Kevään kaupunkimaisemista

Laadin pitkään vuodenaikakirjoitukseeni http://finnishskills.blogspot.com/2014/11/living-with-seasons.html kevään osioon sävelmänpätkiä avuksi ja kaksi nyt maaliskuussa 2019 säveltämääni sisätiloihin tarkoittamaani tuo näyttävän maiseman, erityyppiset tosin, ovat nyt tältä ajalta, kun tiet ovat sulat mutta muualla suurimmalta osin hankea. Että josko niistä saisi selvän niin, että olisi maalarillekin iloa? Tai valokuvaajalle?

Tuo jälkimmäinen on toukokuumainen, kostea viiston auringonpaisteinen tai venäläismäinen ja vaatii kai, ettei ihan vain nojaa kevääseen yrittäen elää sen varassa, vaan että elämässä on jotakin muuta sisältöä, arvostamaansa kukkeaa, mihin kevät vertautuu erilaisena mutta sointuisana.


Kiirastorstaina 9. huhtikuuta 2020   Kiirastorstaina on tunnelma usein ollut huono, mutta siihen auttaa ianakin virpominen ja se, että yrittää elellä elellä kevennetyllä ruokavaliolla sen, mikä hyvältä tuntuu, eikä varsinaisesti paastota. Katselin tässä netistä nuotteja lauluun "Lapsoset ketterät kotihaasta koivusta oksat taittaa...", kun se tuntui tuovan hyvää mieltä ja eheyttä tähän päivään. Tänään on myös ollut se olo,että pitkästä vuodenaikakirjoituksestani lukusine lyhyine sävelmänpätkineen on kaupungin kevääseen iloa http://opisuomalaisuus.blogspot.com/2019/11/vuodenaikojen-elamisen-ohjeita.html .

Ateljee vai opetustila

Mietin täss, kun olen nyt viisi vuotta asunut kovin valoisassa asunnossa, johon paistaa kesällä aurinko koko maiseman leveydeltä enkä oletässä asunnossa saanut maalattua kuin alkuun, että onkohan valoisuus ateljeessa niin välttämätön ja hyvä puoli, kun kesällä jo paahteisuus estää tarkkaan tekemiseen keskittymisen innon. Niin voikohan olla, että jos ihmisellä ei ole elävää, teinimäistä intoa maalata, niin hän tarvitsee hyvän valon, jotta viitsisi - jotta esim.kokeneempi vuosikymmeniä vanhempi jaksaisi huolella katsoa läpi kaikki nuorempien maalaukset ja piirustukset. Mutta että into luo viihtyvyyttä maalaamiseen ja tarkempaa näköä, mutta ei tietenkään ole hyvä maalata pimeässä (tulee liian suttuista jälkeä) eikä pimeämmässä kuin missä maalausta katsellaan ja srvioidaan. Muttei maalaamisen into tunnu lähtevän huoneen valoisuudesta vaan elämän rikkaudesta, siitä, että olisi kerrottavaa muille, sekä kaunista ja tenhoavaa että elämän kannalta merkityksellistä elämänviisautta & kiinnekohtia elämän tiellä, kun kasvaa vanhemmaksi.

Maalauksen antamasta vaikutelmasta

En ole viime aikoina, tai oikeastaan pitkään aikaan maalannut melkein ollenkaan. Sitä vaan tuli mieleeni, kun katselin tämän päivän Itä-Savo-lehdestä Enonkosken jääveistoskilpailun töitä, jotka olivat tosi hienoja, niin tuli mieleeni, että onko osa niiden viehätyksessä niiden hetkellisyydessä? Katsoja olettaa niiden pian katoavan ja se jotenkin tulkkaa veistäjän näkemystä. Näin ne olivat tosi hienoja, mutta jos olisi olettanut maalauksiksi, niin olisivat vaikuttaneet pysähtyneiltä ja katsoja miettinyt, että onko tuo niin hieno. Ja vaikka ennen luulin, että vika olisi maalauksessa, niin voiko olla, että maalari elää hetkessä kiinni, kun maalaa, ja paperi taas mielletään stattiseksi välineeksi, vähän kuin kirja taipaperinivaska. Auttaisiko, jos kuvan reunat eivät olisi suorakaide vaan jotenkin maalatut, elämänmakuisemmat kuin pelkköä matemaattinen muoto, joko niin, että olisi hetken katoava näkymä jostakin, esim. kuin oksien lomasta, tai sitten niin, että voisi olla suorakaide tms mutta että se olisi maalattu ja maalaamistavassa olisi parempi ajantaju tms. Mutten ole kokeillut, en taida nyt maalata niin hyviä, kun maalaustaitoni on ruosteessa, ja yleensäkin kuvistani onpuutunut tausta.

28.2.2019   Katselin kuvia Ken Howardin toimittamasta kirjasta Taidekoulu, ja siinä oli alkupuolella piirustuksia, joiden tekijä kai inhosi piirtämistä, olisi halunnut muuhun elämään, ja niin elämänmakuisuus kuin itsestään loi hienon leiman piirustuksiin, piirsi itsensä paperille, kuin se olisi vaatinut ohimenevää katsetta, monelta osin hutiloivaa tekemisentapaa teknisissä jutuissa, ongelmat ohittavaa, tavallaan näkemyksellistä muttei kohteella uskollista, ja samaan aikaan kiehtoutuneisuutta aidosti, vahvasti kaikenlaisesta elämääkoskettavuudesta ja muuten nopeaa tekemisentapaa.
Piirustusosion jälkeen oli vesivärimaalausosio, jossa eri maalari oli kiehtoutunut maalattavista aiheista ja niiden visuaalisesta ja tunnelmallisesta kauneudesta, kai nautti maalaamisesta, ja sekin toi elämän viehtätystä paperille.
Voiko olla, että maalaamisen tarttisi koostua tuollaisista tunnevoittoisista vaikutelmista, että mikä elämässä ja elämänkoekmuksessa ja juuri tässä hetkessä aistien on hienoa, ja muu olisi sitten enemmänkin taakkaa, kenties insinöörialojen painotuksesta osin alkunsa saanutta, mihin arkenteet huomaava maisemakatse olisi ajattelun laadun kannalta parannus ja insinöörityönkin kannalta parempi kuin näköalaton neliskanttinen teknsiten ohjeiden seuraaminen. Laatu ei siis saisi olla ilman tuota piirustustaitoa, ilman teknistä osaamistakaan, sillä rakennehahmotuksen on oltava kunnollinen, ei summittainen, ei pöperöinen, ei tekninen vaan syvällisesti ymmärtävä objektiivinen elämän kannalta katsova maisemana, jossa on viisautta.

Kukkien maalaamisesta

Tässä jokin aika sitten tuntui taas siltä, että maalaamisharrastusta voisi jatkaa, mutta kovin suttuinen oli olo. Toisella kerralla, kun yritin, maalasin aikamoisen sumeasti, mutta kukan, kanervan maalaamiseen se tuntui sopivan: kai tunnelma on siten maalattava, sumealla siveltimenjäljellä.

Voikohan olla, tuli äsken mieleeni, että kun Suomessa on suomalaistuneita ulkomaalaisia paljon ja kun tropiikissa katseleminen kai on sumeampaa, niin ihan jo katselemisessa täytyisi ottaa huomioon,että osa tutuista, kadulla liikkuvista ja mediassakin ei ole tottunut tarkkaan katselemiseen lapsuudesta lähtien, ja siitä kai osa maalausharrastuneiden jumiutumisista johtuu, eli tarttis katsomistavan tai maalaamiseen lähestymistavan olla jotenkin katslemista opettavaa.

Keväällä toukokuussa tein lastulintuja, kun ajattelin, etten katselisi Euroviisuja, mutta sitten katsoin kumminkin. http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.com/2018/05/lastulinnusta.html

Rakennusmaalareille jutunkerrontataitoa

Se tässä tul mieleeni, kun viereisen talon ulkoseinät maalattiin, kolmella eri värillä mutta suuria neliskannttisia tasaisen värisiä pintoja,että tuleekohan taidemaalariudesta haaveilevalle vesiväri- tms maalausta harrastaneelle tuollaista rakennusmaalarivaikutetta ja osin siksi vesivärimaalaustaito katoaa, rakennusmaalarin kun on kicva miettiä jotakin maalatessaan ajan kuluksi. Mutta iso vahinkohan se on kovin monelle vesiväri- tai öljyvärimaalauksesta harrastuneelle, kun omien maalaushaaveiden tilalle tulee tyhjää pintaa ja taipumus olla katsomatta. Parempi olisi rakennusmaalarin katselemisesta saada kuvavaikutetta, muusta elämästään. Tai sitten harrastaa jutunkerrontaa tms: Voisi olla tervehenkisen elämän meininki, johon vertautuu maalaustelaa pitelevän käden liikke, teko liikkua yhteen suuntaan ja toinen teko toiseen, jolloin oman elämän kirjosta, kirjoista, lauluista, harrastuneisuuden piiristä löytyisi kai aihe, joka rullaa tai virtaa eteenpäin, rönsyilee - voiko siitä elämästä saada aiheen, josta jutella ja johon tervehenkinen elämä tuo jaksavaisuutta, puhtia, hyvää mieltä?

Maalausten vaikutusvallan rajoista

Ei ole tullut maalattua, kun tuntuu, että jokin kuvataidevaikute on pitkän aikaa haitannut katselemista niin, ettei kannata yrittääkään maalata. Mutta lainasin kirjastyosta kirjan Matka kultakauteen, jossa kerrotaan suurten suomalaisten taidemaalarien Kainuun matkoista, mutta ole sitä vasta kuin vilkaissut. Kiehtova tuo ajatus, että luoda kultakausi, että esim. jokibn alue loisi kultakauden, joka on maan kulttuurille, maan ihmisten viisaudelle hyväksi, mutta luulen sen pohjautuvan jonkin seudun perimäviisauteen ja kohderyhmän kulttuurilliseen ja ilmastolliseen samankaltaisuuteen mm taitotason osalta ja menevänpilalle, jos sitä yrittää ulottaa laajemmas. Kirjan alusta sain vaikutelman, että Gallen-Kallela oli esim. miettinyt ruotsalaisten ja venäläisten katselijoiden kannalta suomalaisten lisäksi, mutta että ainakin Ruotsiin päin on kulttuuriero liian suuri, viesti ei kanna eikä katsomaan tullut ruotsalainen jaksa kiinnostua eikä niin ollen nouse tehtävän tasalle, ei koe siihen sisimmässään kutsumusta, vaan viesti jää pienemmälle ryhmälle. Samalla käy se, että kun jotkut suomalaiset tavoitti hyvin, niin toiset ei-niin-vbiisaat tulivat siivellä ja enää ei tietänyt, että kuka ymmärtää oikeasti ja kuka ei, ja lisäksi tuli reunoilta mukaan niitä, joita ei olisi pitänyt ottaa mukaan, joita mokoma taitotaso ja elämäntapa ei tavoita, ja niin tuntuu, että laaja maailma jää maalaukselta väistämättä tavoittamatta ja maalauksen osuvuus perustuu kolkan syrjöisyyteen, sen pienuuteen, sen elämäntavan samankaltaisuuteen. Laajemmalle katselijakunnalle näytettynä maalaus ei kommunikoi, koska ilmasto ja elämän pääkysymykset ovat erilaiset ja eri taitotasoilla, jolloin se ei ole sopiva panos muille vaan kaukaa kuultu taru tms, joka voi antaa yhden vierasmaalaisen viisauden jyväsen monien erimaalaisten jyvästen joukkoon. Silloin tuntuu, että maalaus on altistaja: sitä ei pitänyt näyttääniin laajalle, se ei tunnu muista tarpeelliselta, eivät tunne sen ansaitsevan tilaa oman ilmastonsa elämää kuvaavien maalausten rinnalla ainakaan hienona maalauksena. Ja nämä ovat ilmastopiirteitä isolta osin, siis kaikkien maalausten kohtalop.
Mutta tuo ajatus kultakaudesta ihastutti minua: mitä jos voisi luoda viisaan kukoistuksen kauden maailmassa, sellaisen, joka ei menisi pilalle heti vaan sisältäisi viisautta, josta olisi myöhemmille ajoille iloa. Mutta viisauskin on kulttuuri- ja ilmastosidonnaista: mitä me tarvitsemme oaljon, joku muu ehkä tarvitsee vähän ja silti ei halua olla meidänpomputeltavanamme vaan osallistua itse, hallita aihepiiriä sen, mitä kulttuurinsa sitä tarvitsee. Jolloin viesti voisi olla erilaajuisista perusteeman versioista koostuva, vähän kuin tekstini http://picturesfrommyhome.blogspot.com/2018/07/contact-with-nature.html . Jos jokin asia on meilletärkeä, niin mehän usein voimme huolehtia siitä maailmassa, tehdä ikään kuin työurakan toisten puolesta, ja niin on mahdollista huolehtia jokin asia kuntoon, vaikkei maailma jakaisi käsitystäsi sen suuresta tärkeydestä.

28.2.2019   Kun isot asiat kerran kiinnostavat minua ja yleensä olen tuottanut hyvää laatua, niin käänsin Kalevalan alkua englanniksi ilmastosta riippumattomalla tavalla yrittäen kiinnittää huomiota siihen, miten Kalevala opettaa oppimaan luontoa katselemalla ja luonnossa kulkemalla viisaammaksi - paikallisen kasviston ja ilmaston tavalla. http://KalevalainEnglish.blogspot.com

Miten maalaaminen viisastuttaa

Maalaamisen kehutaan olevan hyvä harrastus ajattelukyvyn, laajemman ymmärryksen ja viisauden kehittämisen kannalta, myös muiden taitojen kehittämisen kannalta. Mutta tuo vaikutus ei tule maalaamisesta sinällään tai ainakaan ihan vain maalaamista harrastamalla. Vaan maalaamisesta harrastunut alkaa kerätä muun ohessa maalaamisen sopivia huomioita, tärppejä, kiinnittää maalaamistaidon piirteisiin ja etenkin niiden tukena hyvin toimiviin elämänalueisiin enemmän huomiota, ja oppiia ajan myötä sen takia,että on maallaamisen jälkeen mielenkiinnolla elänyt muuta elämää ja samalla pyrkinyt opettelemaan mm maisemien katselemista, tunnelmatajua, elämänviisautta, taitojen piirteitä yleensä, eri elementtien luonnetta ja niiden tavallisia tekemisiä sekä niiden asettumista maisemaan, esim. järvi tyyni, laiva lipuu, ihmisiä kannella elämänmakuisesti ja hetken tunnelman kanssa, joka on elämästä' tuttu, jonkinlaista elämänviisautta. maalausten aiheiden etsiminen opettaa kiinnittämään huomiota aihekokonaisuuksiin. niiden rajautumiseen ja näkökulman viisauteen sekä elämäntavan hyväätekevyyteen.

Tropiikin ihmiset pyrkivät kai samasta syystä harrastamaan maalaamista ja silloin siinä on se hankaluus, että helteellä näkö voi olla sumea, mutta maalaaminen tuo kiinnostuksen rakenteisiin, jotka on näön lisäksi samanaikaisesti tunnelmatajulla havaittu, ja se kai parantaa näön tarkkuutta ja ymmärryksen tarkkuutta, jopa liikkumisen tarkkuutta irrottamatta näköä irtyi ymmärryksestä, kuten esim. ilmastoiduista sisätiloista ja insinöörialoista pitäville afrikkalaisille tuppaa käymään.

21.7.2018   Tuossa tuon rakennehahmotuksen tulee olla paitsi aistein ja ymmärryksellä, myös kropassa: tällaisessa elinympäristössä nyt elän, tilannetaju, elämän ymmmärtäminen, kiinnostus ympäröivän maiseman elämään, missä aina vähän mutta hyvällä tavalla on parempi kuin paljon mutta keinotekoisesti.

Romaanit saattavat murhata taideharrastuneita

Romaaneista saa usein vaikutelman, että he mm tekevät murhia.

Eri ruokalajit ja ruoka-aineet tuovat kukin tyypillisen vireensä lisänä tai muunnoksena päivän vireeseen, esim. appelsiini, maito, tumma leipä tai makkara. Tuo ruokalajin vire nökyy tietyllä ruualle tyypillisessä kohdassa ihmisen olemuksessa. Onko vanha romaaninainen, jokatoisaalta on portugalilaisnaisen tapaan kuiva ja käsitöihin tms pidättäytyvän oloinen, ja jolla toisaalta on taidetta ymmärtävän taidetta harrastavan vire ja havaintokyky ruokatunnelman kohdalla olemuksessaan, onko hän syönyt osan taideharrastunutta, joka on halunnut tulla juttelemaan romaanien kanssa?

Koulun kuvaamataidon opetuksesta

En ole viime aikoina maalannut, mutta vilkaisin kirjastossa vesivärimaalauksen oppikirjaa, jossa oli samantapaisesti onnistuneita kuvia kuin mitä koulun kuvaamataidon tunnilla aikanaan oppi (Helsingissä 1980-luvulla): tarkkaa, muodot ja tunnelmat oikein, ilmeikkäitä mutta usein vain aika ppieni alue kerrallaan ja eri alueet eivät välttämättä yhteensopivia. Niin tuota mietin, että sehän on hyvä alku mutta mitä kokonaisuudelle kävi ja mitä jos kokonaisen kuvan piirtämisen jotenkin opettaisi, niin mitä se vaikuttaisi nuoren mahdollisuuksiin löytää oma haaveammattinsa, itselleen sopiva puoliso, itselleen sopiva lokero maailmassa? Tarkan rakenteisen tunnelmatajuisen ilmeikkään kuvan hyvänä puolena on mm, että se on objektiiviselle ajattelulle kovin hyvä. Mutta jos kokonaisuudesta joutuu usein sanomaan, ettei se oikein onnistunut, niin tuleeko siinä samalla nuoren elämän kokonaisuuteen joku usein ruutumallinen tai idioottimainen kaavamainen jöö, joka sanoo, että mutta mulla kokoanisuus onnistui, ja niin nuori joutuu kaavamaisen idioottimaisuuten diktatuurin alle? Luulen, että jos kokonaisuuden muissakin osissa olisi rakenteet hyvin hahmottava tunnelmatajuinen viiva, vaikkapa paljon epätarkempikin, niin sen tilalle ei tulisi ruutumallinen jöö. Se taas kai merkitsee, ettei hahmoja saisi hakea usealla epämääräisellä viivalla vaan piirtää karkeasti sen, mitä on ymmärtänyt, sulattanut rakenteisesti ja tunnelmatajuisesti. Tämä ero näkyy kai nuoren aikuisen objektiivisessa ajattelussa ja saa suuren vaikutukse, luulen, kun se kuvastuu puheiden asiasisällön ja tyylin varmuudessa: tuleekokonaisuuteen hapuilevia kohtia, että tuota mä en tiedä, ja varmuuden vuoksi kertoo senkin, vai rakenteen kuvauksia, että noin se ainakin on, mistä muut tuumivat, että tuntuu se ymmärtävän aika paljon, hyvä t hoksottimet sillä on kokonaisuuden hahmottamiseen.

* * *

(Tekeekö poika, jonka ison osan ajasta on vaikeaa hahmotta tarkkaan tai tehdä tarkkaa, koko ajan siinä sivussa jotakin aika ruutumallista tai teknistä harjoitetta tai pitää sen varalla, tajuamatta, ettei voi silloin tehdä muiden tekemisten vaatimalla täysipainoisuudella muuta? )

Mitä muuta pitäisi maalauksesta kertoa ja arvioida

Joskus kun maalasin uutena vuotena, niin tuli tenhoavan juhlavia kuvia, ja niin nytkin, vaikka on ollut muutama kuukausi tai ehkä pidempäänkin taukoa, niin otin vesivärit ja siveltimen esiin ja pitkästä aikaa maalaaminen tenhosi, vaikkei niin sujunutkaan.

Jäin tuota miettimään,että mikä siinä on erona,kun tauon jälkeen maalaa tai kun ulkona on pauke. Kerran maasin ukkosella hienon kuvan, tenhoavan. Niin että jos tuota sitten vertaa työlästyneen liikaa samaa trehneen kuvaamataidon opettajan vai lieneekö kuvataiteilijan tyyliin, niin onhan siinä puhtia, tenhoa,muusta elkämästä tullutta Olisi kuvien ymmärtämiselle hyväksi, jos puhuttaisiin noista eroista, siitä, mikä on minkin henki, taito, hyvä puoli, mutta paljon silloin kai joutuisi myös haukkumaan, mutta olisiko siihen syy lähinnä maalarin työlästyneisyys tai hänen motivaationsa puutteet eikä aina varsinaista haukkumista? Mutta kuvanlukutaito on tärkeä ja toisaalta kehittyy tai vaihtelee iän taia jankohdan myötä, mutta tietokoneiden aikakautena sitä on hankala opettaa, kun kuva näytöllä voi olla erilainen eri katsojille. Ainakin, kun kudoin vuosi sitten parin lapasia ja laitoin kuvia nettiin, niin eri kulmista otetut kuvat olivat eri tavalla kudotun oloisia, esim. erilaisesta langasta, kuin kuva olisi korvattu valmiilla kuvalla. Väritkin vahtelivat violetista viininpunaiseen. Kommunikoi siinä sitten? Vaikka onhan se niin, ettei aina ole kiva verrata omaa kädenjälkeään toisen tyypilliseen.

nuoren naisen kutomat,
ja lapsen lapanen

naisen

miehen, vanhemman savolaismiehen

http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/2016/12/neulomisesta.html

Jumiutumisista ja suttuisuudesta eroon

Nyt en ole maalannut aikoihin, ja tännä on ollut pari päivää päänäsrkyä joka tuli jostakin kärystä, mutta kun katselin tässä jotakin öljyvärimaalauksen oppikirjaa, joka oli jotenkin suttuinen ja jumiutunut, kuin ei parhaimpiin hetkiinsä yltänyt, niin tuli mieleeni, että osaisin neuvoa, miten monesta tuollaisesta ongelmasta pääsee eroon.
Maalaaminen kysyy uusia alkuja. Pitkään junnaamalla tulee vain huonoa jälkeä. Jos maalaaminen on suttuista, niin huomio on liian pitkään ollut maalaamisessa ja liian vähän muussa elämässä maalaamisesta riippumattomasti, sen aihepiirien kiehtovuuksissa ja arjen sujuvuudessa. Maalaamisesta voi siirtyä maalausaiheiden etsimiseen niitä maalaamatta ja siihen, että yrittäälöytää sellaisia asioita ja sellaista viisautta, joka sopisi nuoremmille opetettavaksi maalauksen sanomaksi, miksei omanikäisillekin, esim. hyvin sujuvan arjen uomia tms, ja niin, että nuo hyvät sanomat olisivat itseisarvoja eivätkä maalaamista varten vain. Jos sanomaa on liian vähän, niin olet luultavasti jumiutunut liaksi samaan perspektiiviin, samaan lähestymistapaan, kuin kurssilainen jollakin teoriakurssillan,joka tavallaan toistaa aina samaa ja tarjoaa aina vain samantyyppisiä palikoita. Oiklea elämä on runsaampi rikkaampi, koekmuksellisempi, tunteita koskettavampi, tunnelmatajulla koettava, tapahtumien puolesta mielekäs eikä vain teorian, ikiaikaista peruselämää. Jos iis jo valitsit parhaan kurssin eivätkä muut kurssit tarjoa mitään kyllin kiehtovaa,niin voit siirtyä harrastuksiin kirjastoon mediaan, esim. popmusiikki voi tuoda rikkaan tavan kokea, monia uusia aiheita, joista oppia, kerätä ideapääomaa, näkemystä, joka nostaa oman taiteen paremmalle tasolle.
Sopiva määrä maalaamista, jotta maalaisi elävästi lienee varttitunti viikossa. Luulern.

Onnistuneiden ostosten taito

Olen tässä viimeisen kuukauden kuluessa kutonut pariin otteenseen, ensin enemmän ja alku oikein onnistuneesti

ja sitten toisella kertaa jotenkin takellelleen, mihin en ole syytä tiennyt, mutta voio olla, että ensin tein langan antaman idean mukaan ja sitten yritin jatkaa itse?

"Lankojen valitsemisesta
Langoillaon tuntunut olevan kovin paljon väliä. Tässävillapaidan alussa on käsinkutomisen tunnelmainen liukuvörjätty lanka, jonka tyyli, tunnelma jotenkin auttaa oppimaan kutomista. Yleensä, kun näkee kaupassa lankoja, niin ne tuovat jonkin tunnelmavaikutelman ja tuovat mieleen jonkin työntekotavan ja jonkin vaatekappaleen,mihin ne ainakin minuntyyppiselläni ihmiselläsopisivat, jos haluaisin sellaista. Ja niin en esim. osta tietynväristäniinkään vaan sellaisen,joka tuo mieleen elämäntapahaaveen tms, joka minulla on, enkä osta sellaista, jokaon eri ihmistyypin mieltymys, jota en jaa. Ja niin lanka sitten, jos se on hyvin laadittu, neuvoo kutojaa. Esim. tämän langan kanssa on helppo unelmoida villapaidasta ja kutomistaidosta. Samoin katson tarjoukset: joku kokenut myyjä tietää, että tähän vuodenaikaan on hyväkutoa tuollasita, ja aloittelijana noudatan niistä ohjeista niitä,joihin minullaon hyvämotivaatio, enkäosta tavallisesta tai erikoishyllystä lankoja, joident yyppiä en tunne, koska ne on varmaankin tarkoitettujohonkin tiettyyn,mitä en nyt - vielä? - ole tekemässä."
 Kutomisaiheisesta blogikirjoituksestani http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/2016/12/neulomisesta.html

Jos ja kun langat ovat näin tärkeitä, ja tärkeää juuri tunnelmoida lankoja, tai miten se sanottaisiin? Niin onko sama muissa ostoksissa: kaipaamamme taidot ja onnistumiset on usein jo ohjeiostettu ostamiemme tarjoustarvikkeiden muotoilussa ym piirteissä. Meidän pitäisi vain osata ymmärtää tuota kieltä (kirjoitukseni (opettaa tätä taitoa) Ostoksissa onnistumisen taito on ympäristöteko koska hyvä ostos korvaa monta huonoa ostosta http://kokonaiskuvat.blogspot.fi/2016/11/suhteesta-tavaroihin.html ) . Tavallaaanhan jo osaamme sitä luonnostaan: olemme harrastuneet taiteista ja ihailemme luonnon kauneutta. Niinpä taitava kokenut vanhus voi meille kommunikoida tuolla kielellä, ja niin opettaa kaiken kaipaamamme siinä ohessa, kun vain ostamme jonkin tavallisen välineen. Mutta jotta tämä toimisi, niin olisiko taiteilijan osattava tuo onnistuneen ostamisen taito, välttämättä?

31.12.2017   Keräsin kirjoituksiani ostamisesta blogiksi: http://asiakkaanavain.blogspot.fi

Maanantaina 17.7.2017

Lainasin jokin aika sitten kirjastosta kirjan Puolivilli puutarha - Albert Edefeltin Haikko. Olen aina suuresti ihaillut Albert Edefeltin maalaustaitoa. Nyt kuitenkin katsoin kirjan kannen maalausta, jossa tyttö haravoi hiekkatietä kartanon tms kuistin edustalla. Siinä on taustalla pusikkoa, sellaista, mihin lapsena joskus sukellettiin seikkailemaan. Niin pusikon kohdalla on pusikon ikävät toisten lasten hyökkäysperspektiivit maalattu tummalla mutta jätetty silleen, ei mitenkään aikuisen tai taitavamman taidoin ratkaistu, niin kuin kai rajojen laittaminen "Elä ja anna toisten elää"-ohjeen mukaan mm tekisi. Niin mietin nyt, kun samaa ilmiötä näkyi olevan muuallakin kirjan maalauksissa, että tekikö Albert Edefelt oikeastaan sittenkään tietä muille kulkea parempaan elämään, vai maalasiko vain valokuvamaisesti, ongelmakohdat sumentaen pois maalauksen kauneutta häiritsemästä, mutta mitenkään niitä ratkomatta? Sitä kanssa olen aiemmin miettinyt, että jso hyviä maalausaiheiat etsii, että opettaisi jotakin viisasta, niin jos niistä aiheista sitten joistakin kirjoittaa ohjeita muille, niin eikö se ole kunnollisen tien tekemistä muille, jo paljon parempaa seurata? Parempaa kuin vaikka Leikkiviä poikia rannalla, tämän mukaan, tai vaikka Astrid Lindgrenin nuortenkirjat, joissa kai on kerrottu jostakin, mitä kirjailijalla oli, ei osattu neuvoa miten sellaisia rakennetaan, vaan on ikään kuin ryöstöviljeöty pois puutarhat ym? Että on jäänyt ruotsinkielinen, kirjoihin uponnut perspektiivi puutarhakokemuksen sijalle, riippuvien oksien ym aistimisen ja juoksentelun tuntemusten sijalle? Pitäisi itse elää sitä elämää, mistä kertoo, tai ainakin olla elänyt jotta osaa, mutta jos itse elää sitä elämää ja osaa rakentaa siitä tietä muille, niin eikö se ole se, mitä maalauksilta toivotaan?

Tuossa kun noita kirjan kuvia katselin, niin mietin, että voiko olla, että Albert Edefeltin vaimo olisi ollut taitavampi maalaamaan, maalannut tarkemmin muodot oikein, tuntevampia ja tunnelmallisempia, jotenkin täydempiä ja näkemyksellisempiä, ja Albert Edefelt sitten siinä siivellä osin kopioinut,osin osannut itsekin,muttei niin, että näkemyksellisyys olisi riittänyt kantamaan taitoa vaan taito jotenkin siivellä ja näkemyksellisyydestä jäänyt vajaaksi, samalla käynyt niin, että on siinä katsojan, taiteen ihailijan näkökulma jo maalaukissa ja niin kai syntynyt suuri taiteilija juuri tuosta vähemmän taitavasta, ei ole kyennyt kukaan siitä matkimalla vinhaan oppimaan noin hienoa maalaustaitoa.

Noi kyl ei varmaankaan oo kaikki saman maalarin noi kuvat kirjassa. Esim. ihmiskuva on eritasoista, on toisaalta hienoja kuvia elämästä lasten kanssa kesällä ja toisaalta tuollaisia missä ei näy, miten olisi hyvä elää. Ja kuva purjeveneestä ja soutuveneestä näyttää vanhan miehen tekemältä.

Perjantaina 16. kesäkuuta 2017

Luin eilen kirjaa Tuusulanjärven taiteilijaelämää. Siellä asuiat kirjailija ja toimittaja Juhani Aho, säveltäjä Jean Sibelius ja taidemaalari Eero Järnefelt. Jäin miettimään, mistä hienot maalaukset syntyvät. Kuvassa Eero Järnefelt vaikutti metsäalan ihmiseltä, jolla oli ilmeikkäästi maalaamisen lahja ja kiinnostusta päästähienostopiireihin. Kirjan kannessa oli näyttävä kuva kai ateljeeikkunasta järvelle metsänreunan lomitse. Olikanvaasi varjossa ikkunalla kuin odottamassa, että lapsi keksii ideoita koulun kuvaamataidon tapaan. Mutta hienot maalaukset eivät kai tule sillä tapaa, vaan on oltava hieno aihe, hetken tenho, jokin luonnollinen kokonaisuus, elämän elementti, ikiaikainen, vielä mertkityksellinen ja kiehtoutuminen aiheesta saa kaivamaan lehtiön tai kanvaasin esiin ja luonnostelemaan hyvällä hengellä kuin vaikka kuistilla kesämökillä veistelisi. Ja aihe sitten kantaa sen, että taulu on hieno. Noin tulee tekemisentavasta hyvä, tunteva, eheä, motivoitunut etenkin pääpiirteissään eivätkä yksityiskohdatkaan väkertämällä. Mutta se edellyttää, että kun innostus laantuu, niin laskee lehtiön kädestään. Mökillä tulee vastaan monta hyvää aihetta (mutten ole ollut mökillä sinä ainaka kun olen harrastanut maalausta), on ikiaikaisen elämäntavan tenhoa, joka nostaa maalauksen korkeammalle. Lisäksi tarvitaan kai vain tauon jälkeen tulevaa tsemppiä, kun ei ole maalannut kyllästymiseen asti vaan pikemminkin kokenut elämän tenhoavaksi ja maalaaminen vähän joskus on tullut siinä vain mukana temmattuna.
Tai sitten jos haluaa rakentaa hienon, niin kuin kai Sibelius rakensa myyviä sävellyksistään, koko kotinsa laittoi kuulijan tenhoa varten ja jotta käytännön soitto sujuisi hyvin, niin myös maalatessa voi olla missio, henki, joka kantaa, ja taito, joka osin tulee tsempistä niin kuin sillä, joka ei ole paljoa maalannut mutta hallitsee perusasiat hyvällä hengellä.

Kansallisromantiikasta ja villakoiran trimmaustaidosta

"25.3.2017   Kansallisromanttisella teemalla kun äsken vain jotakin saksin, niin tuli tällainen:

Tuossa tuo tyylin hersyvyys tulee siitä, että jos jossakin meinaa tulla kaavamaista, niin pidempi turkki niille seuduin, eli vapaampaa ja tunteidenmukaisempaa, ja jos jossakin meinaa mennä höttöpupuksi, niin aika paljon lyhyempi turkki niille kohdin. Kansallisromanttisessa taiteessa vapautta oli tunteiden paloon asti, joka puhti käytettiin maailmassa merkityksellisiin suuriin parannuksiin ja hyvään elämään niin kuin ihmisen luonto on ja malliksi muille sopii. Muiden saamisessa mukaan on olennaista, ettei laadi liian suurta taakkaa ja että löytää nuo asiat ihisen luonnosta,sekäettä kasvattaa nuoremman polven kapasiteettia tervehenkisyyden ja terveiuden elämäntapojen avulla, kykyä elää sovussa yhteiskunnassa, kun kullakinon omaa tilaa muttei diktatuuria toisten ylitse epäreilusti."
http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/2015/01/villakoiran-trimmausohje.html

Tuossa tuo, että miksi meininki ei mene huonosti, kun ihmisille antaa vapautta, niin sivistystä kumminkin edellytetään ja sivistys katsotaan maailmankuvan rakentamiseksi, missä maailmankuva on siis käsitys elinympäristöstä ja sen tärkeistä asioista, ei manipulaation ulkoa luettu viitekehys tai teknisten muistikikkojen lähde. Mietitään sitä,millaista on elää ihmisenä,mikä tuo hyvän elämän, mistä välittää ja mitä tehdä noiden asioiden eteen, ei pakoteta edes koululaisia liikaa, ei hyväksytä palikkajärkisempien jöötä.

Lauantaina 11. helmikuuta 2017

Tämän päivän Itä-Savo-lehdessä (Savonlinnan seudun paikallinen sanomalehti) kerrottiin, että Kruunupuiston hotelli Punkaharjulla on ostanut oikeuden pitää taiudenäyttelyiotä tiloissaan Retretti-nimellä. Upea juttu! Punkaharju on nykyisin osa Savonlinnaan, vain noin 30kn keskustasta itään ja hiukan etelään ja Kruunupuisto on harjutien varrella olevasta risteyksestö etelään, siis itse Punkaharjun harjualueella, missä on näköalareitti.

Tuosta tuli mieleeni suositella Angela Gair in Miten piirrän ja maalaan ihmisiä, oheismyyntiin näyttelyssä kävijöille.
Lisäksi mietin, olisiko tuosta linkistäni iloa näyttelyssä käyville mökkeilijöille yms http://puidenkaatamisesta.blogspot.fi/2017/02/mita-puitapensaita-taimia-jatetaan.html

Muistaakseni viimeksi, kun kävin Retretin taidenäyttelyssä, siellä oli esillä jonkun kaimani, siis muun samannimisen (Hannele Tervola niin kuin minäkin, mikä on nimi jota käytän (vuodesta 2005), vaikka koko nimeni on Kaisa Hannele Tervola) työ, mutta ihan erityylinen kuin millainen itse olen. Se harmitti, sillä olin jo silloin kirjoittanut nimelläni mm ajattelukyvystä ja tulevaisuuden tietokoneista, mitkä etenkin nuorempaa väkeä kiinnostavat kovin ja ovat aiheita, joita pääkaupunkiseudulla arvostettiin kovin, eikä näyttelyssä esillä ollut työ olluty ollenkaan sillä tavoin ilmeikäs ja kokonaisuutena rakenteinen, tunnelmatajkuinen realistisesti kuin mitä ajattelussa on hyväksi ja mistä olen yrittänyt näyttää mallia nuoremmalle polvelle.
Tunteet, järki ja moraali tietokoneille, objektiivisesti http://feelingcomputers.blogspot.fi/2011/08/far-future-with-computers-what-will.html
Helppo ja tehokas objektiivisen ajattelun kurssi, sopii melkein kaikille
http://pikakoulu.blogspot.fi/2011/11/ajattelukurssi.html
Silloin olin myös itse onnistunut maalaamaan ihan hienon kasvokuvan hyvin lyhyen harrastamisen jälkeen, kahden viikon kuluttua vesivärimaalaaamisen aloittamisesta, ja tavallaan olisin ollut ihan hyvä malli muille ja lupaava, niin, että mietin, olisiko minun töitäni haluttu sinne, jos niitä olisi ollut enemmän, minua kun yleensä on pidetty harvinaisen hyvälaatuisena ja viisaana, mitä tuo työ ei tuntunut olevan.

Vaihdoin hetki sitten Blogger-profiiliini nimekseni koko nimeni siltä varalta, että muidenkin tekstieni osalta on sama vaara. Blogeja lienee vähän yli 70 ja taitotasoni on niin korkea, että monet ovat tyytyväisiä matkiessaan edes murusia jostakin. Että silleen on tollanen lavastusten kohteeksi joutuminen tuttua jo lapsuudesta asti. Silti pidän Hannele-nimestä enemmän.

30.1.2018   Taidenäyttelyissä, etenkin kuuluisissa, ja ylipäätään, kun ihmisillä jossakin on asemaa, täytyisi vaatia kaikkia käyttämään koko virallista nimeään niin, ettei heitä voi sotkea kehenkään muuhun. Näin myös jälkikäteen taidenäyttelyistä ym mainittavista teoista puhuttaessa. Ainakin Hannele Tervola -nimisiä on kai useita. Oma koko nimeni on Kaisa Hannele Tervola, siis virallinen nimeni. Tervola-nimi on aiemmin ollut suvussa ja sen vaihdoin olikohan 2005 itselleni, ja etunimeni minulla on ollut vauvasta asti. Tulevaisuuuden tietokoneista olin kirjoittanut ehkä vajaata vuotta aiemmin ja ajattelukurssin laatinut muistaakseni pari vuotta aiemmin.

6. lokakuuta 2021   Tuossa ei-näköisessä kasvokuvassa henki on minun katsomistavastani ja kenties osin liikubtakäsityksestäni eikä mallin piirteitä, jona siis toimintuo Urheilulehden lehtileikkeen Sami-mallinen ( kuten japaninpystykorvani ) ei-niin-urheilullisen oloinen jääkiekkoilija. Minä siis vain piirsin jonkin kuvan lehdestä, en satsannut aiheeseen sosiaalisesti tms. 

Omasta elämänviisaudestani sitä sun tätä pitkässä tonttutaitokirjassani linkkeineen Skills of Christmas gnomes  learntalents.blogspot.com   

23. heinäkuuta 2022   Näin taaksepäin kun mietin, niin minulle on kai tullut kamalasti vaikutetta tuosta Retretin taidenäyttelyssä kesällä 2011 olleensta toisen Hannele Tervolan maalauksesta, joka oli suuri lehmän näköinen kauriin kuva, muistaakseni peittävästi, ohennetuin öljyvärein tai akryyli. Että sitä on luultu minulle sopuvaksi vaikutteeksi, mitä se ei ollenkaan ole. Olen aina rakastanyt liikuntaa ja musiikkia ja tarkkuutta pudän arvossa sekä objektiivisuutta, vastuuntuntoa ja oikeudenmukaisuutta. En olisi halunnut muuttua tasapaksuksi pötköksi, joka on jotenkin sumea ja tyhmä. Taidenäyttelyissä putäisi taiteilijoiden siis llla koko virallisella nimellään niin, ettei heitä voida sotkea muihin. Jos käyttää taiteilijanimeä, niin se ei kai saisi sotkeentua toisten aitoihin nimiin vaan olla enemmänkin kuin nimimerkki. Paratiisiteoriasta olin julkaissut kirjoja muistaakseni 2009. 

Jollei työn tekijän oikeaa nimeä tuedetä, on merkittävä että tuntematon tekijä, eikä jonkun toisen omaa nimeä. Ylipäätään ei saisi lähettää vaikutteita kuin olisi vaikutteen saajan omasta intressistä kyse, esim minä tuon lehmän kuvam ihailijaksi tai tekijäksi oletettu, kuin muka haluaisin perustaa elämäni sille eikä esim Edefeltiä matkia mieluummin ja omia vanhoja taitojani, omia arvojani. Minun omia maalauksiani on tässä blogissa  https://akvarelliblogini.blogspot.com ja olen siis kirjoittaja ja muutama vuosi sitten sävelsin melodianpätkiä composingmelodies.blogspot.com , ja vahvuuksiani ovat aina olleet kokonaiskuvallunen objektiivisuus, vastuuntunto ja tunteiden rationaalisuus sekä noihin aikoihin asti terveet elämäntavat. 

Puun veistämisestä

Puuveistoksista tuli mieleeni, että tein joskus nettihaun "puuveistoksia" tms ja lysin mm aivan upean majavataulun, jolla oli hintaakin niin vähän, ettei sitä kehdannut ostaa.
Niin nyt tuli mieleeni, että jos lastujen vuolemisen tapaan veistäisi kuvioita puusta ja ottaisi mallia maahan varisseesta männyn punaruskean kaarnan palasesta, jolla on jokin kaarevareunainen hahmo, niin oppisiko silloin puun muotojen mallin myötä veistämään hienoja hahmoja, vaikkapa tauluksi, vähän kuin luonnon mallin mukaan, jotenkin hersyvämmin hahmot, taitavammin veistäen?
Oikeastaan en tarkoita mielikuvituksen lisäämistä, vaikka sitäkin vähäsen, vaan sitä, että jotakin eläinhahmoa tms veistäessään, tai aluksi ihan vain koristeellisia lastuja vuollessaan, olisi jokin turkin rytmi, hahmon muoto, tunnelma, rytmi, rakenne, tuntu,... luontevampi, luonnollisempi, hienompi, näyttävä, tunteikas, viisas,...
...kuin runo, kuin laulu, kuin luontonäkymä!

Seinämaalauksista

Nettiuutisissa oli tekstiä ja kuvia seinämaalauksista http://yle.fi/uutiset/3-9207068 . Joukossa oli graffittiseinä, jossa oli kivat värit ja vanhaa tuttua maalausten estetiikkaa, taiteellisuutta. Mutta sitten oli kanssa sellaisia, joissa oli tyyliteltyjä hahmoja kuin psykologia matkien, mikä mielestäni on iso virhe: elämässä ei kuulu laatikoida ihmisiä heitä ymmärtääkseen vaan se on virhe, joka syntyy, kun ulkomaalaiset elävät ihan vain laatikkomaisessa kaupunkiympäristössä missä ei niin ole puiden oksistojen monimutkaisuutta yms luonnollisia rytmejä. Ihmistä ymmärtää tuntemalla hänen elämäntilanteensa, esim. työtoverit ymmärtävät monta reaktiota ja puoliso taas toisia reaktioita kovin hyvin siksi, kun jakavat elämän. Eli ihmisiä oppii parhaiten ymmärtämään ymmärtämällä elämää, mihin taiteen perinteinen estetiikka ohjaa: tehdää aisti- ja tunnelmahavaintoja, muodostetaan maisemakuva, ymmärretään elämänperusmotivaatioita, niitä kaikille yhteisiä sekä monille tyypillisiä piirteitä, ja tunnetaan elämän tilanteita. (Maisemakuvin ajattelusta esim. http://pikakoulu.blogspot.fi/2011/11/ajattelukurssi.html .) Sosiaalisten tilanteitten setvimisessä taas on paras "Elä ja anna toisten elää"-ohje eli elämänmyönteisen itsekäs saa olla muttei puuttua toisten elämään - muuten kuin reilusti
 estääkseen näitä puuttumasta epäreilusti toisten elämään.
Uusien taitojen ja lahjojen oppimisesta ohjeita http://nopeaoppisuus.blogspot.fi

Torstaina 29. syyskuuta 2016

Osoittautui, että koirani ovat matkineet paljon vesivärien okraväriä, kun toisen koirani turkinvrin olen maalannut sillä.
Minulla on tavalliset vesivärit, joita kai koululaisille on tapana ostaa, jos haluavat maalata kotona. Niiden värien sävyissä olen huomannut kolme puolta: on (kai kuivissa värinapeissa) elämän puolia, jotka luovat tilaa maalaamistuokiolle, niin kuin okra ja ruoka&lämpö, sininen ja tunnelmallisuus, vihreä ja luonto, kirkkaanpunainen ja harrastukset. Nämä ovat samalla kai ohjeita siihen, miten maalat kunkinvärisiä aiheita tunnelmaltaan oikein, kiehtovasti. Lisäksi värit tekevät kullakin värillä maalattavaa aihettaa kiehtovaksi: okra kuin vilja tai lämmin maa, vesi viileä ja lainehtii, keltainen iloinen, jne.

Muita linkkejä

Kalevalasta ja suuresta taidosta sekä tunteista http://paratiisiteoria.blogspot.fi/2016/09/kalevalasta.html
Katso linkit myös!

Sisustamisesta http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/2015/08/sisustamisesta-yms.html
(Ja vaikkeivät ne kai tähän kuulu, niin
Laskunmaksusta http://tienraivaajat.blogspot.fi/2016/08/laskujen-maksusta.html
Siivoamisesta  http://tienraivaajat.blogspot.fi/2016/08/siivoamisesta.html )

Suurten muutosten tekemisestä http://harmaahapset.blogspot.fi/2016/07/kaksi-kirjoitusta-surusta.html

Lahjat ja taidot kaukaiseen rakkaimpaan haaveammattiin http://nopeaoppisuus.blogspot.fi

Sibeliuksen musiikista http://musiikkipaivakirja.blogspot.fi/2016/08/sibelius-ohje.html

Vuodenajoista http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2014/02/vuodenkierto-ja-henkinen-hyvinvointi.html

Käänsin joitakin Eino Leinon runoja englkanniksi http://einoleinopoems.blogspot.fi

Ruskeaturkkiselle eläimelle http://lukevatkoirat.blogspot.fi/2016/11/kullanvarinen-turkki.html 

3.6.2017
Kevätlaulu http://musiikkipaivakirja.blogspot.fi/2017/04/tunnelman-inspiroima-laulu.html

Taito-ohjeita http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi