Keskiviikkona 25. kesäkuuta 2014 - Minne hienot aiheet katoavat

Jos jonain hienona hetkenä tai hienosta aiheesta, joka on sinulle uusi, maalaat kuvan ja sitten jäät miettimään, onko tää kuva hieno mitä jos kattos noin, niin se ois melkein upea, niin löytämäsi näkökulma maalaukseen on sellainen, jossa haikailet tuon hienon jutun suuntaan, muttet enää osaakaan sitä. Jos siis jäät miettimään, että näin maalauksiani pitäisi katsella, niin hukkaat koko hienon jutun elämästäsi. Jos sen sijaan pidät maalausta muistilappunasi tuosta hienosta jutusta, jokseenkin tavanomaiseen kuuluvana, niin oipit koko hienon jutun helposti repertuaarisi osaksi.

Sunnuntaina 18. toukokuuta 2014

Kokeilin joskus huhtikuussa öljyväreillä, mutten saanut millään onnistumaan mitenkään, tuli vain tuhrua. Kunnes sitten tässä käytin minisivellintä ja henninta ja se auttoi, muttei ihan tarpeeksi, mutta ensi kertaa tuli öljyvärimaalauksen näköistä jälkeä. Maalausneste olisi selvästi tarpeen!

Tässä oikeanpulimmaisesta koirasta tuli jotenkin leiskuvan näköinen, kun se oli leikkiinkutsussa juuri.

Tänään maalasin vesivärein sorsauroksen juuri tetusta kuvasta. Aluksi oli kovin kömpelöä, mutta tulihan siitä jonkinnäköinen, vaikkei nu pään värit ihan oikein ole.

Torstaina 13.2.2014 - manga?

Tuli mangan piirtamisesta haaveilevista nuorista mieleeni, etta oppisikohan, jos maalaa mielessaan koko kuvan ja sitten ottaa mieleensa vahvana elavaisena mielikuvana kasityksensa siita, mitka piirteet ovat hienoja taidossa, ainakin tunteva, herkka ja kokemuksellinen, tunnelmatuinen, elmanaviisas, ja sitten maalatessaan suunnitelmansa mukaan uppoutuisi noihin taidon piirteisiin niin, etta niiden hyvat puolet ja niiden korostus tuossa nakymassa tulisi maalausjalkeen?

Perjantaina 7. helmikuuta 2014, talviolympialaisten avajaispaiva

Jos tuo nyt on niin, etta taiteiden opettajat ovat yleensa romaaneja, siis eri kulttuurista kuin suomalaiset, niin silloinhan taiteiden oppiminen pysahtyy suomalaisilla siihen, etta niita opetetaan eri pohjalta kuin millainen suomalaisten oma elama on. Itsellani on hyvat opetustaidot, olen niita Tao-te-ching-kirjaa lukemalla opetellut, niin voisinkohan, jos ensin itse opin, niin laatia ohjeita, joilla suomalaiset oppisivat maalaamaan Monella suomalaisella on kaipuu taiteen tekemiseen, vaikkei osaamista ole ehka ollenkaan tai ainakaan paljoa. Jos osaisi rakentaa ne puuttuvat palaset, joita suomalainen tarvitsisi oppiakseen maalaamaan jotakin omasta mielestaan hienoa. En usko, etta monikaan haluaisi loppujen lopuksitaidemaalariksi, mutta jos haaveilee taiteesta aina joskus, niin jos vaikka saisi maalattua viisi erilaista hienoa kuvaa, niin olisihan se jotakin, saavutus, jota tavoitella. En nyt itsekaan osaa, mutta yleensa olen osannut opettaa vikkelampaan muita kuinb mita itse olen oppinut, vaikka olen harrastanut enemman. Olisi vaikka lemmikkielaimen kuva, kaunis nakyma mokilta, auringonlasku tms., jonkun tuttavan muotokuva ja sitten jokinitsea erityisesti kiehtova aihe. Kun minusta tuntuu, ettei ole motivaation puutteesta kiinni eika siita, etteiko voisi oppia nopeastikin, jos joku vain osaisi oikeat asiat neuvoa. Tavallisia kompastuskivia on koulumaisuus, raapustaminen. Sen sijaan pitaisi maalata tunnelmatajun perusteella niin etta pitaa kokonaisvaikutelmaa mielessaan. Samaistumisryhma ei saisi olla kurssilla kayneet vaan samantapaisen nakemyksen ja kiehtoutumisen omaavat kuin itse on, vaikkeivat olisi maalaustaitoisia, silla silloin maalaaminen lahtee luonnostaan samantapaista reittia kuin noilla toisilla. Oppikirjoista on paljon hyotya, mutta niita on luetaava ylisuuresti panostaen, omaan parhaimpaansa pyrkien, kovin hitaasti, paljon hitaammin kuin ajatuksia.

TENHO syntyy kai
kaytannon tekemisista,
monipuolisesta toimeliaisuudesta
kuten mokkeillessa
luonnonrakkaudesta ja
luonnon kauneuden ja vaikuttavuuden ihailemisesta,
siita, etta katselee luontoa, kun pohtii elamaansa,
uusista aluista eika vakiintuneisuudesta
elamanpiirin moninaisuudesta
musiikin harrastamisesta
kivojen meininkien etsimisesta
menevaisista sosiaalisista suhteista jumiutuneiden sijaan
omimmanelaman etsimisesta
elamanviisauksien lukemisesta ja vaalimisesta
liikunnasta, mielekkaista fyysisista ponnistuksista
elaman peruskysymysten aarella olemisesta,
siita elaman perusvirrasta, joka on hyvaatekeva ja ikiaikainen
elaman ymmartamisesta
sosiaalisuudesta elainten
ja erilaisten ihmisten kanssa,
erilaisten kohtaloiden tajusta
ja eri elamanalojen osaamisesta,
tunteiden arvostamisesta,
tunnelmatajusta
kauneuden ja vaikuttavuuden tajusta, taidon ja olennaisuuden tajusta
vanhojen runojen lukemisesta
taidenayttelyssa kaymisesta
omasta innostuksesta
omista haaveista ja omasta nakemyksesta ja
tekemisen ilosta
omalla tavallaan tekemisesta
kuin lomalainen
tai kesalla
tosissaan hyvalla hengella yrittamisesta
jopa uskonnollisuuden tuella johonkin olennaiseen prykien
jne.

Lauantaina 1. helmikuuta 2014

Sain tuosta marketissa nakemastani romaaninaisesta sen vaikutelman, etta lampo ja elamanmakuisuus tekevat maalauksesta myyvan. Elamanviisaus, se, etta maalaus tuo lohtua ja viihdyttaa, mutta se on oikeastaan sita, etta antaa elamanviisauden siemenia, joista elama kasvaa paremmaksi, onnellistuttamisen ja menestymisen tarppeja, viisauden perushuomioita. Hanen seurassaan ollut romaanimies ei nayttanyt niin paljon maalaavalta vaan ehka pikemminkin tanssivalta ja antoi vaikutelman, etta "vigour" myy, ne taidon piirteet, joista voi ottaa oppia, jotka ovat olennaisia taidoissa kasvamisessa, jonkinlaiset bravuurit, joista sosiaalisella silmalla tunnelmatajun perusteella saa vaikutelman taidosta ja siita miten tuota taitoa oppia, ja jonkinlaiset parjaavyyden ja kilpailussa menestymisen piirteet laajemmalti. Naisella siis valttina elamanviisaus ja miehella astetta alempi taitotaso eli kilpailuissa yms. parjaaminen. Mutta molemmissa olennaista tuo niiden kokemuksellinen koskettavuus aisti- ja tunnetasolla seka noiden elamanalueiden vaikuttavuus.
Yleisvaikutelmani ei ole, etta romaanit olisivat taitavampia kuin suomalaiset, vaan romaanit ovat usein iakkaampia eli heita pitaisi verrata 60-vuotiaisiin ja vanhempiin tms. Tai sitten se on se, etta he ovat lomalla ja matkailevat eli pitaisi verrata kesalomalaisiin, etenkin luonnon helmassa liikkuviin lomalaisiin.
Suomalainen ajattelee kokonaiskuvin, joten suomalaisella on mielessaan kokonainen maisema tunteita, asioita, mietteita, filosofiaa, sosiaalisia meininkeja ja elamanfilosofisia huomioita, kun btaas romaanilla pieni siru kerralaan, mika sopii paremmin yhteen kuvaan, vaikka laajempi nakemys elamasta tukeekin maalaamista olennaisesti, luulen.
Suomalainen usein luulee, etta taide on harjoittelukysymys. Mutta se onkin elavaisista mielikuvista kiinni ja ne edellyttavat, ettei ole tunnilla istuen uuvuttanut itseaan loppuun, vaan on pikemminkin tehnyt loytoretken jonnekin ja saanut siita kovoja aiheita. Haaveilijan mielikuvat ovat usein vahvempia kuin harrastajan. Siksi, jos maalaustaidon langanpaasta jotenkin saisi kiinni, niin aloittelija olisi hyvissa asemissa, ainakin suomalainen.
Useimmiten taiteiden alan taidot ovat esikuvista kiinni: jos juuri otin mallia jostakin taitavasta, nousin monessa asiassa hanen tasolleen tai jotakin sinne pain, mutta vain muutamasta taidosta jai kangertamaan, kun ne olis tarvittu avuksi, alkuperaista nakemysta kadottamatta. Jos taas seuraan vaariaesikuvia, niin taitoni katoaa, nakemykseni latistyy, en osaa pukea sita sanoiksi vaan eksyn kap[ulakieleen umpikujiin ja hedelmattomyyteen. Kapulakielinen jarki on niita huonoimpia lahtokohtia, samoin insinooritaidot, kun niissa ei ole elamankokemuksen varassa toimimista ja sanaston valitsemista ihan vain osuvuuden eika kaavan perusteella. Eli jos taiteiden alan ihmien lorvailee tai ei kelpaa mihinkaan kunnon tyohon, niin se usein johtuu siita, etta noita huoniompia esikuvia on valtettava eika siita, ettei sopisi mukaan tekemaan, jos ajattelun laatu 9olisi kyllin korkea, omakohtaisen filosofinen ja elamanviisautta ymmartava.
Yhteison kielenkayttotavoilla on valia. Luonnollisten aanensavyjen kaytto kommunikaation osana on tarkeaa. Samoin se, ettei kehonkieli ole jaykkaa vaan vapautunutta, minka kai ruotsinkielinenkin saavuttaa silla, ettei arvostele tai anna palautetta kehonkielesta vaan antaa sen olla se, mika on.

Perjantaina 31.1.2014 - Piirustuksenopetuksesta & Miten maalata mielikuvansa täyttä tasoa pitkin

Nain tanaan ohikulkiessani kaupungilla romaanin, joka naytti silta, etta maalaa. Kun jain tuota jalkikateen sulattelemaan, sain sen vaikutelman, etta han oppisi maalaamista juuri sita kautta kuin piirustusta Suomessa opetetaan eli piirtamalla aariviivat ja yrittamalla saada muodon oi8kein. Mutta tahan asti ei ole yksikaan suomalainen ollut sellainen, joka sita kautta oppisi vaan on piirustuksen ja maalaamisen oppiminen mennyt kamalan hankalaksi - siki kai, kun opetus on sovitettu romaaneille eika suomenkielisille suomalaisille. Tuossa on se ero kulttuurien valilla, etta lahtokohta, se perspektiivi, jota yhteison kommunikaatiossa ja virallisessa ajattelussa yleensa kaytetaan, on kai romaanilla taidemainen kokemuksellinen ja suomalaisilla jarkimainen: viivat, rakenteet, tekstuurit, aiheet yms. valokuvamainen tai piirrosmainen. Romaanilta siis puuttuu valokuva ja piirros ja niita piirustuksenopetus opettaa. Suomalaisen piirrostaidosta taas puuttuu tunnelmavaikutelmien mukaan piirtaminen seka se, etta piirrettavan aiheen lisaksi hetken tekeminen, yrittaminen, tunnelma, koko mielensisalto vaikuttaa tyyliin ja silloin ei tarkan piirtaminen tuo parasta tulosta vaan elava mielikuva on tarkea. Itse olen yrittanyt opettaa maalaamista suomalaisille taman blogin kohdassa http://akvarelliblogini.blogspot.fi/2013/05/koiran-valokuvaus-ja-maalausohje.html
Jos tuota nyt miettii, etta miten pitaisi piirustausta ja maalaamista opettaa, jos itse on maalaustaityoinen tavallinen suomalainen, niin pitaisi miettia, mista kohdista ratkesi maalaustaito, missa oivalluksissa tai tekemisten, tekemisentavan ja tavoitteiden muutoksissa syntyivat suuret parannukset maalaustaitoon. Omasta mielestani taiteen oppikirjojen lukutapaapitaisi opettaa esim. siten kuin olen tassa blogissani aika askettai kahdesti neuvonut.
* * *
Omasta maalausharrastuksestani jatkaisin:
Usein tulee kuvasta paljon huonommin maalattu kuin mihin tahtasin maalaamaan ryhtyessani. Olen laatinut monta ohjetta. Mita jos laatisin itselleni ohjeen siita, miten maalata mielikuvansa taytta tasoa pitkin mallista tai valokuvasta maalatessa siis, kunniin vain maalaan. Ensin tarttisi pohtia sita, mika kohottaa tasoa ja mitka jumiin jattavat tekijat taas pitaisi karsia pois.
Varien intensiteetilla on valia, samoin niiden savyilla ja rinnastumilla. Tarttisi ennen maalaamaan ryhtymista pysahtya kuvittelemaan mielessaan varit, joilla maalaa, ja sekoittaa niita sitten sopiva maara tai hiukan yli tuon mielikuvan mukaisesti, ottaen myos huomioon niiden rinnastumiset keskenaan. Se on minulta usein jaanyt huonosti tehdyksi.
Maalatessa ei saisi verrata jo maalattuun kuvaan vaan ideaaleihinsa, siis nakyman vaikuttavuuteen ja koskettavuuteen.
Maalatessa ei saisi samaistua maalaamiseen tai toisiin, jotka maalaavat tai piirtavat, vaan vain niihin, joihin tuollaiset nakymat kuin se edessani tekevat suuren vaikutuksen. Lopputuloksessa tuo nakyy erona vaikuttavuuden ja raapustavuuden valilla.
Vaikuttavuuden jarjestyksessa maalattuun kuvaan tuo eloisuutta tuo havainnonmukaisuus ja myohemmin maalatut kohdat pitaisi verrata tuohon kokonaisuuteen, maalata seka kuvan vaikuttavuuden etta nakyman tenhoavan kauneuden perusteella tunnelmallisina.
Jos samaistumisryhmaansa vaihtaa maalauksen edetessa, niin jaljen tyyli vaihtuu.
Kokemuksellisuus on tarkeaa, mutta se tulee siveltimeenjalkeen vahaan samaan tapaan automaattisesti mielensisallon mukaan kuin tunnetilat aanensavyyn. Tuosta jaljesta kuitenkin oppii kielta itselleen ja niin oppii myos tarkoituksellisin vedoin vahitellen tukemaan noita vaikutelmia.
Paitsi, etta katsoo vareja, tulisi kuulostella tunteitaan ja kuvitella ne edes summittain varipilvina, savyina tms. vaikutelmina, joilla on tunneviesti.
Maalatessa ei piatisi ajatella, etta maalaan - siis yritan maalata - vahan niin kuin se ja se hienon nakemani maalauksen tekija tai ammattitaidemaalari, kun useimmat heista eivat yleensa maalaa vaan vain joskus vain erityisesti keskittyessaan eika aina tule onnistunutta jalkea vaan vain suuren mielenkiinnon hetkina ja siksi paras malli eivat ole he vaan ne, jotka jakavat kiinnostuksesi maalattavaa aihetta kohtaan.
Maalata ei jarjestyksessa vaan maalauksen yhteenpunoutuvuuden tuomassa jarjestyksessa, mihin auttaa kun katsoo nakyman tenhoa ensin, kokee sen sosiaaliset suhteet, mielenkiinnon piirit ja tekemiset mielekkyyksineen ja maalaa sitten asiakokonaisuus kerrallaan, vaikka valiin jaisi tyhjaa.
Tausta on vahan toinen juttu. Se ei saa tulla yhta korostuneesti esille, mutta silla voi olla kaihoisaa tenhoa, joten se piatisi kai yleensa maalata haaleammalla ja hiukan harmaammalla varilla kuin etuala, luultavasti sumuisamminkin. Mutta siina voi olla yksittaisia mielenkiintoa herattavcia aiheita, kuin hartaita, etualan vaikuttavuutta ja aiheen tarkeytta korostavia.
Maalatessa osaa tulisi samalla olla mielikuva kokonaisuudesta, seka kokonaisuuden sivuseikkoja maalatessa myos taustasta, luulken.
Maalattava aihe kokemuksellisena kokonaisuutena, joka on hahmotettu arkisen elamanviisauden nakokulmasta, on se, minka pitaisi ohjata maalaamista, olla maalaamisen aiheena. Samalla olisi oltava tilannetaju> olen tassa&tuo on tassa tilanteessa, mita kuva kuvaa.
Koska kuva muodostaa kokonaisuuden, olisi sita jo ennen maalaamaan ryhtymista ajateltava mielessaan valmiina kuvana, jotta hahmottaa paapiiretissaan, mika esim. on kuvan keskella ja meniko kuvan rajaus oikein, joeeti jaa elottomia lahes tyhjia kohtia kuvan eloisuuden kannalta tarkeisiin kohtiin - ne kai pitaisi maalata elavammin varein ja piirtaen edes jotakin kivaa, eika niita saa jattaa viimeisiksi, jottei jalki vaikuta vasyneelta. Keskushahmo olisi kai maalattava ensiksi, vaikka idea olis reunoilla, silla katsojan silmissa kaikki vertautuu siihen.

No jaa, tuli kasa viimeaikaisia juttuja eika mitaan ohjetta, jolla paasisi pitkalle. Aloittelijaa - vai itseani - ehka neuvoisin maalaamaan tunnelmatajun perusteella mielenkiinnonkohteet oikein ja sitten kokonaiskuvaa aiheesta, etenkin jo maalatusta ja nyt maalattavana olevasta, mielessaan MALLIN eika jo maalatun perusteella vaalien samaan tapaan ympariston paapiirteet kenties yksityiskohtaisestikin. Sitten pieni tauko ja mieti, millainen tausta olisi kuvassa kiva, miten se mm. varien haaleuden ja jaljen sumuisuudenosalta olisi, ja maalaa se.

Keskiviikkona 29. tammikuuta 2014

Viime aikoina en ole saanut maalatuksi. Tassa on viime viikon ainoa kuva ja tamanpaivainen suttuinen kuva.

Yritin asken kanssa lehtikuvasta maalata kaksi hevosta loimet ylla mutta alun jalkeen jalki meni suttuiseksi, mika on viime aikoina yleensakin ollut ongelmana, mutten oikein tieda syyta, kun tunteenomainen perspektiivi minulla on omassa elamankokemuksessani ihan tarkka ja olen yhta aikaa koko kapasiteetillani herkasti toimiva ja tunteiden mukaan meneva.
Aloitin oikeanpuoleisen hevosen paasta, maalasin kropan ja jalat, sitten toisen hevosen paan, kropan ja jalat seka ihmisen. Aina kun siirryin uuteen kohteeseen, jalki muuttui huolimattomammaksi - siksiko, etta vertasin omaan juuri maalaamaani kuvaan enka valokuvaan?

Onkohan tuossa se, etta yritin maalata tunteen perusteella enka kokemuksellisen mielikuvan, niin mielikuvasta sitten puuttui vaikka mita maalaamiseen tarvittavaa?
Vasemmanpuoleisella hevosella oli ruutuloimi enka viitsinyt maalata ruutuja, mutta ne vaikuttavat sen ilmeeseen. Loimen mustassa alaosassa oli edessa joitakin soljen tapaisia metallirinkuloita, mutta se kai loi suttumaisen vaikutelman, joka osaltaan pilasi loppukuvan.
Jos ja kun ihminen onkeskella kuvaa, on han tavallaan keskushenkilo, vaikka on vain tuonut hevoset kuvaan ja nauttii hevosen pususta. Hanet olisi siis pitanyt maalata ensin, kuvan tasapaino ja yleisvaikutelma vaativat sita. Ja joka kohta olisi pitanyt maalata ensi sijassa valokuvan perusteella ja vain vaikutelmaa hakien aiemmin maalattuun vertautuen.
Tossa kans onnistu aika hyvin toi vasemmanpuoleisen hevosen paa, kai siksi, etta olin tuon piirron ilmeen ja paan yleisvaikutelman vuoksi miettinyt etukateen niiden maalaamista.

Sunnuntaina 26.tammikuuta 2014 - Taulujen myymisestä

En ole tullut maalanneeksi melkein ollenkaan, mutta olen tullut miettineeksi, miksi juutuin jumiin, ja se on kai niin, ettei saman toistaminen ole hedelmallista vaan tyyli latistuu ja puhti katoaa. Sen sijaan tarttis olla uusia alkuja ja vaihtelua.
Jos nyt joskus oppisi maalaamaan oikeita tauluja, joita voisi myydakin, niin kuinkas tuossa myynnissa sitten onnistuisi? Myyda voisi kaytannossa kai vain kesa-aikaan, kun ihmiset ovat lomamatkoilla. Olisi vaja jossakin ison tien lahistolla ja tienvarsikyltteja muutama. Vajassa tarttisi olla joku myymassa, mieluummin keski/ikainen tai vanhempi nainen, joka pitaa tauluista kovin, mutta ei ole itse yhta hyva maalaamaan, jos nyt sitten ylipaartaan osaa paljoakaan maalata. Niin taulut nayttavat kiinnostavilta ja edustavilta ja ilmapiiri ja nakokulma on tauluihin sopivan kiva. Hyva olisi, jos lahistolla olisi tienvarsikahvio, huoltoaseman baari tms., josta myos opastus kyltein. Ei kai haittaisi, vaikka tau;uja olisi useammalta maalarilta, vaikka voihan olla, etta silloin jonkun taulut myyvat parhaiten. Tarttis kai taulujen ilmeen ja tunnelman perusteella luokitella ne syrjemmalle sopiviksi tai ovenvierustauluiski jne.
Myyntityylina ei olisi raha ja hieno taulu, kun se laittaa useimmat jumiin ja sopii vain kalliisiin hienostelunhaluisiin paikkoihin, vaan onpa tenhoavan nakoinen taulu, tollanen ois kiva seinalla, ja hinta sitten tenhoavuuden ja siveltimenjaljen ym. laadun mukaan myyvyyde3n kannalta sopiva.
Lamppuja varmaan tarttis olla, ehka erilaisia, joson erilaisia taulujakin.

Tiistaina 14. tammikuuta 2014

Mikseiv't kaikki halukkaat opi maalaamaan, onko vika siin', ett' yritt'v't maalata tai piirt'' kaksiulotteista kuvaa paperille, kun oikeasti pit'isi maalata kolmiulotteista hahmoa, pit'' mieless''n kolmiulotteinen tunnelmallinen hahmo ja k'si vain summittain piirt'' se paperille kuin piirt'isi kolmiulotteista, kuin syntyisi kolmiulotteinen kuva paperin tienoille eik' tasan paperin pintaan_

Olen nyt ehk' vuoden verran harjoitellut parempaa tunnelmaa vesiv'rimaalauksiini. Ensinn'kin ehe'mp'' tunnelmaa el'm''ni, jotta maalausj'lki ei olisi jotenkin jaksamaton ja ik'v'ntunnelmainen sielt' t''lt'. Ja toisekseen tunnelmien, n'kemyksen yms. pit'mist' mieless' maalaamista varten. Se, ett' nostaa kuvan mieleens' vasta juuri maalatessaan, tekee vesiv'rity;st' kuvamaisen, kun taas leppoisa tunnelma tuo aiheen enemm'n mielenkiinnonkohteeksi kokemukselliselta kannalta. Hyv' tunnelma ei kuitenkaan synny ihan vain maalaamisen yritt'misest' vaan pit'isi puuhata monenlaista tervehenkisesti, niin el'm'n parempi meininki parantaa kuvan henke'. Koulumaisuudet, kire't ty;m'isyydet ja kaavamaisuudet h'iritsev't henke'. Olen my;s oppinut, ett' hgengen lis'ksi n'kemys, joka syntyy siit', kun ei ole koulumainen vaan el'm'nkokemuksesta kiinnostunut, on kuvan hengen kannalta kovin t'rke'. N'in maalaaminen opettaa omaa el'm'nviisauttaan> ilmi;iden havaitsemista kokonaisuuksina tunteineen, elinymp'rist;ineen, rinnastumiskohteineen ja el'm'nviisauksineen. Hengen kannalta on t'rke'', ett' havainto on tuore> kuva t'm'np'iv'inen ja juuri ensimm'isen' kiehtovana hetken' otettu, kun usein olen kuvasta maalannut.

Sunnuntaina 12. tammikuuta 2014 - Minustako taiteellinen

En ole viime aikoina maalannut, mutta olen tullut miettineeksi maalaamista, lähinnä suomalaisten maalaamisesta kiinnostuneiden maalaamaan oppimista ja taidemaalarin tms. ammattia. Maalaamisessa näkyy levan se sama kuin muussakin taiteessaja taidoissa ylipäätään, että kiinnostunutr oppii ja tekee hyvällä tyylillä, hyvällä laadulla, mutta mallit ovat niitä kyllästyneitä, jotka eivät yllä siihen laatuun, johon aloittelija tähtää, ja niin nuo ensikertalaisen tekeleet jäävät kelvottomiksi rankattuina syrjään ja aloittelija toivoo toisen kerran yrittävänsä paremmalla onnella ja etenkin paremmalla hengellä uudestaan - kun ammattikoulutuksen saaneen tai muuten työlästyneen tekemisissä vaikka näyttäisi olevan laatua, niin se on eri pohjalta kuin aloittelevan suomalaisen ja niin juuri mallista matkituista piirteistä tulee lättäniä tai suhteettomia, jotenkin koululaismaisen ruutumallisia, ideanaan vain mielikuvitusta tai muuta hengetöntä. Mutta missä aloittelijan taito menee pieleen, on kai se järjestys jossa yrittää piirtää tai maalata: pitäisi vierekkäisten sijaan maalata vaikutelmien mukaan, ei esim. koko hahmoa tarkkaan vaan siinä muodossa ja siinä järjestyksessä kuin vaikutuksen tekee ja kokonaishahmo koko ajan mielessä niin kuin maisemakatse tai laajempi kuva katsellessa.
Maalaamisen kai sanotaan usein sopivan rauhallisille luonteille, mutten oikein ymmärrä, miten, kun oman elämän henki, meininki tuo väriä ja tenhoa maalauksille ja se meinaa, etteivät rauhallisen maalaukset olisi yhtä vaikuttavia kuin vahvasti elävän. Kai se on niin, että jso joku ei pidä maalaamisesta, niin sanoo sen sopivan rauhallisille, kun itsellä mieli tekee muualle, mutta totuus kai on, että maalaaminen sopii maalaamisesta kiinnostuneille eikä erityisemmin juuri rauhallisille, joille kai kaikki lukeminen myös menisi.

Miten maalaamaan sitten oppii? Tarvitaan kiinnostus maalaamiseen, hyvä vesivärimaalauksen tai piirustuksen oppikirja tai pari, joita ylisuuresti panostaen ylihyvään laatuun pyrkien kovin hitaasti kuva kuvalta sieltä täältä lukee sekä kiehtovia aiheita kuin löytöretki lähiseudun luontoon, missä jokainen aihe on erilainen, kaunis ja kiehtova.
Lue lahjojen ja taitojen oppimisesta kaksi kirjoitusta blogini http://nopeaoppisuus.blogspot.fi alusta. Nuo oppikirjat ja luontoaiheet opettavat maalaamaan muodot oikein. Keskittyminen tunnelman maalaamiseen ja esim. ilmeiden saamiseen tunnelmaltaan eikä välttämättä mittasuhteiltaan oikein, tuo kuviin elävbyyttä ja aidonnäköisyyttä. Maalaaminen kotona oman mielenkiinnon mukaan tuo kuviin leppoisuutta ja tunnelmallisuutta kurssilla käymisen sijaan. Treenaamisen sijasta suuri mielenkiinto maalaamista kohtaan tuo tarkkaa oikeaanosuvaa jälkeä. Kuuluisien maalauksien kuvista oppii paljon maalaamisesta. Jotakin olen myös kirjoitellut tähän blogiini tai muihin blogeihini.

Sunnuntaina 5. tammikuuta 2014

Kirjoittelin tuollaisen http://savolaisuudesta.blogspot.fi/ savonlinnalaisuuden vaikutuksesta taiteiden oppimiseen.

Keskiviikkona 4. joulukuuta 2013 - Näin opit maalaamaan (oppikirja)

En ole viime aikoina maalannut mitään, mutta olen tullut miettineeksi maalaamista ja maalaamisessa kehittymistä. Se, mikä tuntuisi auttavan useimpia muitakin maalaustaidon langanpäästä paremmin kiinni, lienee hyvälaatuinen piirustuksen tai vesivätimaalauksen oppikirja ja ehkä jokin kuvakirja kuuluisimmista öljyvärimaalauksista. Oppikirjaa voi tokikoettaa lukea suuresti panostaen alusta alkaen, mutta itse olen yleensä oppinut parhaiten, kun olen ohimennen selannut kirjaa vähän, törmännyt johonkin erityisen hienoon kuvaan ja jäänyt katselemaan, miten se on maalattu sekä siveltimenjäljen että hengen osalta, jättänyt sitten kirjan auki siitä ja katsellut silloin tällöin samaa kuvaa yrittäen oppia maalaamaan jotakin sensuuntaista, antanut näin olla 2-3 vrk, maalaillut jotakin sinä aikana ja sitten vasta etsinyt jonkin seuraavan kuvan, josta oppia jotakin uutta.

Lauantaina 23. 11. 2013 - tarkka siveltimenjälki

Yleensä pitää katsoa kymmenen kertaa tarkemmin kuin mitä maalaa ja olla kiinnostrunut aiheesta, niin tulee parempi henki ja enemmän ideaa siveltimenjälkeen.
Kun nyt olin 1 1/2 kk maalaamatta, oli uudelleen aloittaessani siveltimenjälki kovin kömpelöä. Siihen näyttäisi auttavan, kun katsoo jonkun vesivärimaalauksen oppikirjan kuvia tai jotakin tarkkaan taiten maalattua kuuluisaa maalausta vaikkapa jostakin kirjasta ja yrittää oppia jotakin sensuuntaista.

Perjantaina 22. marraskuuta 2013 - piirrosjälki ja yleisvaikutelma

Ilmeisesti kuvan ilmeeksi tulee se, mitä kaikkea piirtäessä on mielessä. Jos aiemmin ajattelin vain, että kunpa osaisin piirtää hyvin, niin jäljestä tuli koululaismaista raapustamista. Jos taas keskityn piirtämään muodot oikein, niin tulee jälkeä kuin olisi menty yksittäisen viivan muodostamaa polkua pitkin ja mittasuhteet jääneet vähän hämäriksi, että jos piirrän tämän kaaren nyt ja sitten siihen viereen tuollaisen, niin kokonaiskuvahan siitä puuttuu. Jos nyt sitten olen oppinut miettimään kokonaiskuvaa, kun piirrän vaikkapa koiraani, niin saan koiran näköisen mutta lättänän. Jos taas siltä pohjalta olen opetellut kiinnittämään luonteeseen ja tunnelmaan huomiota, niin olen saanut oikean ilmeen silmille, mutta kokonaisuus on jäänyt kuvamaiseksi lättänäksi.
Jos sitten olen opetellut uppoamaan tunnelmaan, niin olen huomannut, että sen tuokion, jonka kuluessa maalaan, mielen keskittymisen kohde jää kuvassa kiinnostavaksi: tämän blogin toiseksi viimeisimmässä kuvassa se, että on jotakin tunnelmaa, näkemystä ja jotenkin ajatusten vinkkelistä, kun taas sitten maalaamassani marraskuisessa koivussa, että tuossahan on marraskuuntunnelmainen puu, ja nyt tuossa hevoskuvassa, että hevonen on tämänluonteinen, tällainen sosiaalinen kontakti. Ätsh, ei sitä noista kuvista huomaa, kun en osaa kuvata kunnolla, mihin kaikkeen keskityin ja miten, mutta kun katsoo noita kuvia, niin joissakin puolissa on henkeä ja toisissa ei: tuo henki on ollut mielessä hetken päämielensisältönä ja ne taas, mitkä eivät ole kunnollisia tai ovat jotenkin mitäänsanomattomia, ovat sellaisia, joita en ole osannut miettiä tai jotka ovat epähuomiossa jääneet pois.

Tarttiskohan tuohon hevosenkuvaan lisätä värillinen tausta, jotta näkyisi, mistä näkökulmasta ja kuinka laajalla kuvalla olen sitä maalatessani miettinyt katseltavan? Eli lähes koko kuvan laajuisesti, ajattelin, mutta kaipa nuo pitäis oppia lisäämään maalauksiin, kenties juuri päivän tai pari jälkikäteen.

Torstaina 21. marraskuuta 2013

Maalsin tuollaisen lehdestä mainoksesta:

Heinikossa ovat, mutta se ei näy.

15. marraskuuta 2013

Katselin Grayn luovan piirtämisen oppikirjaa ja siinä mm. sanottiin, että kasvokuva suoraan edestä on passikuvamainen eikä oikein edustava. Kaipa se tuo järkevän keskustelun näkökulman, jossa ei näy luonteen tunnemallisempi puoli ja tunteenomainen näkemys elämästä. Nuorten aikuisten elämän kuvioita usein koulujärki dominoi, mutta ajan myötä kasvetaan omiin tunteisiin päin, opitaan löytämään tilaa omien toiveiden mukaiselle elämälle. Siksi muotokuva, jossa tunteenomainen näkemys korostuu, voi olla näyttämässä tietä tulevaisuuteen.

Oli tässä muutto muutama viikko sitten ja on maalaaminen ollut jumissa sen jälkeen. Katselin ohimennen maalaamisaiheisia blogeja ja vaikka on osin tosi hienoja kuvia, niin ei näy kovin montaa kuvaa kerralla syntyvän. Yhdestä teemasta ei voi hypätä toiseen, mutta jos käy kävelyllä ihailemassa luontoa tai mitä kiinnostavaa ja tunnelmallista katsottavaa onkaan, niin jos maalaa samassa järjestyksessä kuin mitä kuvat otti muutamia kuvia joukosta, niin yhdestä kuvasta on luontevaa siirtyä seuraavaan, vaikka aihe olisi erilainen, katsomistapa ikään kuin kehittyy luonnostaa samoja teitä kuin mitä aiemmin päivällä tai lähipäivinä kuvat ottaessa. Kun maalaa pian, niin tunnelma on vielä pitkälti sama ja eläväisenä muistissa.

Lainaus blogistani http://pikakoulu.blogspot.fi
"Hahmotustavoista
Tämä on olennaista mutta vaatii taitoa ja kokemusta sekä elämänviisautta.

"Hei Olen Helsingistä kotoisin ja olen nyt asunut muutaman vuoden Savonlinnassa, jonka valtteina ovat mm. oopperajuhlat, Retretti, luonto ja taidekäsityöt sekä lähistöllä sijaitseva ortodoksinen Valamon luostari. Sen, mitä olen näistä ja ajattelun taidosta oppinut, opettaa, että niin ajattelussa kuin käsitöissä, elämänviisaudessa, ongelmanratkaisussa kuin muussakin on paljon väliä, minkälaisista klimpeistä ajattelu ja muu tekeminen koostuu. Jos hahmotamme jotakin ja sitten hukkaamme idean, päädymme huonompaan lopputulokseen, mutta jos pidämme mukana kaikki onnistuneet havainnot, myös, tunteet ja vaikutelmat, niin päädymme parhaimpaan taitotasollamme mahdolliseen lopputulokseen. Jos teen jotakin onnistunutta, siitä helposti tulee malli tuleville tekemisilleni, vaikken olisi sitä sillä mielellä malliksi kelpaavasti tehnyt. Siksi on hyvä tehdä koko ajan hyvällä tekemisentavalla, sellaisella, joka sopii muihinkin tekemisiin ja on siis mm. elämänviisas ja tunteva. Tästä syystä ajattelussa ja tekemisessä käytettävien kimpaleiden tulisi olla eheitä kokonaisuuksia, koko viisaudellani ja koko elämänviisaudellani valittuja malliksi kelpaavia vaikka mihin ja sellaisia, että niissä on käytetty hyvää tekemisentapaa, joka näkyy tekemisen jäljessä. Tällä tavoin vanhuksen elämänviisaus ja taide sekä luontokohteiden tunteita koskettava kiehtova ulkonäkö ovat malliesimerkkejä hyvistä tekemisentavoista ja hyvistä valinnoista."

Tähän tapaan myös kädentaidot, hyvän ruuan tuoma hyvä mieli ja lomailu auttavat tavoittamaan parempaa laatua. Tunneviisaus on tärkeää. Samoin kokonaiskuvasta aloittaminen, joka setvii suureen maailmaan ja sosiaalisiin suhteisiin liittyvät ongelmat törmäyksittä helposti.
 Elämänviisautta oppii terveista luonnollisista elämäntavaoista, etenkin luonnosta, urheilusta (http://kokonaiskuvat.blogspot.com/2017/01/liikuntaa-vihreille.html) ja tunteidenmukaisuudesta sekä elämänviisautta opettavia kirjoja lukemalla ja sulattelemalla, esim. mietelmä vuoden joka päivälle tms, mutten nyt sitten tiedä, montako kymmentä vuotta nuo lukijaltaan ikää ja kokemusta vaativat. Tämä blogimerkintä ylipäätään liittyy juuri kokemuksen ja taidoissa harjaantumisen myötä kasvavaan näkemykseen ja on siksi koululaisille tulevaisuuden kehittymissuunta eikä kokonaisuudessaan jo koulussa opisttava juttu, luulen."

Miten saa tunnelmallisen valokuvan tai maalauksen
Tarvitaan kiehtova kohde, hyvä katsomisen tapa ja sopiva rajaus sekä elämänviisas kertomisentapa.
Jos pysähdyt pitkäksi aikaa, kokemuksesi yleensä laimenee ja arkipäiväistyy eikä se ole samalla tavalla kimmokkeena kaikkeen uuteen hienoon. Anna siis katseesi kierrellä, kuljeskele ja napaa otos aina, kun tunnelma on kiehtova tai näkymä erityisen kaunis.
Katsomisentapa on vähän sama juttu kuin jos menet jututtamaan jotain porukkaa, joka on puuhaamassa jotakin yhdessä, ja siinä, kun he alkavat kertoa jutustaan, alat saada siitä kuvan, niin on katsomistavan virittäytyminen jollekin heidän aaltopituutensa tapaiselle ja heidän tekemistensä henkeen, kun et sitä vbielä tarkkaan tiedä, mutta jotenkin juuri kuulit. Vastaavasti, jos menet tilkkutyökurssille tekemään tilkkukassia, niin tunnin alkaessa levitellään kankaat ja työt, työvälineet, jutellaan soristen ja ryhdytään puuhailemaan jotakin. Se on kuin sukellus omaan maailmaansa kiehtovuuksineen ja mukavine oloineen. Tai jos on kiva pikkupakkanen ja lähdetään hiihtämään jonnekin luonnonhelmaan, missä on liikunnasta pitäviä ihmisiä ja luonnon lumista kauneutta, niin virittäydytään omaan maailmaansa. Siten eri tekemiset, niiden lahgjakkuudet ja sujuminen ovat virittäytymiskysymyksiä ja onnistuneen vireen tunnistaa tenhoavuudesta, työn sujuvuudesta ja hyvästä olosta sekä siitä, että saadaan jotakin elämänviisasta aikaan. Näkymän ja näkökulman tenhoavuus on tuollaisesta virittäytymisestä kiinni: tunnelma, tunne, upeus, kauneus, tenhoavuus, kauniit värit, aiheen hienous, syvällinen elämänviisaus, mieliteot, tekemisten taito. Jos kuvan näkökulman ja rajauksen valitsee siten kuin näkymän tenhoavuutta korostaa, kuvasta tulee hieno.

Jos maalaa valokuvan pohjalta, niin kuvasta tulee helposti valokuvatunnelmainen, jos sen vain jäljentää kuvasta. Tunteet, vaikutelmat ja tunnelmat korostavat asioita eri tavoin ja antavat niille eri mittasuhteet ja värien tunnelman kuin kamera. Tee siis perspektiivi mittasuhteineen tunteen perusteella oikein, tunnelmalliseksi eikä valokuvamaiseksi, ja rajaa varjot yms. pitkälti tunteen (eikä tarkan kameramaisen kuvaavuuden) perusteella oikein.

Sain tartuttua siveltimeenkin, mutta jotenkin kömpelöä, kun en ole aikoihin maalannut melkein mitään, ihan kuin en osaisi keskittyä kunnolla.
Ihmettelin, kun en meinannut saada väriä vesivärinapeista, olivat kuivuneet, kun en ollut puoleentoista kuukauteen maalannut lähes ollenkaan.

Maanantaina 4. marraskuuta 2013

Mietin vaatteita ja piirsin malliksi kuvan miehestä nojatuolissa lehtikuvan perusteella. Miehen kuva ei onnistunut, oli jotenkin vaisu ja tökerön mitäänsanomattoman näköinen, kun taas nojatuoli onnistui ja siitä tuli ihan kivan näköinen. Selvästi vapaamuotoisuus auttaa maalaamistani. Voi napoata hyvän idean ja tehdä vaiheet hyvällä tavalla tarvitsematta kopioida orjallisen tarkkaan oikeaa muotoa ja sisältöä. Saa katsoja mallia hyvistä tekemisentavoista. Jos piirtää tarkkaan, piirtää helpoisti koulumaisesti ja idea katoaa kuin Rikkinäinen puhelin - leikissä, jossa jokainen kuiskaa lähes kuulumattomasti viereisen korvaan, mitä on edelliseltä kuullut, ja tokihans iinä alkuperäinen viesti katoaa. Tarttee olla omaa ideaa, oma näkemys, jonka mukaan piirtää, niin on jokin viesti kumminkin - niin kuin nyt siinä rikkinäinen puhelin -leikissäkin usein on omia ideoita siitä, mikä viesti olisi voinut olla. Mutta siis pääasia, että telkee jotakin tekemisen arvoista ja jatkossa malliksi kelpaavaa, eikä teknistä piirustusta millintarkasti kuin ei taiteesta olisi kyse ollenkaan vaan jostakin, missä ei ole viestiä vaan vain tietoa. Tarttis pää ja kroppa piirtään niin, että ajattelee ihmisen elämää, sen arvokkaita ja hienoja asioita ja elämänviisautta, eikä että kolmiomainen nenä ja kaareva päälaki.

Torstaina 17. lokakuuta 2013

Katselin tässä eilen vain milloin lie jotakin vanhaa piirustutstani ja mietin, mitä koululaisten tarvitsisi oppia, jotta oppisivat maalaamaan. Piirustuksessani oli pienten piirteiden yrittämistä, mutta se oli lähinnä raapustus eikä onnistunut kuva. Näytti siltä, että joka kerran yritin suunnilleen samaa, kun taas oppiminen vaatisi, että eri kerroilla maalaisi eri puolta kokonaisuudesta: nyt vaikuttavuutta kiinnittämättä pieniin piirteisiin huomiota, nyt värien kirjoa, nyt kokonaisuuden tunnelmaa ja sen rakennetta, nyt pieniä piirteitä myöten oikein, yms. ja sitten yhdistäisi nuo koettaen saada ne kaikki kerralla kuvaan. Jos kuvassa on oikeaa henkeä, mutta liian pienissä piirteissä, merkitsee se kai, että åitäisi maalata suuria piirteitä nopeaan, tunnelmaan keskittyen, niin saisi tunnelman näkyville.

Sunnuntaina 6. 10. 2013

Katsoin tämänkesäistä öljyvärikokeiluani, jossa on nainen uittamassa koiriaan Olavinlinnan lähistöllä. Koirat ovat onnistuneemman näköiset kuin muu. Ehkä siis maalasin ne eri tavalla: "tää ois niinku tää hahmo nyt ja tällanen ilme" eikä viivoja yms. piirtämisenmallista niin kuin muualla kuvassa. Ilmeisesti öljyväreillä maalataan eri tavalla: hahmo ja ilme.

Torstaina 12. syyskuuta 2013

Lehden kuvasta tollanen. Lehden kuva oli hieno, tää ei ollenkaan niin. Kasvot lätistyivät korkeussuunnassa ja kroppa olisi pitänyt osata maalata enemmän huolella. Kovin usein käy niin, että kun mallina on kuva (tai puu), jolla on oma estetiikkansa,niin omien taitojeni ja näkemykseni mukainen tyyli ei olekaan ihan sama, vaan sotkeennun tekemisissäni ja yritän jotenkin toista kautta kuin mitä osaisin, nkaipa se on niin, etteivät taitoni vielä riitä moiseen uskolliseen kopiointiin, jos se nyt sitten on edes tavoitteena, mutta olisi kyllä hyvä osata maalata monenlaista.
Onnistuikohan tuossa nyt tuo mandoliini - vai sitrako se on? - paremmin kuin miltä maalatessa vaikutti? Ilmeisesti pitäisi maalata kukin osakokonaisuus uskollisena maalattavan aiheen hengelle ja vähemmän tarkkaan osat oikein.
Tunnelmaan upoten maalata tunnelmaa näyttää olevan ohjenuora, joka tuo kuviin paremman hengen. Vielä pitäisi maalata isomman kokonaisuuden tunnelmaa ja henkeä eikä vain osien ja osakokonaisuuksien!