat tilaa maalaamistuokiolle, niin kuin okra ja ruoka&lämpö, sininen ja tunnelmallisuus, vihreä ja luonto, kirkkaanpunainen ja harrastukset. Nämä ovat samalla kai ohjeita siihen, miten maalat kunkinvärisiä aiheita tunnelmaltaan oikein, kiehtovasti. Lisäksi värit tekevät kullakin värillä maalattavaa aihettaa kiehtovaksi: okra kuin vilja tai lämmin maa, vesi viileä ja lainehtii, keltainen iloinen, jne.

tiistai 6. syyskuuta 2016

Tiistaina 6.9.2016

En ole taaskaan maalannut, mutta olen tullut miettineeksi maalaamista.
Jos on kiinnostunut elämästä eikä maalaamisesta ja ilmiöt tunnelmineen kiehtovat, niin eikö niistä vain osan kursorisesti mutta hyvällä hengellä maalaamalla tulisi sentapaista jälkeä kuin grafiikka tms, eli tyylilajin vaihto, olennaisen poimiminen, tunnelman onnistuneisuus ja oma näkemys lähtevätkin siitä, ettei uraudu kuvataidealalle ja samaistu sen väkeen vaan on siltä enemmän syrjässä, hetkellisen maalamisimpulssin kanssa eikä malarimaisesti elellä yrittävä.
Kanssa kun mietin piirustuksen ja maalaamisen oppikirjoja hyllyssäni, niin ensimmäiset olivat parhaat. Ne näyttivät maalaamisen hetkellisenä tekona, esim. 15 min viikossa, toimeliaan elämän virrassa. Kun taas piirustustuntimaista ihan vain piirustuksen tai maalaamisen näyttävää näkökulmaa käyttävät myöhemmin hankkimani kirjat lätistivät elämänkokemuksen ja venyttivät maalausaiheen jatkuvaksi virraksi, jolta ei niin kiinnostavaa löytynyt.
Löysin pari muutaman vuoden takaista muovailuyritelmää. Niitä kun surin, niin hoksasin, että jos niitä pitäisi symboleina, niin ne olisivat paljon onnistuneempia. Mutta silloin kävisi niin, että seuraavat yritelmät olisivat vielä paljon enemmän lättäniä ja epäonnistuneita, hengettömiä. Kai on niin, että symbolin pitää avautua elämään ja se ei teoriatadsolta lähtien onnistu, vaan on elettävä, välitettävä maailman ilmiöistä ja joskus sitten jotakin kiehtovaa tehdessään hoksaa, että tuossahan olisi hyvä symbolinen aihe, jolloin elämänkokemuksen koskettavuus tuo symbolille elämääkoskettavuutta. Mutta se siis meinaa, että symboliaiheet hautuisivat ehkä muutaman vuoden aikana, mikä milloinkin maalaukseksi tai käsityöksi asti, eivätkä heti piirustustunnilla. Mutta sen sijaan, jos olisi hyvä aihe maalaukselle, niin ehkä se voisi samalla toimia symbolina, jos oma ajatusmaailma kertyoo ilmiöiden merkityksestä maailmassa, mitä esim. "rakkaus" elämässä merkitsee ja mikä siinä on viisasta, elämänviisasta, tervehenkistä, ideaaleja vaalivaa, eläväistä, koskettavaa yms.

maanantai 29. elokuuta 2016

Maanataina 29. elokuuta 2016

"Voikohan olla, että romaaneihin on joku kommunikaatiokatko, niin eivät tule aina autokaupoissa uskotuiksi, vaan on toisen osapuolen oltava selkeä?
Romaani on kai taideorientoitunut vanhus, joka voi olla kovin taitava, mutta onko sittenkään taitava myymään - savolainenkaan - jos myyntipuheiden kohokohdat pitävät paikkansa? Eikö silloin vain pilkkahinnan saanut? Vaikka eihän kaikki taide yhtä hyvälaatuista ole, kun jotkut tekevät mainostettuna feikkinä sitä, mitä muut oikeasti syvällisesti elämänviisaasti hyvällä laadulla."

* * *
Ei ole taaskaan tullut maalattua, jotenkin on katseleminenkin ollut vähäisempää ehkä viimeisen vuoden verran. Sen sijaan olen viime ajat pohtinut omasta mielestäni isoja kysymyksiä kuten vaikkapa kulttuureja, vanhuksia yms.
Voiko olla, että maalaaminen ei suju siksi, kun maalaamisesta ovat tavallaan harrastuneet kovin monet erilaiset ihmiset ja maalatakin voi kovin eri tavoin?
On esim. kauneusorientoitunutta maalaamista, esim. luontomaisemia, joissa osat pelaavat yhteen ka taulu on samalla katsomisen ja kokemisen tavan kuvaus, kovin kaunis, tunnelmallinen.
Tai koulumaista, kun on koulun käynyt ja tavallaan on tunnelmallinen tai kauniskin mutta ei kokonaisuutena vaan erillisistä osista koostuva kuin sanat tai sarjakuvat tai kykenemättömyys valita värejä tarkkaan ja ajatuksia, tunnelmia jne viisaasti.
Tai kun ei oikein osaa maalata mutta on hyvä henki ja touchi esim. väreihin ja sosiaalisiin imeisiin, elämänkokemuksen tunnelmallisuuteen.
Tai kun katselee omia kuviaan ja tuttujen ihmisten kuvia, niin syntyy suttu, jossa ei ole taidon häivää.
Tai maalaa kuin koristekuvion, kauniin, säännöllisen, rakenteisen, mutta osallistumattoman.
Tai miettii ideoita ja piirtää ne.
Tai on taulun aihe tärkeä, elämänmakuinen.
Ja mitä noita nyt on.

torstai 18. elokuuta 2016

Torstaina 18. elokuuta 2016

Katsotaas oikeastaan näitä perusasioita jumiutumisen syistä:
Jos tekemisesi takeltelee, hidastelee siihen nähden, mikä sinulle olisi luontaista, ja muut tekemiset jäävät kovin vähiin, niin viiteryhmäsi tuossa tekemisessä on paljon heikompikapasiteettinen kuin sinä itse. Ero on kuin eri ryhmien välillä, esim. naiset ja miehet tai suomalaiset ja ruotsalaiset tai minkämaalaiet ovatkaan.
Jos itse epäröit etkä pääse alkuun ja mietit, että ehkä tehtävä tai lähestymistapa oli väärin sanoin tai väärältä kohden tai ei sinuntyyppisesi, niin olet itse paljon heikompitasoinen kuin tuo tekeminen, ja niin sinun pitäisi vaihtaa samaistumisryhmää omantasoisksesi.
Jos meininki tekemisessä menee ulkoluvuksi, oppien kunnioittamiseksi ja ei niin hyvähenkiseksi, niin ryhmä, jonka osana harrastat, on sinua paljon heikompitasoinen, muttei niin heikkotasoinen kuin tuossa edellisessä kohdassa.
Jos meininki tuntuu hälisevältä ja vikkelätempoiselta, tekemisistä toisiin viilettävältä kuten nuoremmat joskus, elävät he vikkeläjärkisemmin kuin sinä, vaikka itse olisit jotenkin syvällisempi.

sunnuntai 7. elokuuta 2016

Sunnuntaina 7. elokuuta 2016

En ole taaskaan maalannut, mutta jäin miettimään tuota, miksi maalaaminen sai elämän jumiin ja maalaamisen kanssa.
Ensin opeteltiin piirtämään ja sitten maalaamaan, näköisiä, oikeantunnelmaisia. Sitten alois etsiä aiheita ja joskus katsellessani jotakin kaunista ja vaikuttavaa miettiä, että mitenköhän se maalataan. Onk niin että maalaamisklishee ulottuu tähän saakka muttei siihen, että etsii jotakin syvällistä ja vaikuttavaa maalaamisen aiheeksi - siihen, kun maalaamisen tai piirtämisen sijasta kiinnostus siirtyy itse elämään, elämiseen, elämänviisauteen, syvällisiiin asioihin maailmassa, opetustaitoihin, hyviin elämäntapoihin, hyviin hetkiin, elämäntaitojen opettamiseen, maalaamisen myötä viisastumiseen, hyviin tekemisentapoihin niin elämässä kuin maalaamisessakin. Aina kun mietin jotakin tuollaista tai ihan vain ellelen aistit auki ja tunties, niin kenties sen myötä, että käytän mielessäni sanaa "maalaaminen" tai viittaan maalaamiseen puuhana, niin on kuin kaikki tuo hieno elämänmakuine pyyhkiytyisi pois ja tilalle tulisi jonkun kömpelö siveltimenjälki. Voiko olla, ettei siihen saa assosiaoida edes yhtenä assosiaationa monen monesta maalaamista? Että siinä käy jotenkin kuin koululaiselle puhuisi koulun pirustustunnista? Lintujenko myötä? Vai ihmisten ihmissilmän? Koirieni? Jonkin maalaamiseen liittyvän samaistumisryhmäni? Vai siksikö, että tuollainen viisaus tosiaan tulee pitkälti maalaamisen kautta ja kysyisi siis samaistumisryhmäkseen aiemmin maalanneet vanhukset tms, jotka eksyivät syvällisemmille poluille? Mutta elämänviisaushan on monesta lähteestä ja itse elämisestä eniten juuri, eikä sen jonkun osan osittainen tulkkaaminen maalaamisen taidon kielelle tarkoita, että elämä olisi elettävä maalaamisen pohjalta, ei ollenkaan. Hetken tunnelma on eri asia kuin tavallaan tunnelmallinen väri maaleissa tms. Jotenkin luulisi, että olennaista on hyvä elämä ja sen tuominen oman elämäntavan ulottuville vaikkapa kirjoituksin tai lauluin, eikä vain maalaamisen kautta.
Koirani tapaavat lojua paljon ja tuumivat tähän, että aina noin käy koirillekin: aina joku haluaa pehmennystä ja niin koirat joutuvat nukkumaan, vaikkeivät haluaisi. Se menee kai niin, että ihmiset haluavat vapaa-ajan tyyppisiä juttuja ja jos joku ehdottaa jotakin yleisesti pidettyä, kuten maalaamista, nukkumista tai syömistä, mitä he eivät itse silloin tai siinä muodossa halua, niin sysäävät tuon tekemisen toisen niskaan, että tee sitä sinä, kun kerran haluat, mutta se tarkoittaa oikeasti, että tekisi jotakin vapaa-ajan tyyppistä tai muuta hyvähenkistä, mistä itse on silloin harrastunut, eikä että pitäisi maalata tms, ja jos maalaakin, niin ei tarvitse heidän maalamismielikuvansa tapaan vaan omalla tavallaan, itseään kiinnostavia, omien taitojensa ja kiinnostuksenkohteidensa mukaan, oman luonteenlaatunsa mukaan. Ja he itse koettavat katsoa jotakin itselleen sopivaa vapaa-aikaa lähiaikoina.

lauantai 23. heinäkuuta 2016

Maalaaminen ja muut elämänalueet

En ole aikoihin maalaillut.
Osa maalaamisen viehätyksestä on sen aiheiden kiehtovuudessa ja siinä syvällisyydessä, mitä opettaa, kun yrittää saada maalauksen kohtien hengen oikein ja jotenkin syvälliseksi. Vaikkei maalaaminen suju, niin se on jotakin, mitä kaipaa muuhun elämään, jotakin, minkä maalaaminen aukaisee ja minkä toivoisi lisäksi omaan ja miksei muidenkin samoin harrastuneiden elämään. Olisi hyvä nostaa yleinen ymmärrys niin hyvälle tasolle. Olen kirjoittelemalla pyrkinyt ratkaisemaan tuosta jonkin osan ja tervehenkinen elämä arkena toisi kai tuon lopun yhdessä hienoista asioista harrastuneisuuden kanssa.
Olen kirjoitellut mm vuodenajoista http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2014/02/vuodenkierto-ja-henkinen-hyvinvointi.html (suom. ja engl.), vaatteiden ompelemisesta ilman kaavoja http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/2016/03/vaatteiden-ompelemisesta-ilman-kaavoja.html ja samassa blogissa mm sisustamisesta ja rakentamisesta http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi , sekä ajattelukyvyn nostamisesta viisauteen päin http://pikakoulu.blogspot.fi/2013/11/hahmotustavoista.html ja haaveammattiin pääsystä http://nopeaoppisuus.blogspot.fi blogina lku , musiikin taitojen oppimisesta sekä soivasta elämänkokemuksesta http://musiikkipaivakirja.blogspot.fi .

perjantai 17. kesäkuuta 2016

Tässäkö taiteilijoiden jumiutumisten syy


17.6.2016 Tulin tänään kirjoittaneeksi Kirjailijaliittoon ja kysyneeksi Eino Leinon ruonojen kääntämisestä. Heti menin jumiin, ihan niin kuin maalaamisessakin, mutta tällä kertaa ymmärsin syyn: en tehnyt kylliksi omin päin. Kun maalaamisessa tai kirjoittaisessa on esikuvia ja varteenotettavia alan harrastajia, niin heillä on kullakin omat vahvuutensa, kullakin eri, ja ne eivät löydy samalta kohden ihmisen repertuaarista eivätkä samalla tekemisentavana, eivät samoina päivän hetkinä. Ja niinpä ne jumiuttavat tekemisen koulumaiselle perustasolla plus suttuun, kun kunkin omatr tyylipiirteet jäävät pois. Eli tarttis ihan vain elellä omaa elämäänsä,muista harrastajista ja esikuvista riippumatta ja silloin tällöin omana tekonaan, muista riippumatta maalata. Kysymättä muiden mielipidettä, vertailematta, tekemättä maalatessa heihin liittyviä tasoarvioita omasta työstään, jopa samanlaistamatta, sillä kullakin on kipinä ja taito eri kohdassa, eri asioissakin.

torstai 12. toukokuuta 2016

12. toukokuuta 2016

Tänä vuonna en ole maalannut, enkä paljoa miettinytkään maalaamista. Sen sijaan ole pohtinut sitä, miksi maalaaminen vei koko elämän ja myös maalaamisen jumiin, ja siinä tuntuu olevan se, ettei maalaamisessa ole vikaa, vaan se ei sovi kokoaikaiseksi kiinnostuksenkohteeksi ja lisäksi samaistumisryhmä on liian laaja ja jotenkin haitallinen tekemisille, vaikka osa siitä tuo syvällisyyttä ajatuksiin. Mietin tuota, että jos maalarit jakaisi tyylinsä perusteella tyyppeihin, jotka olisivat niin samankaltaisia keskenään, että osaisivat itse tunnistaa joukostaan, kuka on millainenkin, niin loppuisiko jumiutuminen siihen, kun oltaisiin taas arkijärjen kartalla. Ryhmiä olisi ainakin laimea (saamaton koko ajan, ehkä huonoin vaikute), liian muiden ammattien kouluja käynyt (kuten minä), kouluvaikutteinen (lapset tunnilla ja kuvaamataidon opettajat), kömpelö suttu (liikaa yrittää aina samalla tavalla, tarttisi tehdä muuta välillä, mutta on kai kamalan maalausmotivoitunut), kuvataiteen alalla koulutettu (usein laimea?), abstrakti tai teoreettinen kuva, mielikuvitus, keskinkertaisuus mutta maalaa kyllä ihanok, kauniita viehättäviä kuvi maalaavat lahjakkaat taitavat (mikä kai on osa-aikaista eikä kokoaikaisen harrastuneisuuden pilaamaa). No jaa, en tuosta niin tiedä, mutta jotenkin eniten näyttäisi menevän pieleen siinä, kun koirani luokittelevat minua koko ajan maalausharrastuneen lokeroonja siitä tulee tylsistynyt mitään huomaamaton tökerö jälki kaikkeen tekemiseen ja elämiseen. Onnellisempi olen ollut sinä aikana, kun en ole maalannut enkä aikonut enää maalata. Toisaalta maalauksien aiheet, sen vaatima taito ja visuaalinen näyttävyys, tunnelmallisuus, elämänviisaus, aiheiden olennaisuus kiehtovat edelleen.

Tällä blogilla on nyt ollut 2000 katselukertaa.

Maalauksien aiheet ovat mielestäni tärkeitä. Niistä kuuluisi kokonaisen elämänalueen aueta kivalla miellyttävällä antoisalla tavalla, joka auttaa aloittamaan tuon elämänalueen harrastamisen tms samantapaisen elämänalueen. Jos kuva on lättänä, ei se yleensä aukaise mitään, sillä siinä on vain otettu jokin aihe kuvaan, kenties keinotekoisesti, näkemättä sen yhteyksiä muuhun elämään, sitä muun elämän osana, jonakin elämänalueena, jota kuvata. Silloin se ei kanna, koska on huolehdittu vain kuvasta eikä elämänviisauden opettamisesta tai kivaan harrastukseen mukaan ottamisesta.

Voikohan tuo kömpelöä suttuista jälkeä tekevien virhe olla tekemisentavassa maalatessa ja maalaamiseen malleja valitessa, joka tekee sen, että maalaaminen on kuin "painan jäljen ja siitä syntyy tunnelmallinen kuva", mikä on kuin maalauksien katselijan tekeminen "keskitys katselemaan ja siinä on tunnelmallinen kuva, jonka näen ja käsitän ja jään sitä sulattelemaan". Kun taas maalaamisessa pitäisi olla aihe elävästä elämästä, elämän vipellys hienomotoriikkoinen ja tarkkuuksineen ja sen siivellä hetken aikaa tarkkaan katsellen piirtöen siveltimellä kuvia elämän aihepiireistä, elämän motivaatio vielä mukana ja elämän vilinään jatkean eikä sohvalle hidastuen, luulisin.

2.6.2016 Ihmettelin tuota, että miksi jäin jumiin, niin kävin sillä silmällä maalaamisen ja piirtämisen oppikirjani läpi, ja lähes kaikissa oli oletuksena, että ne ovat vain maalaamisen hetkille, eivät hyllyssä näkyvillä pidettäviä vaan jotenkin jumiuttavia jos jäävät mieleen pidemmäksi aikaa. Mutta ne kaksi kirjaa, joiden avulla aloitin vesivärimaalaamisen harrastamisen, olivat toisenlaisia tai sitten osasin niitä jotenkin elämänmakuisemmasta näkövinkkelistä katsoa, kun en ollut aiemmin harrastanut maalaamista. Ne olivat Parramon: Vesivärimaalaamisen kirja (tms) ja Angela Gair: Miten piirrän ja maalaan IHMISIä (tms), mutta voi olla tosiaan tuosta näkövinkkelistä myös, että pitäisi olla muusta elämästä käsin eikä maalaamis- tai piirtämiusharrastuksesta tms maalaamiseen liittyvästä käsin.

3.6.2016  Kanssa, kun mietin näin kauempaa, miksi maalatessa jää jumiin, niin osasyy on siinä, että samaistumisryhmänä muut maalaavat maalaavat kukin eri aikaan ja eri tahdilla, jolloin samaistuminen tulee helposti maalaamiseen varattuihin hetkiin eikä maalaamista harrastavan muuhun elämään. Olen myös huomannut, että jos ohimennen tulen miettineeksi jostakin näkymästä, ett' mitenköhän tuo maalataan, miten sen itse maalaisin, niin tuo hetki jää päälle, sen virittäytyminen, pitkäksi aikaa eikä jatku muina tekemisinä, kuten olisin olettanut. Voiko syy siihen olla koirissani tai lintujen kiinnostuksessa ihmisten luontoharrastuneisuuteen?  Tai sittens iinä on se, että maalaamisen aiheet ovat minusta hienoja ja haluaisin maalata juuri näyttäviä piirteitä ja jotenkin sitten maalamistuokio jää päälle eivätkä aiheet mieleen sellaisina kuin ne luonnossa näyttävämpinä ja tunnelmallisempina ovat. Mutta miksi niin käy, sitä en tiedä. Olettaako esim. puu, että sitä olisi matrkittava, jotenkin itse kasvettava omana puuversionaan, ja maalaaminen on se tekemisistäni, joka on lähinnä puumaisuutta sillä hetkellä? Mutta kun oikeastaan hahmotan puut tunnelmallisina ja maalaamismielikuva on vain nähdyn rakenteen matkimista, sen keinotekoista tekemistä. Pitäisikö puuta sitten matkia tekemisiin tai tekemisten suunnitteluun? Esim. että vähitellen tämä tekemiseni kohde kehittyy tai rakennetaan tuoksi kuin puun oksa loivasti kaareutuen kasvaa ylöspäin?

maanantai 28. maaliskuuta 2016

2. pääsiäispäivänä ma 28. maaliskuuta 2016 - Näyttävien näkymien luomisesta

Olin kävelyllä ja vastaani tuli kuvataiteilijoilta näyttävä pariskunta. En malttanut olla brassailematta sillä, miten luodaan hienoja näkymiä, esim. koiristani. Näin jälkikäteen jään miettimään, osaisinko neuvoa tuon näin kirjallisesti, mutten ole nyt maalannut, joten näkökulma on jotenkin ruosteessa. Jotakin siitä oppisi kirjoituksestani http://pikakoulu.blogspot.fi/2013/11/hahmotustavoista.html ja blogini http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/ kirjoituksista rakentamisesta, sisustamisesta ja siivoamisesta. Sekä toki tämän blogin koiran valokuvausohjeesta. Jotain tekemistä sillä lienee myös sen kanssa, miten runot poimivat kiinnekohtia elämänkokemuksesta, tervehenkisen elämän kimpaleita, elämän virtaa.
Ehkä tuo kans http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2014/03/terveet-elamantavat.html . Ja tuota onn kirjoitellu paljon: http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2014/02/vuodenkierto-ja-henkinen-hyvinvointi.html .

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Maanantaina 21. maaliskuuta 2016

En ole aikoihin maalannut. Oikeastaan ajattelin, etten maalaisikaan, vaikka väliin tekee kovasti mieli puuhata maalaamiseen liittyvää, sillä sen ajan, mitä olen harrastanut maalaamista, kenties sen ammattilaiseksi tms aikoen, niin olen ollut muutenkin kamalan saamaton, vaikkei se ole minulle ollenkaan luonteenomaista, ja elämänlaatuni on ollut huono, vaikkei aiemmin ole ollut. Niin käy etenkin, jos samaistuu ollenkaan kuvataiteilijoihin ja kai vesivärimaalauksen harrastajiin. En siis ilmeisesti ole heidän tyyppisensä. Olen enemmän muusta elämästä kiinnostunut ja liikuntaharrastunut. Maalaajana olen kai sentyyppinen kuin jonkun toisen seuraksi maalaava vanhus. Ehkä siksi, että tavallaan maalaan maalauksen oppikirjan (tekijän) seuraksi ja taitavista elämänviisaista vanhuksista etäältä mallia ottaen. Luulen, ettei maalaamisessa harrastuksena tai ammattina ole mitään vikaa, vaan vika on liian laajassa samaistumisryhmässä. Vesiväriumaalauksen harrastajan imago kiinnostaa esim. saamattomuudesta pitäviä ja maalareista ottavat mallia mm ei-niin-viisaat, jotka haluavat jotakin nostetta ymmärrykselleen ja imagolleen. Ilmeisesti maalaamisesta tarvitsisi tavallaan sanoutua irti siksi ajaksi, kun ei maalaa, niin muut tekemiset sujuisivat, sillä muuten on liian laiska tai liikaa maalaamiseen keskittynyt samaistumisryhmä - ehkä siihen kuuluvat muut vain maalaamista pohtiessaan eivätkä tavallisesti niin kuin vaikka liikuntaharrastaja on koko ajan liikunnan harrastajan näköinen, jotenkin reipas.