Torstaina 17. lokakuuta 2013

Katselin tässä eilen vain milloin lie jotakin vanhaa piirustutstani ja mietin, mitä koululaisten tarvitsisi oppia, jotta oppisivat maalaamaan. Piirustuksessani oli pienten piirteiden yrittämistä, mutta se oli lähinnä raapustus eikä onnistunut kuva. Näytti siltä, että joka kerran yritin suunnilleen samaa, kun taas oppiminen vaatisi, että eri kerroilla maalaisi eri puolta kokonaisuudesta: nyt vaikuttavuutta kiinnittämättä pieniin piirteisiin huomiota, nyt värien kirjoa, nyt kokonaisuuden tunnelmaa ja sen rakennetta, nyt pieniä piirteitä myöten oikein, yms. ja sitten yhdistäisi nuo koettaen saada ne kaikki kerralla kuvaan. Jos kuvassa on oikeaa henkeä, mutta liian pienissä piirteissä, merkitsee se kai, että åitäisi maalata suuria piirteitä nopeaan, tunnelmaan keskittyen, niin saisi tunnelman näkyville.

Sunnuntaina 6. 10. 2013

Katsoin tämänkesäistä öljyvärikokeiluani, jossa on nainen uittamassa koiriaan Olavinlinnan lähistöllä. Koirat ovat onnistuneemman näköiset kuin muu. Ehkä siis maalasin ne eri tavalla: "tää ois niinku tää hahmo nyt ja tällanen ilme" eikä viivoja yms. piirtämisenmallista niin kuin muualla kuvassa. Ilmeisesti öljyväreillä maalataan eri tavalla: hahmo ja ilme.

Torstaina 12. syyskuuta 2013

Lehden kuvasta tollanen. Lehden kuva oli hieno, tää ei ollenkaan niin. Kasvot lätistyivät korkeussuunnassa ja kroppa olisi pitänyt osata maalata enemmän huolella. Kovin usein käy niin, että kun mallina on kuva (tai puu), jolla on oma estetiikkansa,niin omien taitojeni ja näkemykseni mukainen tyyli ei olekaan ihan sama, vaan sotkeennun tekemisissäni ja yritän jotenkin toista kautta kuin mitä osaisin, nkaipa se on niin, etteivät taitoni vielä riitä moiseen uskolliseen kopiointiin, jos se nyt sitten on edes tavoitteena, mutta olisi kyllä hyvä osata maalata monenlaista.
Onnistuikohan tuossa nyt tuo mandoliini - vai sitrako se on? - paremmin kuin miltä maalatessa vaikutti? Ilmeisesti pitäisi maalata kukin osakokonaisuus uskollisena maalattavan aiheen hengelle ja vähemmän tarkkaan osat oikein.
Tunnelmaan upoten maalata tunnelmaa näyttää olevan ohjenuora, joka tuo kuviin paremman hengen. Vielä pitäisi maalata isomman kokonaisuuden tunnelmaa ja henkeä eikä vain osien ja osakokonaisuuksien!

Lauantaina 7. syyskuuta 2013 - Miten saat vanhat maalaustaitosi takaisin

Kun kiinnittyy maalaamaansa kuvaan, vaikka ottaisi siitä mallia, niin maalaustaito katoaa ja jäljestä tulee tosi pönttöä. Täytyy sen sijaan kiehtoutua katselemisesta, kaikenlaisista kiehtovista aiheista, hetken tunnelmasta, elämänviisaudesta ja maalaamisesta sekä ottaa mallia siitä, miten oppi maalaamaan, ja lisäksi voi ottaa mallia toisten kovin kiehtovista maalauksista yhdestä kerrallaan, siitä, miten ne on maalattu. Eilen katsoin omia kuviani oppiakseni näkemään ne hienoina niin, että osaisin tehdä reunaornamentin edustavasti. Niinpä kun tänä aamuna tartuin siveltimeen ja aioin maalata koiran, niin jäljestä tuli tosi pönttöä ja tunnelma ornamenttimainen, kun olin juuri miettinyt, että mitenköhän saisin paremmat ornamentit.
* * *
Muutamaa päivää myöhemmin ke 11.9.2013:
Mitäs noita nyt sitten muita olisi: tosissaan vakavalla mielellä yrittäminen ja elävä motivaatio, luonnonrakkaus, se, ettei kiinnity tekemisentavaltaan tai esim. sosiaalisina suhteina asioihin ja ihmisiin, jotka tuovat paljon huonomman laadun, urautumisen sijasta monenlaiset muut tekemiset ja uudet alut ja uudet mista elämänaloista voimia saavat näkökulmat maalaamisessa, niiden tuoma eläväinen kiinnostus, ideaalit ja tenhoavuuden kokemus,...
* * *
12.9.2013
Lainaus blogistani Haaveammattiin http://nopeaoppisuus.blogspot.fi
"Taitavasti tekeminen sujuu helpon keveästi vahvoint untein positiivisissa merkeissä, kuin huomaamatta mutta hyvällä elämänmakuisella huomiolla. Taitamattoman tekemiset taas ovat työläitä, niihin kompastuu. Siksi avainhetket voivat mennä ohi huomaamatta ja tekeminen jumiutua paikoilleen mitään uutta sallimatta. Näin siis siksi, että jos uhraat aikasi työmäisyyksiin etkä keveisiin tunteidenmukaisuuksiin, niin käytät niin tehottomia tyätapoja, että et pääse niillä minnekään. Ja jos keveästi sujuvana hetkenä et tenhoudu ja lähde mukaan sitoutuen pitemmäksi aikaa, satsaten juuri niihin upeimpiin luaaviin juttuihin, niin menetät uppoutumisesi parhaimpiin toimivimpiin tekemisentapoihin ja siis mahdollisuutesi suureen menestykseen elämässäsi! Tartu hetkeen!"

Perjantaina 6. syyskuuta 2013 - öljyvärimaalauksen tekniikkaa & ornamentti

Kokeilin eilen maalata öljyväreillä ja sain maalaamisen teknisen puolen onnistumaan entistä paremmin, mutten vielä kyllin hyvin.
Maalauspohjan tulee olla aivan sileä, niin maali tarttuu siihen samoin kuin vesiväreilläkin. Siveltimen on oltava pehmeä, ehkä pehmeä akvarellisivellin, jotta se ei paina maalia siveltimenjäljen reunoille söhryksi. Maalin ohenninta tai maalausnestettä tarvitaan lähes joka kerran, jottei maali paakkuunnu, mutta nesteen määrässä siveltimessä on oltava kovin tarkkana, jottei maali ohene osin läpinäkyväksi, vaan pitäisi olla sen verran hienoviritteinen, että syntyy lähes taia ivan juokseva väri, joka kumminkin maalaan hyvin.
Siveltimenjäljestä tuppaa edelleen tulemaan suttuista, osin siksi, etten osannut kiinnittää kylliksi huomiota ohentimen määrään. Parempi olisi maalata maalausnesteellä, niin tulisi kiiltävämpi kauniimpi maalausjälki. Aivan ohut teräväkärkinen sivellin toimi parhaiten, mutta oli hiukan raapustava kuin olisi piirtänyt, ja jälki oli epätasaista kuin klimppistä tai epätasaiselle pinnalle maalatessa. Vesivärisivellin muuttui hiukan töhryksi, koska öljyväri oli paksumpaa kuin vesi: tarttis varmaan ohentaa maali sopivasti toisella jäykemmällä siveltimellä sekoittaen.
Maalin värien sekoittaminen sujui ensi kertaa hyvin, kun sekoitin ohuella siveltimellä suoraan enkä palettiveitsellä niin kuin minulle öljyvärimaalauskurssilla opetettiin.

Muusta:
Maalaamiseni kaipaa pienen mittakaavan ilmeikkyyden lisäksi suurien piirteiden vastaavan vaikuttavuuden etsimistä ja suurta korostamista, minkä kai oppii soveltamalla pienessä mittakaavassa osaamaansa.
Myös maalausjäljen kiehtovuus olisi harjoituksen alue. Nyt etenkin öljyväreillä maalaamibnen menee raapustamiseksi, kun muuten jälki ei ole ilmeikästä. Kiehtovus kai syntyy siitä, kun taitoa on ja pitää maalamisesta sekä tekemisenä että kauneuden osalta.
Pitäisi maalata kohteen vaikuttavuus eikä vain, miltä se näyttää kameramaisesti katsoen.

Katselin Kimmo Pälikön postikorttia, jossa on koivuja syystalvisen puron reunalla. Aivan uskomattoman taitavasti maalattu! Laittaa miettimään, että pystyykö kukaan tuohon öljyvärein. Pitäisikö vesivärimaalauksen reunalla olla ornamentti, jotta se näyttäisi enemmän taideteokselta: sama teema kuin maalauksessa mutta alkeellisempana vaisumpana versiona, joka kuitenkin on ylitsepääsemättömän taitava tavalliselle lapselle tai aikuisellekaan.
Luontokokemus koskettaa suomalaisuutta, jokaista jotenkin, mutta onkohan oikeassa suuress ataideteoksessa jotakin suomalaisuuden peruselementtejä luovaa, kuin tien rakentamista kansan tai kansojen tulevaisuudelle jossakin olennaisessa voimaannuttavassa viisaudessa.

Ainakin alkuun ornamentin voisi tehdä eri paperille.
Ornamentin taustaksi voisi tehdä laimean laveerauksen.
Ornamentti voisi olla harmaamman ja laimeamman, kenties sinisävyisemmän värinen kuin itse kuva.
Ornamentin voisi maalata eri kerralla kuin kuvan, joskus, kun maalaaminen ei suju niin hyvin, niin itse kuva näyttäisi elävämmältä ja taitavammin maalatulta.
Ornamentin voi maalata silloin, kun itse kuva tekee erityisen suuren vaikutuksen, niin se korostaa kuvan hyviä puolia edustavasti ja kuvasta intoutuen.
Jos kuva on eläväinen, taiten tehty, avaa kiehtovan maailman, on tunnelmallinen, kaunis tai elämänviisas tms., ei ornamentti saa olla liian simppeli vaan sen on oltava kyllin hieno, kuvaan vertautuva, jotta se avaa katsojan ymmärryksen huomaamaan kuvan hyvät puolet, kuvan tenhoavuuden ja taitavuuden, sen elämänviisauden, sen sijaan, että se olisi vain mikä lie koriste.

Viimeisimmissä vesiväritöissäni alkaa jo olla tunnelmaa, kun taas aiemmin vain piirsin kuvia, vähän lättäniä. Ideana on kai tunnelmaan uppoutuneena maalata juuri tunnelmaa.

Tuossa tuollainen reunus (kuva viime kesäkuun alusta, pidän siitä, miten männyn lehvästö onnistui). Tekee jotenkin taulumaisemman näköiseksi, kuin olisi valmiimpi kuva ja harrastelijan kyhäelmän sijasta ehkä johonkin hintaan myynnissä tai ainakin kiva muisto kesästä 2013.

Tuosta onnistumisesta ilahtuneena maalasin reunat kesäiseen lättänän oloiseen kuvaan, mutta vaikka yritin etsiä lämpöisempää näkökulmaa, niin kuva jäi osin lättänän oloiseksi, ja kun en kiinnittänyt kyllin huomiota reunusten tyylin viimeistelyyn, niin ornamentista tuli ihan harrastelijamaisen näköinen tökerö. Sitä paitsi voi olla, että reunus eri paperilla on tyylikkäämpi kuin samalle maalattu, luulen.

(Tyttö ruokkimassa sorsia Olavinlinnan luona)

Huomaan nyt, että kuvan paperi näkyy kunnolla kuivuessaan suoristuneen, vaikka se alun perin oli kupruilla. Ihan tavallista vesiväripaperia 50kpl 5€.

Tiistaina 27. elokuuta 2013

Tavallaanhan maalaaminen ja mikä tahansa taitoa vaativa harrastus tai tekeminen vaatii virittäytymistä, mutta sitten jos yrittää uurastamalla niin henkikin katoaa. Eli tarvitsisi uhrata aikaa elelemiseen sillä tavalla kuin mistä maalaaminen saa voimansa ja henkensä, henkevyytensä, eikä siis itse maalaamiseen keskittymiseen.

Sunnuntaina 25. elokuuta 2013

Koetin maalata aprikoosinvärisen keskikokoisen villakoirani, vaan ei siitä tullut mitään, ihan söhryjä, epämääräisiä vain. Tuota ihmetellessäni tajusin, että olin yrittänyt maalata sitä kuin japaninpystykorvaani ja kun sen turkki on trimmattu ja rodun tyyli kovin sivistynyt, niin eihän siinä ollut henkeä siinä, miten pystykorvassa. Japaninpystykorvani pitää maalata uskollisesti ja herkästi ja villakoira taas äkkiä katsoen ja jostakin teemasta innostuen: tämä rytmi, liike, idea, tunnelma, henki,... vähän kuin poimisi teeman mutta keksisi hiukan omiaan sen suunnalta.

Keskiviikkona 21. elokuuta 2013

Maalasin eilen kukka-amppelia. Tein taustan illalla jälkikäteen hetkenä, jolloin tuumin, että ehkä kuva oli sittenkin ok.

Heräsin tänään aikaisin ja maalasin kapellimestarin kuvan, tuli ilmeikkäämpi kuin aiemmat ihmisenkuvat, mutta jotenkin keskeneräisen näköinen, kun ihan vain kokeeksi maalasin, ja ei ihan näköinen. Maalaamiseen tulleissa virheissä oli jotakin kapellimestarimaista "musiikkiin" uppoamista, kun mittasuhteet eivät menneet ihan oikein. Täytyisikö löytää jokaisen maaalattavan oma maalaustaito hänen taitojensa kirjosta, ei siis se todellinen maalaustaito vaan se, miten itse osaisi noista aineksista maalaustaidon rakentaa?

Sunnuntaina 7. heinäkuuta 2013

En usko taidenäyttelyssä kävijöiden haluavan nähdä niinkään sarjaa töitä samasta aiheesta kuin töitä, joita voi katsoa aika lailla samasta vinkkelistä saman estetiikan silmin kuin löytöretki lähiseudun kaupunkiluontoon tms. missä voi löytää kaikenlaista mutta on kokoava teema, joka tekee suhtautumisen helpoksi. Jos yrittää tehdä sarjan samntyyppisiä töitä, karsii helposti ideat pois ja se on pidemmän päälle huono painotus muistista toistaa.

Torstaina 4. heinäkuuta 2013

Keskiviikkona 3. heinäkuuta 2013

Maalaaminen tuntuu juuttuvan paikoilleen päiviksi, niin, etten saa maalattua, vaikka haluaisin. Se tuntuu liittyvän siihen, kun saan uutta itseluottamusta ja luokittelen itseni kuvataiteilijoiden kanssa vähän niinkuin samaan, niin sitten nuo vaikutteena tukevat kuvataiteilijoiden työtavat, asenteet elämänrytmi jne. jumiuttavat paikoilleen kuin eivät olisi ruotsinkielistä työorientoitunutta miestä viisaampia. Jos työ on jumiutunut paikoilleen, on tehtävä muuta, sillä niin saa uutta puhtia, uutta näkökulmaa ja oikoo jumiutuneita jäseniään ja tkemisentapojaan. Se, ettei ole saanut mitään tehdyksi, on virhemerkki ja silloin on kokeiltava jotakin uutta, lähestyttävä asioita uutta kautta uusin silmin ja uusin taidoin. Kuitenkin kuvataiteilijat vaikuttavat kovin rauhallisilta kuin voisivat viikkojakin elellä samaan tapaan, ihmekös tuo, jos syntyy kausia, joista ei kukaan ota selvää, että miksi oikeastaan juuri niin.
Muiden onnistuneet maalaukset ovat hyviä malleja onnistuvista tekemisentavoista. On katsottava henkeä ja etsittävä sitä omasta elämästä ja kokemuspiiristä. On kiinnitettävä huomiota eläväisyyteen ja lähdettävä matkimaan elämän meininkiä, joka sen toi. On kiinnitettävä huomiota kokemukselliseen rikkauteen ja sen kauneuteen ja vaalittava sitä tuovia tekemisiä ja meininkejä omassa elämässään. On kiinnitettävä huomiota rakenteiden monimutkaisuuteen, elämänmakuisuuteen ja henkeen ja kaqtsottava siveltimenkäyttötekniikasta, millä asenteella työ on tehty: mistä piirteistä se on saanut eläväisen hankensä ja taito näppäryytensä. On kiinnitettävä huomiota iheen valintaan, sen elämääkoskettavuuteen ja etsittävä omasta itsestä puolia, jotka koskettavat niin vahvan vaikuttavasti ja tuntuvat merkityksellisiltä niin omassa elämässä kuin maailmassakin. Jne. jne.

Maanantaina 1. heinäkuuta 2013

Näin puusta katsoen sopiva tapa maalata olisi kuin sellaisen, joka jostakin puuhasta puheen ollen sanoo: "Odotapas hetki. Mäpä teen sulle sellasen!" ja ryhtyy heti tuumasta toimeen. Silloin on kokonaisuus mielessä selvänä ja sillä on oma henkensä ja ilmeensä. Osiin kuluu aikaa sen, mitä kuhunkin osaseen nyt sattuu kulumaan ja omat taidot ovat täydesti käytössä, toimissa hyvä henki ja mielikuvitus lisäilee milloin mitäkin tarpeellista ja lopputuloksen kannalta edullista osaten yhdistää ne toimivaksi kokonaisuudeksi ja selitellä miten kukin osanen, tyyli, lisäys, kiekura, henki, idea jne. hyvin sopii kokonaisuuteen - ja tämähän olikin minun näkemykseni (muka), eiks je? Tulee ihan hieno, täydellä kapasiteetilla tehty, henki on koko ajan tuoreena mielessä ja johtotähtenä tekemisessä ja kaikkia omia hienouksia tulee lisäiltyä sen, mikä sopii, tekemisten rytmi on luonnostaan syntyvää ja etukäteissuunnittelu aikamoisen vähäistä mutta sen korvaa hyvä henki, joka tekee niin osista kuin kokonaisuudestakin hyvälaatuisia.

Lauantaina 29. kesäkuuta 2013

Jäin katselemaan tuota jalkapalloilijan kuvaa ja miettimään maalaamista ja mitä pitäisi nykyisellään erityisesti parantaa. Kuva on erinäköinen eri etäisyyksiltä katsottuna, ja paljon paremman näköinen lähempää. Täytyisi kai opetella maalaamaan kauempaa katsottaessa kivan näköisiä, mikä kai järjestyy, kun maalatessa valoja ja varjoja katsoo välillä etäämpää.
Olen joskus kokeeksi maalannut vaikuttavuudentunteen vallassa ja niin saa katsottavampia kuvia. Se tarvitsisi tähän kai yhdistää. Jos pelkän näköisyyden lisäksi haluaa tunnelman oikein, olisi maalattava taustakin tunnelmaa ajatellan ja valo- ja varjokohdat vaikuttavuudenkokemuksen vallassa.
Kuva herätti ajatuksia jalkapalloilijan elämästä ja brasilialaisista tunteikkaista kulttuurivaikutteista. Olisi hyvä, jos jokainen kuva jättäisi mieleen jonkin näkökulman, joka olisi elämää parantava viisaus. Tai edes teema "tää aisa elämässä on hieno näin".

Perjantaina 28. kesäkuuta 2013

Reilu viikko tai kaksi viikkoa sitten maalattua:
Pari viikkoa sitten kokeilin maalata öljyväreillä maalausnestettä apuna käyttäen, mutta vaikka jälki onnistuu paremmin kuin ilman maalausnestettä, niin kovin on töhertämistä, on vielä paljon opittavaa öljyvärimaalaamisen tekniikassa.

 Reilu viikko sitten kävelin kaupungilla ja otin valokuvia, joista maalasin nämä pari kuvaa. Jäljestä tuli jotenkin täsmällisempää ammattilaisen tapaan, mutta myös hengetöntä tavalliseen verrattuna.
Puutalon katon varjot unohtuicvat.

Toissapäivänä otin kuvan rantamaisemasta ja koetin maalata, mutta tyyli oli jotenkin kyllästynyttä - lieneekö kesäkuuma löperöyttänyt vai mikä?

Tänään kirjoitin musiikkipäiväkirjaani http://musiikkipaivakirja.blogspot.fi seuraavaa:
"Perinteisissä suomalaisissa lauluissa ja kuuluisissa vanhoissa maalauksissa on näkökulma, jossa ihminen luonnon keskellä katselee maisemaa, elämän ilmiöitä siinä ja näkee samalla elämän rajuuden ja tunteidenmukaisuuden kauneuden tavoittaen jotakin olennaista maailmasta, elämän perusvirrasta ja elämänviisaasta tavasta elää yhteiskunnan jäsenenä."
Vilkaisin Ateneumin verkkosivun kuvia ja koetin ottaa mallia ja maalasin jalkapalloilijan kuvan:

Ei kai se niin onnistunut ole. Ruskeaa en saanut sekoitetuksi ja laimennettaessa ihoa varten siitä tuli vaaleanpunaista. Mutta varjostukset saalivat yllättävän monta maalauskertaa, mikä oli jäljelle paljon hyväksi, kun ensin tuli liian haaleaa.

Tiistaina 25. kesäkuuta 2013

Mieleeni jäi pyörimään joskus kevättalvella kai säveltämäni sävelmän pananen vai mistä lienee vanhingossa lainattu, jonka nimesin vesivärimaalausmarssiksi: 

Ensimmäinen sävel näkyy jääneen videolta  lähes kuulumattomiin ja viimeinen sävel taitaa soida matalammalta kuin alkuperäisessä versiossa - maalaakohan kesällä eri tavalla kuin kevättalvella?

Lauantaina 8. kesäkuuta 2013

Pieni vesivärilehtiöni on kivan näköinen.

(Joitakin päiviä sitten:)

(toissapäivämnä:)

(eilen:)

(ja tänään:)

Perjantai 7. kesäkuuta 2013

Kun maalasin nuo kolme kuvaa isokoskelonaaraasta ja harrastin luontoa, sain maalaamisen langanpäästä kiinni. Mutta kun maalasin keskikaupungilla asuvan naisen uittamassa koiriaan Olavinlinnan lähistöllä, hukkasin maalaamisen jujun moneksi päiväksi, kun maalausinnostuksen henki laimeni. Olen aina arvostanut luontoa ja oppinut luonnolta. Merkitseekö se, että pitäisi maalata lähes yksinomaa luontokuvia?

Keskiviikkona 5. kesäkuuta 2013

Kesä parantaa muototajua, kai siten kuin luonnon ihaileminen ylipäätään.
Kokeilin maalausnestettä siveltimeen ja sain öljyvärimaalin toimimaan lähes tulkoon tunnolla, nyt saattoi jo maalat ja maali oli riittoisaa, mutta jälki ei edelleenkään ollut hienoissa piirteissään uskollista siveltimen liikkeelle ja ilmeikkyys oli niin ja näin- Öljyvärien maalaustekniikka on minulle vielä tuntematonta ja niin lopputulos vaikutti lapsen öljyliitupiirustukselta, ehkä osin siksi, että värien sekoittaminen on hankalaa: jo pieni hitunen sinistä värjää valkoisen kokonaan siniseksi, kun taas jonkin verran enemmän punaista valkoiseen tekee ihan kivan vaaleanpunaisen. Maalasin valokuvista naisen uittamassa koiriaan Olavinlinnan lähistöllä. Ne kohdat, kuten koirien suhde omistajaansa, joissa henki idea oli selkeänä kokemuksellisesti mielessäni, kuten vaikka kesäinen auringonpaiste ja puut peittävät Olavinlina näkyvistä, onnistuivat niin, että niissä oli hankeä myös kuvassa, mutta ne kohdat, jotka vain taustaa maalatakseni värtitin tai muuten vain hukkasin idean ovat jotenkin tökerön näköisiä. Tarvitsisi siis ideaan ja henkeen satsata joka jutussa, taustassakin eikä vain parissa kolmessa per kuva.

Su 2. kesäkuuta 2013

Samassa vanhojen taulujen kuvia sisältävässä kirjassa on kuva Akseli Gallen-Kallelan Sammon taonnasta, joka on aivan upea ja jota jää sulattelemaan pitkäksi aikaa: mitä on suomalaisuus, luonnon vaikutus perinteiseen muinaissuomalaiseen ajatteluun, mitä vielä voimme oppia luonnolta, mikä tunteiden rooli taiten tekemisessä,... Kirjassa on myös kuva Gallen-Kallelasta, Repinin maalaama. Se ei olekaan niin tunnevoittoinen kuin luulisi vaan pikemminkin yltiösosiaalisen näköinen heppu, jolla oli katselevainen luonna ja maalaustaito ja kiinnostus tehdä jotakin tähdellistä ja hyvälaatuista, sekä kai saada siitä hyvin rahaa.

Koiran valokuvaus- ja maalausohje

Hyvän valokuvan saa, kun heti kuvattuaan näyttää kuvan koiralle, niin
kuin digikameralla voi hyvin tehdä, niin koira oppii itse
poseeraamaan. Sillä tavoin seuraillen koiran omaa näkemystä saa kivoja
kuvia, joissa on uudenlaista tenhoa ja viehättävyyttä.
Kuva otetaan KESKELLÄ HETKEÄ. Tyypillisiä kuvia saa, kun tavallisen
hetken kuluessa ottaa kuvan. Mutta hyvä on silloinkin, jos koira on
tottunut itse näkemään, millaisia kuvia siitä millaisellakin hetkellä
näpsäisten syntyy. Silloin se voi lisätä kuviin kivaa itselleen
tyypillistä henkeä kuin ihminen peilin edessä tai mukavassa seurassa.
Ainakin omat koirani ovat oppineet luomaan itse kivoja vapaamuotoisia
näkymiä, koska olen niistä harrastunut, sekä kuvaamisen että
maalaamisen vuoksi että pidän kauneudesta ylipäätään. Mutta koirani
ovatkin kovin harjoitelleet sirkusesiintymistä omin päin, sillä
treenasin niitä sirkukseen, ks. http://lukevatkoirat.blogspot.fi .

Näin piirrän japaninpystykorvan (valkoinen pystykorva, seurakoirakokoa) koiran ollessa mallina tai valokuvasta
Paras väline piirtämiseen ja maalaamiseen ovat vesivärit. Ota kuppiin vettä, vesivärit, pieni sivellin ja talouspaperin palanen sekä tavallinen vesiväripaperi. Pidä siveltimestä kiinni vähän kuin kynästä ja tue kätesi paperiin, niin saa tarkkaa jälkeä.
Japaninpystykorvan silmät, kuononpää ja suu sekä korvat luovat ilmeen pitkälti. Korvien sisuksen varjot voi maalata harmaalla ja nuo muut ovat usein mustia (japaninpystykorvan suupielet ovat mustat). Turkin varjoihin paras on aivan vaalea, melkein valkoinen harmaa, jota saa vesivärien kanteen tai vaikkapa paperilautaselle laimentamalla pienestä pisarasta mustaa.
Maalatessa on tunnelma eli ilme tärkein eikä kannata miettiäviivoja, etäisyyksiä, kulmia ja geometrisia muotojen muodostamaa sanastoa. Katso, minkä muotoisia silmät ovat ja mikä niiden ilme on. Sitten piirrä ne ilmeen perusteella oikeinja muotokin suurin piirtein. Esim. silmien etäisyyden saat oikein, kun mietit, mikä silmäparin tunnelma on: jos maalaan tähän, niin tuleeko liian lähekkäiset silmät, ja jos tuonne, niin tuleeko liian kaukaiset silmät, missä kohden on tunne oikein, oman koiran tunnelmainen, piirrä sinne ja yhtä lailla tunteen perusteella toisen silmän kanssa yhteensopivan kokoinen ja näköinen silmä.
Katso sitten koiran pään tunnelmaa: mikä on kirsun tunnelma, kun silmät ovat siinä vieressä? Piirrä paperille kirsu oikeanmuotisena mutta ennen kaikkea oikeantunnelmallisena oikeantunnelmaiseen kohtaan kuin mielesi hahmo itsensä piirtäisi paperille ilman etäisyysmittoja, muotokieltä, kulmia yms. piirtämisestä tuttua teknistä sanastoa.
Jos suu on näkyvillä, koe suun rooli kasvoissa: tässä läähättää koirani ja on söpö. Piirrä suun tummat osat samoin hahmon tunnelman perusteella kuin näkövaikutelmassa. Ja sitten oikeaa ilmettä sekä kielelle että koko päälle ja silmille tavoitellen aivan haaleanpunainen kieli.
Korvia ei saa maalata yhtä tummalla vaan otettava vaaleahkoa harmaata tummiinkin varjoihin. Kiinnitä huomiota korvien rooliin koiran elämässä: näin koira kuuntelee, on valpas, elehtii korvillaan, on läsnä ja osallistuu ja se näkyy korvistakin. Piirrä korvien varjot näkömielikuvan perusteella oikeantunnelmaisiksi tarkasta muodosta välittämättä.
Ota sitten aivan valtavan vaaleaa harmaata ja piirrä näkömielikuvan perusteella pään seudun varjot niin, että koiran tunnelma dominoi siinä, miten ne piirrät - ei muotokieli tai mittamäärälliset arviot varjoista. Maalaa sitten niskan varjoja ja etutassujen varjon puoleisia reunoja samalla periaatteella. Ja sitten kroppa, häntä ja takatassut kiinnittäen puolella silmällä huomiota aiemmin maalattuun koiran osaan, jotta ensi sijassa maalaa samaa koiran hahmoa ja toissijaisesti vain söpösti kutakin osaa: häntähuiskua, tassujen polkuanturoita (keskiharmaat) ja turkin lennokkaita kiehkuroita.
Sekoita hyvin haaleaa väriä taustaksi aimo määrä vesivärien kanteen. Periaatteessa sitä voisi olla hiukan vaaleampana myös turkin varjoissa (aiempi vaihe). Kostuta sivellin pelkkään veteen ja piirrä juuri turkin reunan ulkopuolelta turkin tunnelmaa kuvastelevalla siveltimenjäljellä koiran ympäri tai tai ensin vain puoli koiraa. Maalaa sitten niiltä kohdin tausta niin, että maalaat siveltimenjäljen kohdalta, muttet aivan turkin reunaan kumminkaan, niin maali leviää siihenkin. Näin saat taustan maalattua turkin tunnelmaa kuvastaen ilman, että siveltimenjälki jättää suttuisan kuivuneen kehän koiran ympärille, vaan saat ihan hyvän laveerauksen.
Muista, että kun keskityt tunnelmaan paremmin, silveltimenjäljestä tulee kivempi ja jos pidät koko ajan koiran olemuksen mielessäsi, etkä vain kunkin osan, niin saat koirasi luonteisen kuvan. Älä toista väsyksiin asti kerralla vaan yritä toisten isommalla innolla, niin saat paremmin onnistuneen kuvan, jos sii muistat painottaa koiran hengen etkä yksityiskohtia.

Jos maalaaat muunväristä koiraa tai muuta eläintä, maalaa ensin silmät ja kuononpää oikeilla väreillään, jotta saat ilmaan paremmin, sitten turkki omalla värillään ja vasta lopuksi varjostukset. Tai sitten voi sekoittaa turkin ruskeaan harmaata varjostusten kohdalla ja maalata sillä.
Maalaa turkin värilliset kohdat ja varjostukset siveltimenveto siveltimenvedolta kuin joka siveltimenveto näkyisi karvakiehkurana, sillä niin saat paljon näyttävämmän jäljen kuin värittämällä, vaikkeivät useimmat siveltimenvedot erottuisdikaan juuri ollenkaan.
Pörröisen turkin saat, kun kostutat paperia veteen kostutetulla siveltimellä hiukan ennen maalaamista niin, että väristä tulee sumuisempi.
Jos turkissa on eri värejä, valitse värit tunnevaikutelman perusteella eikä silmämääräisesti arvioiden juuri oikeita, jotta saat kontrastit, tunnelman ja yleisilmeen sellaisiksi kuin millainen koiran turkki kokemuksellisesti on. Jos osaat sekä tarkkaan oikeat värit että kokemuksellisen vaikutelman, voit löytää sävytettyjä värejä, joissa molemmat ovat aika lailla oikein. Tällöinkin maalaa ensin turkin väri ja varjostukset vasta sen kuivuttua.

Mielenkiinto maalattavaa mallia kohtaan tuo aika vähäisen harjoituksen myötä maalaamiseen herkkyyttä ja ilmeikkyyttä, jota yleensä luullaan taidon piirteeksi, mutta joka oikeasti on aitoa mielenkiintoa aihetta kohtaan.