Perjantaina 31.1.2014 - Piirustuksenopetuksesta & Miten maalata mielikuvansa täyttä tasoa pitkin

Nain tanaan ohikulkiessani kaupungilla romaanin, joka naytti silta, etta maalaa. Kun jain tuota jalkikateen sulattelemaan, sain sen vaikutelman, etta han oppisi maalaamista juuri sita kautta kuin piirustusta Suomessa opetetaan eli piirtamalla aariviivat ja yrittamalla saada muodon oi8kein. Mutta tahan asti ei ole yksikaan suomalainen ollut sellainen, joka sita kautta oppisi vaan on piirustuksen ja maalaamisen oppiminen mennyt kamalan hankalaksi - siki kai, kun opetus on sovitettu romaaneille eika suomenkielisille suomalaisille. Tuossa on se ero kulttuurien valilla, etta lahtokohta, se perspektiivi, jota yhteison kommunikaatiossa ja virallisessa ajattelussa yleensa kaytetaan, on kai romaanilla taidemainen kokemuksellinen ja suomalaisilla jarkimainen: viivat, rakenteet, tekstuurit, aiheet yms. valokuvamainen tai piirrosmainen. Romaanilta siis puuttuu valokuva ja piirros ja niita piirustuksenopetus opettaa. Suomalaisen piirrostaidosta taas puuttuu tunnelmavaikutelmien mukaan piirtaminen seka se, etta piirrettavan aiheen lisaksi hetken tekeminen, yrittaminen, tunnelma, koko mielensisalto vaikuttaa tyyliin ja silloin ei tarkan piirtaminen tuo parasta tulosta vaan elava mielikuva on tarkea. Itse olen yrittanyt opettaa maalaamista suomalaisille taman blogin kohdassa http://akvarelliblogini.blogspot.fi/2013/05/koiran-valokuvaus-ja-maalausohje.html
Jos tuota nyt miettii, etta miten pitaisi piirustausta ja maalaamista opettaa, jos itse on maalaustaityoinen tavallinen suomalainen, niin pitaisi miettia, mista kohdista ratkesi maalaustaito, missa oivalluksissa tai tekemisten, tekemisentavan ja tavoitteiden muutoksissa syntyivat suuret parannukset maalaustaitoon. Omasta mielestani taiteen oppikirjojen lukutapaapitaisi opettaa esim. siten kuin olen tassa blogissani aika askettai kahdesti neuvonut.
* * *
Omasta maalausharrastuksestani jatkaisin:
Usein tulee kuvasta paljon huonommin maalattu kuin mihin tahtasin maalaamaan ryhtyessani. Olen laatinut monta ohjetta. Mita jos laatisin itselleni ohjeen siita, miten maalata mielikuvansa taytta tasoa pitkin mallista tai valokuvasta maalatessa siis, kunniin vain maalaan. Ensin tarttisi pohtia sita, mika kohottaa tasoa ja mitka jumiin jattavat tekijat taas pitaisi karsia pois.
Varien intensiteetilla on valia, samoin niiden savyilla ja rinnastumilla. Tarttisi ennen maalaamaan ryhtymista pysahtya kuvittelemaan mielessaan varit, joilla maalaa, ja sekoittaa niita sitten sopiva maara tai hiukan yli tuon mielikuvan mukaisesti, ottaen myos huomioon niiden rinnastumiset keskenaan. Se on minulta usein jaanyt huonosti tehdyksi.
Maalatessa ei saisi verrata jo maalattuun kuvaan vaan ideaaleihinsa, siis nakyman vaikuttavuuteen ja koskettavuuteen.
Maalatessa ei saisi samaistua maalaamiseen tai toisiin, jotka maalaavat tai piirtavat, vaan vain niihin, joihin tuollaiset nakymat kuin se edessani tekevat suuren vaikutuksen. Lopputuloksessa tuo nakyy erona vaikuttavuuden ja raapustavuuden valilla.
Vaikuttavuuden jarjestyksessa maalattuun kuvaan tuo eloisuutta tuo havainnonmukaisuus ja myohemmin maalatut kohdat pitaisi verrata tuohon kokonaisuuteen, maalata seka kuvan vaikuttavuuden etta nakyman tenhoavan kauneuden perusteella tunnelmallisina.
Jos samaistumisryhmaansa vaihtaa maalauksen edetessa, niin jaljen tyyli vaihtuu.
Kokemuksellisuus on tarkeaa, mutta se tulee siveltimeenjalkeen vahaan samaan tapaan automaattisesti mielensisallon mukaan kuin tunnetilat aanensavyyn. Tuosta jaljesta kuitenkin oppii kielta itselleen ja niin oppii myos tarkoituksellisin vedoin vahitellen tukemaan noita vaikutelmia.
Paitsi, etta katsoo vareja, tulisi kuulostella tunteitaan ja kuvitella ne edes summittain varipilvina, savyina tms. vaikutelmina, joilla on tunneviesti.
Maalatessa ei piatisi ajatella, etta maalaan - siis yritan maalata - vahan niin kuin se ja se hienon nakemani maalauksen tekija tai ammattitaidemaalari, kun useimmat heista eivat yleensa maalaa vaan vain joskus vain erityisesti keskittyessaan eika aina tule onnistunutta jalkea vaan vain suuren mielenkiinnon hetkina ja siksi paras malli eivat ole he vaan ne, jotka jakavat kiinnostuksesi maalattavaa aihetta kohtaan.
Maalata ei jarjestyksessa vaan maalauksen yhteenpunoutuvuuden tuomassa jarjestyksessa, mihin auttaa kun katsoo nakyman tenhoa ensin, kokee sen sosiaaliset suhteet, mielenkiinnon piirit ja tekemiset mielekkyyksineen ja maalaa sitten asiakokonaisuus kerrallaan, vaikka valiin jaisi tyhjaa.
Tausta on vahan toinen juttu. Se ei saa tulla yhta korostuneesti esille, mutta silla voi olla kaihoisaa tenhoa, joten se piatisi kai yleensa maalata haaleammalla ja hiukan harmaammalla varilla kuin etuala, luultavasti sumuisamminkin. Mutta siina voi olla yksittaisia mielenkiintoa herattavcia aiheita, kuin hartaita, etualan vaikuttavuutta ja aiheen tarkeytta korostavia.
Maalatessa osaa tulisi samalla olla mielikuva kokonaisuudesta, seka kokonaisuuden sivuseikkoja maalatessa myos taustasta, luulken.
Maalattava aihe kokemuksellisena kokonaisuutena, joka on hahmotettu arkisen elamanviisauden nakokulmasta, on se, minka pitaisi ohjata maalaamista, olla maalaamisen aiheena. Samalla olisi oltava tilannetaju> olen tassa&tuo on tassa tilanteessa, mita kuva kuvaa.
Koska kuva muodostaa kokonaisuuden, olisi sita jo ennen maalaamaan ryhtymista ajateltava mielessaan valmiina kuvana, jotta hahmottaa paapiiretissaan, mika esim. on kuvan keskella ja meniko kuvan rajaus oikein, joeeti jaa elottomia lahes tyhjia kohtia kuvan eloisuuden kannalta tarkeisiin kohtiin - ne kai pitaisi maalata elavammin varein ja piirtaen edes jotakin kivaa, eika niita saa jattaa viimeisiksi, jottei jalki vaikuta vasyneelta. Keskushahmo olisi kai maalattava ensiksi, vaikka idea olis reunoilla, silla katsojan silmissa kaikki vertautuu siihen.

No jaa, tuli kasa viimeaikaisia juttuja eika mitaan ohjetta, jolla paasisi pitkalle. Aloittelijaa - vai itseani - ehka neuvoisin maalaamaan tunnelmatajun perusteella mielenkiinnonkohteet oikein ja sitten kokonaiskuvaa aiheesta, etenkin jo maalatusta ja nyt maalattavana olevasta, mielessaan MALLIN eika jo maalatun perusteella vaalien samaan tapaan ympariston paapiirteet kenties yksityiskohtaisestikin. Sitten pieni tauko ja mieti, millainen tausta olisi kuvassa kiva, miten se mm. varien haaleuden ja jaljen sumuisuudenosalta olisi, ja maalaa se.

Keskiviikkona 29. tammikuuta 2014

Viime aikoina en ole saanut maalatuksi. Tassa on viime viikon ainoa kuva ja tamanpaivainen suttuinen kuva.

Yritin asken kanssa lehtikuvasta maalata kaksi hevosta loimet ylla mutta alun jalkeen jalki meni suttuiseksi, mika on viime aikoina yleensakin ollut ongelmana, mutten oikein tieda syyta, kun tunteenomainen perspektiivi minulla on omassa elamankokemuksessani ihan tarkka ja olen yhta aikaa koko kapasiteetillani herkasti toimiva ja tunteiden mukaan meneva.
Aloitin oikeanpuoleisen hevosen paasta, maalasin kropan ja jalat, sitten toisen hevosen paan, kropan ja jalat seka ihmisen. Aina kun siirryin uuteen kohteeseen, jalki muuttui huolimattomammaksi - siksiko, etta vertasin omaan juuri maalaamaani kuvaan enka valokuvaan?

Onkohan tuossa se, etta yritin maalata tunteen perusteella enka kokemuksellisen mielikuvan, niin mielikuvasta sitten puuttui vaikka mita maalaamiseen tarvittavaa?
Vasemmanpuoleisella hevosella oli ruutuloimi enka viitsinyt maalata ruutuja, mutta ne vaikuttavat sen ilmeeseen. Loimen mustassa alaosassa oli edessa joitakin soljen tapaisia metallirinkuloita, mutta se kai loi suttumaisen vaikutelman, joka osaltaan pilasi loppukuvan.
Jos ja kun ihminen onkeskella kuvaa, on han tavallaan keskushenkilo, vaikka on vain tuonut hevoset kuvaan ja nauttii hevosen pususta. Hanet olisi siis pitanyt maalata ensin, kuvan tasapaino ja yleisvaikutelma vaativat sita. Ja joka kohta olisi pitanyt maalata ensi sijassa valokuvan perusteella ja vain vaikutelmaa hakien aiemmin maalattuun vertautuen.
Tossa kans onnistu aika hyvin toi vasemmanpuoleisen hevosen paa, kai siksi, etta olin tuon piirron ilmeen ja paan yleisvaikutelman vuoksi miettinyt etukateen niiden maalaamista.

Sunnuntaina 26.tammikuuta 2014 - Taulujen myymisestä

En ole tullut maalanneeksi melkein ollenkaan, mutta olen tullut miettineeksi, miksi juutuin jumiin, ja se on kai niin, ettei saman toistaminen ole hedelmallista vaan tyyli latistuu ja puhti katoaa. Sen sijaan tarttis olla uusia alkuja ja vaihtelua.
Jos nyt joskus oppisi maalaamaan oikeita tauluja, joita voisi myydakin, niin kuinkas tuossa myynnissa sitten onnistuisi? Myyda voisi kaytannossa kai vain kesa-aikaan, kun ihmiset ovat lomamatkoilla. Olisi vaja jossakin ison tien lahistolla ja tienvarsikyltteja muutama. Vajassa tarttisi olla joku myymassa, mieluummin keski/ikainen tai vanhempi nainen, joka pitaa tauluista kovin, mutta ei ole itse yhta hyva maalaamaan, jos nyt sitten ylipaartaan osaa paljoakaan maalata. Niin taulut nayttavat kiinnostavilta ja edustavilta ja ilmapiiri ja nakokulma on tauluihin sopivan kiva. Hyva olisi, jos lahistolla olisi tienvarsikahvio, huoltoaseman baari tms., josta myos opastus kyltein. Ei kai haittaisi, vaikka tau;uja olisi useammalta maalarilta, vaikka voihan olla, etta silloin jonkun taulut myyvat parhaiten. Tarttis kai taulujen ilmeen ja tunnelman perusteella luokitella ne syrjemmalle sopiviksi tai ovenvierustauluiski jne.
Myyntityylina ei olisi raha ja hieno taulu, kun se laittaa useimmat jumiin ja sopii vain kalliisiin hienostelunhaluisiin paikkoihin, vaan onpa tenhoavan nakoinen taulu, tollanen ois kiva seinalla, ja hinta sitten tenhoavuuden ja siveltimenjaljen ym. laadun mukaan myyvyyde3n kannalta sopiva.
Lamppuja varmaan tarttis olla, ehka erilaisia, joson erilaisia taulujakin.

Tiistaina 14. tammikuuta 2014

Mikseiv't kaikki halukkaat opi maalaamaan, onko vika siin', ett' yritt'v't maalata tai piirt'' kaksiulotteista kuvaa paperille, kun oikeasti pit'isi maalata kolmiulotteista hahmoa, pit'' mieless''n kolmiulotteinen tunnelmallinen hahmo ja k'si vain summittain piirt'' se paperille kuin piirt'isi kolmiulotteista, kuin syntyisi kolmiulotteinen kuva paperin tienoille eik' tasan paperin pintaan_

Olen nyt ehk' vuoden verran harjoitellut parempaa tunnelmaa vesiv'rimaalauksiini. Ensinn'kin ehe'mp'' tunnelmaa el'm''ni, jotta maalausj'lki ei olisi jotenkin jaksamaton ja ik'v'ntunnelmainen sielt' t''lt'. Ja toisekseen tunnelmien, n'kemyksen yms. pit'mist' mieless' maalaamista varten. Se, ett' nostaa kuvan mieleens' vasta juuri maalatessaan, tekee vesiv'rity;st' kuvamaisen, kun taas leppoisa tunnelma tuo aiheen enemm'n mielenkiinnonkohteeksi kokemukselliselta kannalta. Hyv' tunnelma ei kuitenkaan synny ihan vain maalaamisen yritt'misest' vaan pit'isi puuhata monenlaista tervehenkisesti, niin el'm'n parempi meininki parantaa kuvan henke'. Koulumaisuudet, kire't ty;m'isyydet ja kaavamaisuudet h'iritsev't henke'. Olen my;s oppinut, ett' hgengen lis'ksi n'kemys, joka syntyy siit', kun ei ole koulumainen vaan el'm'nkokemuksesta kiinnostunut, on kuvan hengen kannalta kovin t'rke'. N'in maalaaminen opettaa omaa el'm'nviisauttaan> ilmi;iden havaitsemista kokonaisuuksina tunteineen, elinymp'rist;ineen, rinnastumiskohteineen ja el'm'nviisauksineen. Hengen kannalta on t'rke'', ett' havainto on tuore> kuva t'm'np'iv'inen ja juuri ensimm'isen' kiehtovana hetken' otettu, kun usein olen kuvasta maalannut.

Sunnuntaina 12. tammikuuta 2014 - Minustako taiteellinen

En ole viime aikoina maalannut, mutta olen tullut miettineeksi maalaamista, lähinnä suomalaisten maalaamisesta kiinnostuneiden maalaamaan oppimista ja taidemaalarin tms. ammattia. Maalaamisessa näkyy levan se sama kuin muussakin taiteessaja taidoissa ylipäätään, että kiinnostunutr oppii ja tekee hyvällä tyylillä, hyvällä laadulla, mutta mallit ovat niitä kyllästyneitä, jotka eivät yllä siihen laatuun, johon aloittelija tähtää, ja niin nuo ensikertalaisen tekeleet jäävät kelvottomiksi rankattuina syrjään ja aloittelija toivoo toisen kerran yrittävänsä paremmalla onnella ja etenkin paremmalla hengellä uudestaan - kun ammattikoulutuksen saaneen tai muuten työlästyneen tekemisissä vaikka näyttäisi olevan laatua, niin se on eri pohjalta kuin aloittelevan suomalaisen ja niin juuri mallista matkituista piirteistä tulee lättäniä tai suhteettomia, jotenkin koululaismaisen ruutumallisia, ideanaan vain mielikuvitusta tai muuta hengetöntä. Mutta missä aloittelijan taito menee pieleen, on kai se järjestys jossa yrittää piirtää tai maalata: pitäisi vierekkäisten sijaan maalata vaikutelmien mukaan, ei esim. koko hahmoa tarkkaan vaan siinä muodossa ja siinä järjestyksessä kuin vaikutuksen tekee ja kokonaishahmo koko ajan mielessä niin kuin maisemakatse tai laajempi kuva katsellessa.
Maalaamisen kai sanotaan usein sopivan rauhallisille luonteille, mutten oikein ymmärrä, miten, kun oman elämän henki, meininki tuo väriä ja tenhoa maalauksille ja se meinaa, etteivät rauhallisen maalaukset olisi yhtä vaikuttavia kuin vahvasti elävän. Kai se on niin, että jso joku ei pidä maalaamisesta, niin sanoo sen sopivan rauhallisille, kun itsellä mieli tekee muualle, mutta totuus kai on, että maalaaminen sopii maalaamisesta kiinnostuneille eikä erityisemmin juuri rauhallisille, joille kai kaikki lukeminen myös menisi.

Miten maalaamaan sitten oppii? Tarvitaan kiinnostus maalaamiseen, hyvä vesivärimaalauksen tai piirustuksen oppikirja tai pari, joita ylisuuresti panostaen ylihyvään laatuun pyrkien kovin hitaasti kuva kuvalta sieltä täältä lukee sekä kiehtovia aiheita kuin löytöretki lähiseudun luontoon, missä jokainen aihe on erilainen, kaunis ja kiehtova.
Lue lahjojen ja taitojen oppimisesta kaksi kirjoitusta blogini http://nopeaoppisuus.blogspot.fi alusta. Nuo oppikirjat ja luontoaiheet opettavat maalaamaan muodot oikein. Keskittyminen tunnelman maalaamiseen ja esim. ilmeiden saamiseen tunnelmaltaan eikä välttämättä mittasuhteiltaan oikein, tuo kuviin elävbyyttä ja aidonnäköisyyttä. Maalaaminen kotona oman mielenkiinnon mukaan tuo kuviin leppoisuutta ja tunnelmallisuutta kurssilla käymisen sijaan. Treenaamisen sijasta suuri mielenkiinto maalaamista kohtaan tuo tarkkaa oikeaanosuvaa jälkeä. Kuuluisien maalauksien kuvista oppii paljon maalaamisesta. Jotakin olen myös kirjoitellut tähän blogiini tai muihin blogeihini.

Sunnuntaina 5. tammikuuta 2014

Kirjoittelin tuollaisen http://savolaisuudesta.blogspot.fi/ savonlinnalaisuuden vaikutuksesta taiteiden oppimiseen.

Keskiviikkona 4. joulukuuta 2013 - Näin opit maalaamaan (oppikirja)

En ole viime aikoina maalannut mitään, mutta olen tullut miettineeksi maalaamista ja maalaamisessa kehittymistä. Se, mikä tuntuisi auttavan useimpia muitakin maalaustaidon langanpäästä paremmin kiinni, lienee hyvälaatuinen piirustuksen tai vesivätimaalauksen oppikirja ja ehkä jokin kuvakirja kuuluisimmista öljyvärimaalauksista. Oppikirjaa voi tokikoettaa lukea suuresti panostaen alusta alkaen, mutta itse olen yleensä oppinut parhaiten, kun olen ohimennen selannut kirjaa vähän, törmännyt johonkin erityisen hienoon kuvaan ja jäänyt katselemaan, miten se on maalattu sekä siveltimenjäljen että hengen osalta, jättänyt sitten kirjan auki siitä ja katsellut silloin tällöin samaa kuvaa yrittäen oppia maalaamaan jotakin sensuuntaista, antanut näin olla 2-3 vrk, maalaillut jotakin sinä aikana ja sitten vasta etsinyt jonkin seuraavan kuvan, josta oppia jotakin uutta.

Lauantaina 23. 11. 2013 - tarkka siveltimenjälki

Yleensä pitää katsoa kymmenen kertaa tarkemmin kuin mitä maalaa ja olla kiinnostrunut aiheesta, niin tulee parempi henki ja enemmän ideaa siveltimenjälkeen.
Kun nyt olin 1 1/2 kk maalaamatta, oli uudelleen aloittaessani siveltimenjälki kovin kömpelöä. Siihen näyttäisi auttavan, kun katsoo jonkun vesivärimaalauksen oppikirjan kuvia tai jotakin tarkkaan taiten maalattua kuuluisaa maalausta vaikkapa jostakin kirjasta ja yrittää oppia jotakin sensuuntaista.

Perjantaina 22. marraskuuta 2013 - piirrosjälki ja yleisvaikutelma

Ilmeisesti kuvan ilmeeksi tulee se, mitä kaikkea piirtäessä on mielessä. Jos aiemmin ajattelin vain, että kunpa osaisin piirtää hyvin, niin jäljestä tuli koululaismaista raapustamista. Jos taas keskityn piirtämään muodot oikein, niin tulee jälkeä kuin olisi menty yksittäisen viivan muodostamaa polkua pitkin ja mittasuhteet jääneet vähän hämäriksi, että jos piirrän tämän kaaren nyt ja sitten siihen viereen tuollaisen, niin kokonaiskuvahan siitä puuttuu. Jos nyt sitten olen oppinut miettimään kokonaiskuvaa, kun piirrän vaikkapa koiraani, niin saan koiran näköisen mutta lättänän. Jos taas siltä pohjalta olen opetellut kiinnittämään luonteeseen ja tunnelmaan huomiota, niin olen saanut oikean ilmeen silmille, mutta kokonaisuus on jäänyt kuvamaiseksi lättänäksi.
Jos sitten olen opetellut uppoamaan tunnelmaan, niin olen huomannut, että sen tuokion, jonka kuluessa maalaan, mielen keskittymisen kohde jää kuvassa kiinnostavaksi: tämän blogin toiseksi viimeisimmässä kuvassa se, että on jotakin tunnelmaa, näkemystä ja jotenkin ajatusten vinkkelistä, kun taas sitten maalaamassani marraskuisessa koivussa, että tuossahan on marraskuuntunnelmainen puu, ja nyt tuossa hevoskuvassa, että hevonen on tämänluonteinen, tällainen sosiaalinen kontakti. Ätsh, ei sitä noista kuvista huomaa, kun en osaa kuvata kunnolla, mihin kaikkeen keskityin ja miten, mutta kun katsoo noita kuvia, niin joissakin puolissa on henkeä ja toisissa ei: tuo henki on ollut mielessä hetken päämielensisältönä ja ne taas, mitkä eivät ole kunnollisia tai ovat jotenkin mitäänsanomattomia, ovat sellaisia, joita en ole osannut miettiä tai jotka ovat epähuomiossa jääneet pois.

Tarttiskohan tuohon hevosenkuvaan lisätä värillinen tausta, jotta näkyisi, mistä näkökulmasta ja kuinka laajalla kuvalla olen sitä maalatessani miettinyt katseltavan? Eli lähes koko kuvan laajuisesti, ajattelin, mutta kaipa nuo pitäis oppia lisäämään maalauksiin, kenties juuri päivän tai pari jälkikäteen.

Torstaina 21. marraskuuta 2013

Maalsin tuollaisen lehdestä mainoksesta:

Heinikossa ovat, mutta se ei näy.

15. marraskuuta 2013

Katselin Grayn luovan piirtämisen oppikirjaa ja siinä mm. sanottiin, että kasvokuva suoraan edestä on passikuvamainen eikä oikein edustava. Kaipa se tuo järkevän keskustelun näkökulman, jossa ei näy luonteen tunnemallisempi puoli ja tunteenomainen näkemys elämästä. Nuorten aikuisten elämän kuvioita usein koulujärki dominoi, mutta ajan myötä kasvetaan omiin tunteisiin päin, opitaan löytämään tilaa omien toiveiden mukaiselle elämälle. Siksi muotokuva, jossa tunteenomainen näkemys korostuu, voi olla näyttämässä tietä tulevaisuuteen.

Oli tässä muutto muutama viikko sitten ja on maalaaminen ollut jumissa sen jälkeen. Katselin ohimennen maalaamisaiheisia blogeja ja vaikka on osin tosi hienoja kuvia, niin ei näy kovin montaa kuvaa kerralla syntyvän. Yhdestä teemasta ei voi hypätä toiseen, mutta jos käy kävelyllä ihailemassa luontoa tai mitä kiinnostavaa ja tunnelmallista katsottavaa onkaan, niin jos maalaa samassa järjestyksessä kuin mitä kuvat otti muutamia kuvia joukosta, niin yhdestä kuvasta on luontevaa siirtyä seuraavaan, vaikka aihe olisi erilainen, katsomistapa ikään kuin kehittyy luonnostaa samoja teitä kuin mitä aiemmin päivällä tai lähipäivinä kuvat ottaessa. Kun maalaa pian, niin tunnelma on vielä pitkälti sama ja eläväisenä muistissa.

Lainaus blogistani http://pikakoulu.blogspot.fi
"Hahmotustavoista
Tämä on olennaista mutta vaatii taitoa ja kokemusta sekä elämänviisautta.

"Hei Olen Helsingistä kotoisin ja olen nyt asunut muutaman vuoden Savonlinnassa, jonka valtteina ovat mm. oopperajuhlat, Retretti, luonto ja taidekäsityöt sekä lähistöllä sijaitseva ortodoksinen Valamon luostari. Sen, mitä olen näistä ja ajattelun taidosta oppinut, opettaa, että niin ajattelussa kuin käsitöissä, elämänviisaudessa, ongelmanratkaisussa kuin muussakin on paljon väliä, minkälaisista klimpeistä ajattelu ja muu tekeminen koostuu. Jos hahmotamme jotakin ja sitten hukkaamme idean, päädymme huonompaan lopputulokseen, mutta jos pidämme mukana kaikki onnistuneet havainnot, myös, tunteet ja vaikutelmat, niin päädymme parhaimpaan taitotasollamme mahdolliseen lopputulokseen. Jos teen jotakin onnistunutta, siitä helposti tulee malli tuleville tekemisilleni, vaikken olisi sitä sillä mielellä malliksi kelpaavasti tehnyt. Siksi on hyvä tehdä koko ajan hyvällä tekemisentavalla, sellaisella, joka sopii muihinkin tekemisiin ja on siis mm. elämänviisas ja tunteva. Tästä syystä ajattelussa ja tekemisessä käytettävien kimpaleiden tulisi olla eheitä kokonaisuuksia, koko viisaudellani ja koko elämänviisaudellani valittuja malliksi kelpaavia vaikka mihin ja sellaisia, että niissä on käytetty hyvää tekemisentapaa, joka näkyy tekemisen jäljessä. Tällä tavoin vanhuksen elämänviisaus ja taide sekä luontokohteiden tunteita koskettava kiehtova ulkonäkö ovat malliesimerkkejä hyvistä tekemisentavoista ja hyvistä valinnoista."

Tähän tapaan myös kädentaidot, hyvän ruuan tuoma hyvä mieli ja lomailu auttavat tavoittamaan parempaa laatua. Tunneviisaus on tärkeää. Samoin kokonaiskuvasta aloittaminen, joka setvii suureen maailmaan ja sosiaalisiin suhteisiin liittyvät ongelmat törmäyksittä helposti.
 Elämänviisautta oppii terveista luonnollisista elämäntavaoista, etenkin luonnosta, urheilusta (http://kokonaiskuvat.blogspot.com/2017/01/liikuntaa-vihreille.html) ja tunteidenmukaisuudesta sekä elämänviisautta opettavia kirjoja lukemalla ja sulattelemalla, esim. mietelmä vuoden joka päivälle tms, mutten nyt sitten tiedä, montako kymmentä vuotta nuo lukijaltaan ikää ja kokemusta vaativat. Tämä blogimerkintä ylipäätään liittyy juuri kokemuksen ja taidoissa harjaantumisen myötä kasvavaan näkemykseen ja on siksi koululaisille tulevaisuuden kehittymissuunta eikä kokonaisuudessaan jo koulussa opisttava juttu, luulen."

Miten saa tunnelmallisen valokuvan tai maalauksen
Tarvitaan kiehtova kohde, hyvä katsomisen tapa ja sopiva rajaus sekä elämänviisas kertomisentapa.
Jos pysähdyt pitkäksi aikaa, kokemuksesi yleensä laimenee ja arkipäiväistyy eikä se ole samalla tavalla kimmokkeena kaikkeen uuteen hienoon. Anna siis katseesi kierrellä, kuljeskele ja napaa otos aina, kun tunnelma on kiehtova tai näkymä erityisen kaunis.
Katsomisentapa on vähän sama juttu kuin jos menet jututtamaan jotain porukkaa, joka on puuhaamassa jotakin yhdessä, ja siinä, kun he alkavat kertoa jutustaan, alat saada siitä kuvan, niin on katsomistavan virittäytyminen jollekin heidän aaltopituutensa tapaiselle ja heidän tekemistensä henkeen, kun et sitä vbielä tarkkaan tiedä, mutta jotenkin juuri kuulit. Vastaavasti, jos menet tilkkutyökurssille tekemään tilkkukassia, niin tunnin alkaessa levitellään kankaat ja työt, työvälineet, jutellaan soristen ja ryhdytään puuhailemaan jotakin. Se on kuin sukellus omaan maailmaansa kiehtovuuksineen ja mukavine oloineen. Tai jos on kiva pikkupakkanen ja lähdetään hiihtämään jonnekin luonnonhelmaan, missä on liikunnasta pitäviä ihmisiä ja luonnon lumista kauneutta, niin virittäydytään omaan maailmaansa. Siten eri tekemiset, niiden lahgjakkuudet ja sujuminen ovat virittäytymiskysymyksiä ja onnistuneen vireen tunnistaa tenhoavuudesta, työn sujuvuudesta ja hyvästä olosta sekä siitä, että saadaan jotakin elämänviisasta aikaan. Näkymän ja näkökulman tenhoavuus on tuollaisesta virittäytymisestä kiinni: tunnelma, tunne, upeus, kauneus, tenhoavuus, kauniit värit, aiheen hienous, syvällinen elämänviisaus, mieliteot, tekemisten taito. Jos kuvan näkökulman ja rajauksen valitsee siten kuin näkymän tenhoavuutta korostaa, kuvasta tulee hieno.

Jos maalaa valokuvan pohjalta, niin kuvasta tulee helposti valokuvatunnelmainen, jos sen vain jäljentää kuvasta. Tunteet, vaikutelmat ja tunnelmat korostavat asioita eri tavoin ja antavat niille eri mittasuhteet ja värien tunnelman kuin kamera. Tee siis perspektiivi mittasuhteineen tunteen perusteella oikein, tunnelmalliseksi eikä valokuvamaiseksi, ja rajaa varjot yms. pitkälti tunteen (eikä tarkan kameramaisen kuvaavuuden) perusteella oikein.

Sain tartuttua siveltimeenkin, mutta jotenkin kömpelöä, kun en ole aikoihin maalannut melkein mitään, ihan kuin en osaisi keskittyä kunnolla.
Ihmettelin, kun en meinannut saada väriä vesivärinapeista, olivat kuivuneet, kun en ollut puoleentoista kuukauteen maalannut lähes ollenkaan.

Maanantaina 4. marraskuuta 2013

Mietin vaatteita ja piirsin malliksi kuvan miehestä nojatuolissa lehtikuvan perusteella. Miehen kuva ei onnistunut, oli jotenkin vaisu ja tökerön mitäänsanomattoman näköinen, kun taas nojatuoli onnistui ja siitä tuli ihan kivan näköinen. Selvästi vapaamuotoisuus auttaa maalaamistani. Voi napoata hyvän idean ja tehdä vaiheet hyvällä tavalla tarvitsematta kopioida orjallisen tarkkaan oikeaa muotoa ja sisältöä. Saa katsoja mallia hyvistä tekemisentavoista. Jos piirtää tarkkaan, piirtää helpoisti koulumaisesti ja idea katoaa kuin Rikkinäinen puhelin - leikissä, jossa jokainen kuiskaa lähes kuulumattomasti viereisen korvaan, mitä on edelliseltä kuullut, ja tokihans iinä alkuperäinen viesti katoaa. Tarttee olla omaa ideaa, oma näkemys, jonka mukaan piirtää, niin on jokin viesti kumminkin - niin kuin nyt siinä rikkinäinen puhelin -leikissäkin usein on omia ideoita siitä, mikä viesti olisi voinut olla. Mutta siis pääasia, että telkee jotakin tekemisen arvoista ja jatkossa malliksi kelpaavaa, eikä teknistä piirustusta millintarkasti kuin ei taiteesta olisi kyse ollenkaan vaan jostakin, missä ei ole viestiä vaan vain tietoa. Tarttis pää ja kroppa piirtään niin, että ajattelee ihmisen elämää, sen arvokkaita ja hienoja asioita ja elämänviisautta, eikä että kolmiomainen nenä ja kaareva päälaki.

Torstaina 17. lokakuuta 2013

Katselin tässä eilen vain milloin lie jotakin vanhaa piirustutstani ja mietin, mitä koululaisten tarvitsisi oppia, jotta oppisivat maalaamaan. Piirustuksessani oli pienten piirteiden yrittämistä, mutta se oli lähinnä raapustus eikä onnistunut kuva. Näytti siltä, että joka kerran yritin suunnilleen samaa, kun taas oppiminen vaatisi, että eri kerroilla maalaisi eri puolta kokonaisuudesta: nyt vaikuttavuutta kiinnittämättä pieniin piirteisiin huomiota, nyt värien kirjoa, nyt kokonaisuuden tunnelmaa ja sen rakennetta, nyt pieniä piirteitä myöten oikein, yms. ja sitten yhdistäisi nuo koettaen saada ne kaikki kerralla kuvaan. Jos kuvassa on oikeaa henkeä, mutta liian pienissä piirteissä, merkitsee se kai, että åitäisi maalata suuria piirteitä nopeaan, tunnelmaan keskittyen, niin saisi tunnelman näkyville.

Sunnuntaina 6. 10. 2013

Katsoin tämänkesäistä öljyvärikokeiluani, jossa on nainen uittamassa koiriaan Olavinlinnan lähistöllä. Koirat ovat onnistuneemman näköiset kuin muu. Ehkä siis maalasin ne eri tavalla: "tää ois niinku tää hahmo nyt ja tällanen ilme" eikä viivoja yms. piirtämisenmallista niin kuin muualla kuvassa. Ilmeisesti öljyväreillä maalataan eri tavalla: hahmo ja ilme.

Torstaina 12. syyskuuta 2013

Lehden kuvasta tollanen. Lehden kuva oli hieno, tää ei ollenkaan niin. Kasvot lätistyivät korkeussuunnassa ja kroppa olisi pitänyt osata maalata enemmän huolella. Kovin usein käy niin, että kun mallina on kuva (tai puu), jolla on oma estetiikkansa,niin omien taitojeni ja näkemykseni mukainen tyyli ei olekaan ihan sama, vaan sotkeennun tekemisissäni ja yritän jotenkin toista kautta kuin mitä osaisin, nkaipa se on niin, etteivät taitoni vielä riitä moiseen uskolliseen kopiointiin, jos se nyt sitten on edes tavoitteena, mutta olisi kyllä hyvä osata maalata monenlaista.
Onnistuikohan tuossa nyt tuo mandoliini - vai sitrako se on? - paremmin kuin miltä maalatessa vaikutti? Ilmeisesti pitäisi maalata kukin osakokonaisuus uskollisena maalattavan aiheen hengelle ja vähemmän tarkkaan osat oikein.
Tunnelmaan upoten maalata tunnelmaa näyttää olevan ohjenuora, joka tuo kuviin paremman hengen. Vielä pitäisi maalata isomman kokonaisuuden tunnelmaa ja henkeä eikä vain osien ja osakokonaisuuksien!

Lauantaina 7. syyskuuta 2013 - Miten saat vanhat maalaustaitosi takaisin

Kun kiinnittyy maalaamaansa kuvaan, vaikka ottaisi siitä mallia, niin maalaustaito katoaa ja jäljestä tulee tosi pönttöä. Täytyy sen sijaan kiehtoutua katselemisesta, kaikenlaisista kiehtovista aiheista, hetken tunnelmasta, elämänviisaudesta ja maalaamisesta sekä ottaa mallia siitä, miten oppi maalaamaan, ja lisäksi voi ottaa mallia toisten kovin kiehtovista maalauksista yhdestä kerrallaan, siitä, miten ne on maalattu. Eilen katsoin omia kuviani oppiakseni näkemään ne hienoina niin, että osaisin tehdä reunaornamentin edustavasti. Niinpä kun tänä aamuna tartuin siveltimeen ja aioin maalata koiran, niin jäljestä tuli tosi pönttöä ja tunnelma ornamenttimainen, kun olin juuri miettinyt, että mitenköhän saisin paremmat ornamentit.
* * *
Muutamaa päivää myöhemmin ke 11.9.2013:
Mitäs noita nyt sitten muita olisi: tosissaan vakavalla mielellä yrittäminen ja elävä motivaatio, luonnonrakkaus, se, ettei kiinnity tekemisentavaltaan tai esim. sosiaalisina suhteina asioihin ja ihmisiin, jotka tuovat paljon huonomman laadun, urautumisen sijasta monenlaiset muut tekemiset ja uudet alut ja uudet mista elämänaloista voimia saavat näkökulmat maalaamisessa, niiden tuoma eläväinen kiinnostus, ideaalit ja tenhoavuuden kokemus,...
* * *
12.9.2013
Lainaus blogistani Haaveammattiin http://nopeaoppisuus.blogspot.fi
"Taitavasti tekeminen sujuu helpon keveästi vahvoint untein positiivisissa merkeissä, kuin huomaamatta mutta hyvällä elämänmakuisella huomiolla. Taitamattoman tekemiset taas ovat työläitä, niihin kompastuu. Siksi avainhetket voivat mennä ohi huomaamatta ja tekeminen jumiutua paikoilleen mitään uutta sallimatta. Näin siis siksi, että jos uhraat aikasi työmäisyyksiin etkä keveisiin tunteidenmukaisuuksiin, niin käytät niin tehottomia tyätapoja, että et pääse niillä minnekään. Ja jos keveästi sujuvana hetkenä et tenhoudu ja lähde mukaan sitoutuen pitemmäksi aikaa, satsaten juuri niihin upeimpiin luaaviin juttuihin, niin menetät uppoutumisesi parhaimpiin toimivimpiin tekemisentapoihin ja siis mahdollisuutesi suureen menestykseen elämässäsi! Tartu hetkeen!"

Perjantaina 6. syyskuuta 2013 - öljyvärimaalauksen tekniikkaa & ornamentti

Kokeilin eilen maalata öljyväreillä ja sain maalaamisen teknisen puolen onnistumaan entistä paremmin, mutten vielä kyllin hyvin.
Maalauspohjan tulee olla aivan sileä, niin maali tarttuu siihen samoin kuin vesiväreilläkin. Siveltimen on oltava pehmeä, ehkä pehmeä akvarellisivellin, jotta se ei paina maalia siveltimenjäljen reunoille söhryksi. Maalin ohenninta tai maalausnestettä tarvitaan lähes joka kerran, jottei maali paakkuunnu, mutta nesteen määrässä siveltimessä on oltava kovin tarkkana, jottei maali ohene osin läpinäkyväksi, vaan pitäisi olla sen verran hienoviritteinen, että syntyy lähes taia ivan juokseva väri, joka kumminkin maalaan hyvin.
Siveltimenjäljestä tuppaa edelleen tulemaan suttuista, osin siksi, etten osannut kiinnittää kylliksi huomiota ohentimen määrään. Parempi olisi maalata maalausnesteellä, niin tulisi kiiltävämpi kauniimpi maalausjälki. Aivan ohut teräväkärkinen sivellin toimi parhaiten, mutta oli hiukan raapustava kuin olisi piirtänyt, ja jälki oli epätasaista kuin klimppistä tai epätasaiselle pinnalle maalatessa. Vesivärisivellin muuttui hiukan töhryksi, koska öljyväri oli paksumpaa kuin vesi: tarttis varmaan ohentaa maali sopivasti toisella jäykemmällä siveltimellä sekoittaen.
Maalin värien sekoittaminen sujui ensi kertaa hyvin, kun sekoitin ohuella siveltimellä suoraan enkä palettiveitsellä niin kuin minulle öljyvärimaalauskurssilla opetettiin.

Muusta:
Maalaamiseni kaipaa pienen mittakaavan ilmeikkyyden lisäksi suurien piirteiden vastaavan vaikuttavuuden etsimistä ja suurta korostamista, minkä kai oppii soveltamalla pienessä mittakaavassa osaamaansa.
Myös maalausjäljen kiehtovuus olisi harjoituksen alue. Nyt etenkin öljyväreillä maalaamibnen menee raapustamiseksi, kun muuten jälki ei ole ilmeikästä. Kiehtovus kai syntyy siitä, kun taitoa on ja pitää maalamisesta sekä tekemisenä että kauneuden osalta.
Pitäisi maalata kohteen vaikuttavuus eikä vain, miltä se näyttää kameramaisesti katsoen.

Katselin Kimmo Pälikön postikorttia, jossa on koivuja syystalvisen puron reunalla. Aivan uskomattoman taitavasti maalattu! Laittaa miettimään, että pystyykö kukaan tuohon öljyvärein. Pitäisikö vesivärimaalauksen reunalla olla ornamentti, jotta se näyttäisi enemmän taideteokselta: sama teema kuin maalauksessa mutta alkeellisempana vaisumpana versiona, joka kuitenkin on ylitsepääsemättömän taitava tavalliselle lapselle tai aikuisellekaan.
Luontokokemus koskettaa suomalaisuutta, jokaista jotenkin, mutta onkohan oikeassa suuress ataideteoksessa jotakin suomalaisuuden peruselementtejä luovaa, kuin tien rakentamista kansan tai kansojen tulevaisuudelle jossakin olennaisessa voimaannuttavassa viisaudessa.

Ainakin alkuun ornamentin voisi tehdä eri paperille.
Ornamentin taustaksi voisi tehdä laimean laveerauksen.
Ornamentti voisi olla harmaamman ja laimeamman, kenties sinisävyisemmän värinen kuin itse kuva.
Ornamentin voisi maalata eri kerralla kuin kuvan, joskus, kun maalaaminen ei suju niin hyvin, niin itse kuva näyttäisi elävämmältä ja taitavammin maalatulta.
Ornamentin voi maalata silloin, kun itse kuva tekee erityisen suuren vaikutuksen, niin se korostaa kuvan hyviä puolia edustavasti ja kuvasta intoutuen.
Jos kuva on eläväinen, taiten tehty, avaa kiehtovan maailman, on tunnelmallinen, kaunis tai elämänviisas tms., ei ornamentti saa olla liian simppeli vaan sen on oltava kyllin hieno, kuvaan vertautuva, jotta se avaa katsojan ymmärryksen huomaamaan kuvan hyvät puolet, kuvan tenhoavuuden ja taitavuuden, sen elämänviisauden, sen sijaan, että se olisi vain mikä lie koriste.

Viimeisimmissä vesiväritöissäni alkaa jo olla tunnelmaa, kun taas aiemmin vain piirsin kuvia, vähän lättäniä. Ideana on kai tunnelmaan uppoutuneena maalata juuri tunnelmaa.

Tuossa tuollainen reunus (kuva viime kesäkuun alusta, pidän siitä, miten männyn lehvästö onnistui). Tekee jotenkin taulumaisemman näköiseksi, kuin olisi valmiimpi kuva ja harrastelijan kyhäelmän sijasta ehkä johonkin hintaan myynnissä tai ainakin kiva muisto kesästä 2013.

Tuosta onnistumisesta ilahtuneena maalasin reunat kesäiseen lättänän oloiseen kuvaan, mutta vaikka yritin etsiä lämpöisempää näkökulmaa, niin kuva jäi osin lättänän oloiseksi, ja kun en kiinnittänyt kyllin huomiota reunusten tyylin viimeistelyyn, niin ornamentista tuli ihan harrastelijamaisen näköinen tökerö. Sitä paitsi voi olla, että reunus eri paperilla on tyylikkäämpi kuin samalle maalattu, luulen.

(Tyttö ruokkimassa sorsia Olavinlinnan luona)

Huomaan nyt, että kuvan paperi näkyy kunnolla kuivuessaan suoristuneen, vaikka se alun perin oli kupruilla. Ihan tavallista vesiväripaperia 50kpl 5€.

Tiistaina 27. elokuuta 2013

Tavallaanhan maalaaminen ja mikä tahansa taitoa vaativa harrastus tai tekeminen vaatii virittäytymistä, mutta sitten jos yrittää uurastamalla niin henkikin katoaa. Eli tarvitsisi uhrata aikaa elelemiseen sillä tavalla kuin mistä maalaaminen saa voimansa ja henkensä, henkevyytensä, eikä siis itse maalaamiseen keskittymiseen.

Sunnuntaina 25. elokuuta 2013

Koetin maalata aprikoosinvärisen keskikokoisen villakoirani, vaan ei siitä tullut mitään, ihan söhryjä, epämääräisiä vain. Tuota ihmetellessäni tajusin, että olin yrittänyt maalata sitä kuin japaninpystykorvaani ja kun sen turkki on trimmattu ja rodun tyyli kovin sivistynyt, niin eihän siinä ollut henkeä siinä, miten pystykorvassa. Japaninpystykorvani pitää maalata uskollisesti ja herkästi ja villakoira taas äkkiä katsoen ja jostakin teemasta innostuen: tämä rytmi, liike, idea, tunnelma, henki,... vähän kuin poimisi teeman mutta keksisi hiukan omiaan sen suunnalta.

Keskiviikkona 21. elokuuta 2013

Maalasin eilen kukka-amppelia. Tein taustan illalla jälkikäteen hetkenä, jolloin tuumin, että ehkä kuva oli sittenkin ok.

Heräsin tänään aikaisin ja maalasin kapellimestarin kuvan, tuli ilmeikkäämpi kuin aiemmat ihmisenkuvat, mutta jotenkin keskeneräisen näköinen, kun ihan vain kokeeksi maalasin, ja ei ihan näköinen. Maalaamiseen tulleissa virheissä oli jotakin kapellimestarimaista "musiikkiin" uppoamista, kun mittasuhteet eivät menneet ihan oikein. Täytyisikö löytää jokaisen maaalattavan oma maalaustaito hänen taitojensa kirjosta, ei siis se todellinen maalaustaito vaan se, miten itse osaisi noista aineksista maalaustaidon rakentaa?