Perjantaina 23. maaliskuuta 2012

Maalauksen harrastajat ovat aina näyttäneet silmissäni erityisen sivistyneiltä jotenkin siten kuin koulun ihanne on. Objektiivinen ajattelu kuvaa maiseman rakenteet, ei muuta. Maalauksen harrastaja on siis automaattisesti tehnyt kaiken ajattelun kannalta tarvittavan. Lisäksi hän havaitsee tunnelmasävyt, ne antavat hänelle filosofisen näkökulman ilmiöihin ja niiden rooliin maailmassa. Kaiken tämän hän höystää elämänviisaudella. Voiko koulusivistys enää enempää pyytää?

Torstai 15. maaliskuuta 2012

Olen öljyvärimaalauskurssilla mutten tiedä, onko se maalaustaidolle hyödyksi vai vain haitaksi. Maalattua tulee lähinnä uain kerran viikossa, vaikka mieluummin maalaisin päivittäin. Tyylikin kärsii, muuttuu koulumaisenaksi ja hengettömämmäksi, mutta sosiaaliselta kannalta on hyvä nähdä muitakin maalaamisesta harrastuneita. Toisaalta voi jotakin oppiakin: viimeksi olin jotenkin jumiutuneella mielellä ja maalasin vain, oppien jotakin sellaisesta avautumisesta ja vapautuneisuudesta, joka tekee kauniimman siveltimenjäljen. Opettajan ohjeet sen sijaan haittaavat vain: miksi esim. maalata tausta ensin, jos ensinnä maalattu näyttää määräävän työn hengen? Luonnostani aloittaisin silmistä ja kohteen ilmapiirin kiehtovuudesta, jolloin koko työ saisi eloisuutta niistä.

Torstaina 1. maaliskuuta 2012

Tähän asti olen maalannut pikkukuvia ilman taustaa tai sitten vain epäonnistuneen yksivärisen taustan. Katselin Edefeltin maalauskirjasta apua tähänkin: teemalla on oma mielentilansa, mutta taustan aiheilla kullakin oma tunnelmansa. Aiheena on "Tämä kiehtoo." ja taustana on "Näin se luo kauniin tunnelman elämääni laajemmalti."
Tänään otin taustan erityisesti tavoitteekseni ja se onnistui öljyväreillä ihan ok, mutta itse kohde jäi vähälle huomiolle. Siveltimenjälki oli kai ensi kertaa ihan kivan näköistä paikoitellen, kai siksi, että maalia oli enemmän ja sivellin jäykkä synteettinen ja teräväkärkinen, jolloin jäljestä ei tullut mahdottoman suttuista eikä tarvinnut montaa siveltimenvetoa kuhunkin kohtaan. Mutta paljonhan jo ihan tuossa tekniikassakin on opiimista!

Ajattelua opettavia kuvia olen ajatellut maalata kunhan opin. Voisi maalata 50-70-vuotiaan hidasjärkisen miehen kantamassa halkoja ovesta sisään ja samanmoisen laiturin nokassa istuksimassa katsellen leppoisan rennosti koko maisemaa kerralla kaikkine luonnonilmiöineen hyönteisistä kaloihin ja kaisloihin. Kahtena erillisenä kuvana tuo ei varmaakaan toimisi, sillä luontokuva yksinään olisi vain kaunis eikä ohje ja oivallus. Halonkantajan pitäisi olla suuri tummahkon harmaa kuva, joka on piirretty vain sillä tarkkuudella kuin halonkantaja tilanteen piirteet erottaa: tähän hän pystyy muttei enempään. Luontokuvan miellyttävä kesäinen jokemuksellisuus on ajattelun rakennekatseen ohje - kesäkuva voisi vaikka lämpöisen kesäisen ilman pilvenä läikähtää halko-ovikuvan yli kuin ajatus rantaympäristöstä lähistöllä ja kesäajasta. Kuvia ei saa erottaa rajaviivalla, sillä reunojen, ruutujen, suorien viivojen ja ajatuksennäköisyyden tekeminen sekä muodollisuus ja näytteleminen ovat pahoja ajatusvirheitä.
Olen kirjoitellut ajatelmia ja erilaisia ohjeita, mutta kommunikaatiotaitoni ovat loppuneet kesken. Kuvan keinoin voisi kommunikoida mm. tekemisentapoja ja näkökulmia sekä elämänfilosofiaa. Sitä varten tarvitsen vahvan eläväisen mielikuvan siitä mielentilasta tms., jonka haluan kommunikoida, kykyä kuvata mielentilan synnyttämiä vaikutelmia ja mallista maalaamisen taitoa. Ym. ym.

Keskiviikkona 29. 2. 2012

Löysin Suomalaisesta kirjakaupasta öljyvärimaalauspaperilehtiöitä ja olen niitä käyttänyt kurssilla. Tulee paljon halvemmaksi kuin maalauspohjat. Täytyy vain varoa, ettei lakkaa yrittämästä, kun niitä on aika monta yhden maalauspohjan hinnalla.
Jos maalaa teknistä taitoa harjoitellakseen tai sen pohjalta jotakin kivaa, jää taito teknisenä laahaamaan jäljessä ja tekee tyylistä paljon huonomman. Teknisen taidon oppimisen on limityttävä mielekkäiden kiehtovien aiheiden maalaamiseen: tällä tavoin saan maalattua tällaisia tavoitteinani olevia vaikutelmia.
Katson Edefeltin maalauksia kirjasta ja mietin, miten hän on saanut kasvojen ihon ja luonteenpiirteet oikein. Ei hän ole miettinyt, että tämän alueen maalaan tällä värillä, vaan on katsonut kasvojen tuntua, luonnetta, ilmettä ja laittanut väriä sen mukaan, että ilme tulee oikein. Tuntumalta eikä ajatuksin, oma koko näkemys tuntemusten kielellä oppaanaan eikä yksittäinen termi tai mittamäärä.
Ei pitäisi katsoa mallia, että mikäs muoto tuo nyt on vaan katsella elävää elämää vaikutelmia saadakseen ja maalata niiden kielellä muistista. Pitäisi katsella niin kuin katsominen kiehtoo: muotoja, värejä, uaikutelmia, tekstuureja, valoja, varjoja, mielentiloja, tunnelmia, katsomisen tapoja, elämän kokemuksia - ei niiden vakiintunutta sanastoa vaan joka hetki uutena syntyviä sananvalintoja, painotuksia, nyansseja, kokonaisuuden tasapainoja ja mielekkyyksiä.

Tiistaina 28. helmikuuta 2012

Maalasin pari päivää sitten vesivärein ruskeavalkoista koiraani:

Eksyin öljyvärimaalauskurssille oppiakseni sen käytännön tekniikkaa. Tänään katselin kirjaa ihailemani Albert Edefeltin maalauksista. On jännää, kun ensi kertaa voi ollenkaan miettiä, miten ne on maalattu - oi miten valtavan taitavasti! Olisi upeaa oppia jotakin tuosta tavasta maalata mielentiloja ja elämänfilosofisia näkökulmia!

Perjantaina 25.11.2011

Maalaamisessa niin kuin muissakin tekemisissä joskus, käy helposti niin että uppoaa tekniseen puoleen senmoppiakseen ja samalla kadottaa näkyvistään muun, sen mitä ja miksi halusi maalata. Piirustustaito ei ole vain taitoa jäljentää kuva paperille vaan sen tulisi olla vain lisätaito, jolla kommunikoida elämän kiehtovuuksista. Piirustus tarvitsee tuekseen elämänviisautta, elämänmakuisuutta, hyvää meininkiä,mjoka sopii malliksi muille, sillä muuten piirustus jää lättänäksi, ideaa vaille.

Lauantaina 19.11.2011

Kokeilin öljyvärimaalausta. Eka yritys meni ihan mönkään, kun sivellin oli liian paksu ja vain suttasi tasaista jälkeä ja vaalennettu vihreä ei sointunut yhteen tummemman vihreän kanssa. Kuvasta tuli suttuinen möhkäle, josta ei näe mitä siinä on yritetty piirtää, mutta ainakaan ei ole sanottavammin onnistuttu. Mutta yrittämisestä jäi mukava mieli, kun ajattelin koettaa piirtää hyvällä hengellä, mutta eihän siitä mitään tullut, kun joka kohta vaati monta siveltimenvetoa ja niin jälki suttaantui ennen kuin sain mitään aikaiseksi.
Niinpä yritin uudelleen tavallisen vesivärimaalauksen tapaan ja otin koirat malleiksi. Nyt tuli ihan kivaa jälkeä, mutta hyvin samanlaista kuin vesiväreillä, mikä on sikäli kiva, että selvästi vesivärimaalauksen tietä voi tutustua hiukan öljyvärimaalaukseenkin. Luulen, että jos ottaisin muuhun piirtämiseen mallia siitä, miten piirrän pystykorvaani hahmo hahmolta jotenkin myötäelävään tapaan, niin voisi piirtäminen sujua helpommin ja tulisi kivempaa jälkeä. Mutta onhan toki monta muutakin asiaa, jotka haluaisin oppia.

Maalauspohjan pohjustus epäonnistui ja pohja oli kuin ritilä. Jostain luin, että pitäisi laittaa liimaa ensin, mutta mitä liimaa ja mihin tapaan, onkohan sillä väliä ja löytyykö liimoja tavallisista kaupoista?

Maanantaina 14.11.2011

Mitä enemmän piirrän ja mietin piirtämistä, sitä enemmän minusta alkaa vaikuttaa siltä, ettei ideana ole jäljentää joitakin muotoja paperille vaan kertoa katsomisen kokemuksesta ja siitä, millaisiin ilmiöihin saan kontaktin katsomalla, kertoa noiden ilmiöiden merkityksellisyydestä ja kokemuksellisesta rikkaudesta. Eli piirtäessäni ei saisi ohjenuorana olla mittatikku vaan kokemus, tunne, henkilökohtainen hahmotustapani ja sen olennaisuudet juuri, merkityksellisyyden kokemus niin aistitasolla kuin siinä, mitkä ilmiöt ovat tärkeitä maailmassa. Eli ei valmiiden muotojen kieltä vaan se taso, jolla koen muodot ja ilmiöt kiehtovina, mielentilojen, tunteiden ja aistimusten taso ohjenuorana.

* * 

10th of January 2025   One of my newest blogs AnOkAngel.BlogSpot.com 

Tiistaina 1.11.2011

Maalauksen oppikirjoja olen vuosien kuluessa hankkinut useampia enkä useimmista saa mitään irti, mutta joukossa on kaksi aivan upeaa oppikirjaa: Angela Gair: Miten piirrän ja maalaan IHMISIÄ, ja J. M. Parramon: Vesivärimaalauksen kirja. Hyvä oppikirja antaa kiehtovia tavoitteita ja näyttää tietä niihin!

Tiistaina 18. lokakuuta 2011

Aina, kun huomioni kääntyy kuviin ja kuvien tekemiseen, katkeaa näkemys siitä, mitä piirtää ja maalata, ja niinpä taitotasoni juuttuu paikoilleen tai heikkenee roimasti. Maalaamisessa olennaisimpia asioita on se, mitä haluaa kommunikoida, maailman kokemuksellinen kiehtovuus ja ne merkitykselliset näkökulmat, joita toivoisi voivansa kommunikoida muillekin, esimerkiksi kuvien keinoin. Silloin, kun huomio kääntyy aikaansaannoksiin eikä tunnevoittoisiin elämänkokemuksesta nouseviin tavoitteisiin yksinomaa, silloin hukkaa tekeminen punaisen lankansa ja sen pontimen, joka nostaa laatutason ylemmäs ja tuo idean kaikkeen tekemiseen. Niinpä ei ole oikein minun miettiä "Haluaisin oppia maalaamaan." vaan "Tuon elämänkokemukseni kiehtovan seikan haluaisin kommunkikoida vaikkapa kuvin tai miten se nyt ikinä onkaan mahdollista." Niin kuin joka tekemisessä, kuuluisi upota elämänkokemukseen, lähteä uusille kiehtoville teille, uusien elämän haasteiden kimppuun, upota kokemukselliseen rikkauteen, aistien, tunteiden, tunnelmien, elämänviisauden ja vaistotietä tulevan syvällisen maailman dynamiikan ymmärtämyksen tielle - niin kuin elementit (sää) opettavat kosketusta konkreettiseen todellisuuteen ja omia tunteita koskettavien asioiden kuuleminen mainittavan tuo tullessaan luonnostaan muistiinmerkinnän "Juuri noita asioita haluan tehdä elämässäni.", jollain lailla luonnon viisaus opettaa maailman rakenneosasten kieltä, sitämiten kokemuksellisesti hahmotettu elämä koostuu rakenneosistaan, miten koko maailman dynamiikka aukenee, kun kuuntelee kokemuksellisesti koskettavimpia tekijöitä elämässään. Se, että on jotakin, mitä haluaa piirtää paperille, on olennaista. Taito raahautuu sen perässä pääpiirre pääpiirteeltä eikä synny viestistä erikseen.

Keskiviikkona 28. 9. 2011

Maalsin Vaapukan vesiväreillä. Kuono ja pää eivät ole näköiset, koska käytin koulumaista lähestymistapaa: "mikäköhän geometrinen muoto tämä olisi?". Mutta koiran keski- ja takaosan laamasin ihan vain oman muototajuni varassa: miltä etäisyydet ja muodot tuntuivat mielessäni, niin sen mukaan maalasin paperillekin enkä miettinyt, että "tuleeko tämä nyt samalla tavoin viistoin kuin oikeastikin vai miten korjaisin sen?". Jälkikäteen huomasin, että kai ensi kertaa sain valkoisen koiran turkin näyttämään kuvassa valkoiselta turkilta. Aivan haaleat varjostukset vapaalla kädellä lienevät siinä olennaista.

Maanantaina 26.9.2011

Minulla on seinällä ruotsinkielisiä ajatelmakortteja, jotka tuovat mieleen oman vanhan näkökulmani eivätkä tavallista ruotsinkielistä meininkiä niinkään.
"Först då fågeln kaster sig i luften, känner den att den har vingar. "
"När den invandra mönstret bryts, kan helt nya världer upstå."
"Själva livet är ett mirakel." ...
Joka kortissa on vesivärimaalaus aihetta symbolisesti kuvaten. Olisi upeaa osata tehdä tuollaisia kortteja. Mietin, josko vuosien myötä oppisin. Symboliikkaa syntyy parhaiten, kun saa olla ihan tosissaan ja vapaasti haaveidensa kanssa, joten minulta liikaa kouluja käymään påakotetulta se ei oikein onnistu, mutta toivon että tulevaisuudessa ehkä - kyllä se vanheneminen on ihanaa! Tässä, mitä eilisiltana väsäsin:

Keskiviikkona 21. syyskuuta 2011

Ostin halvan hyllykön, johon latoa vesivärimaalaustarvikkeeni: vihkot, siveltimet, värit ja oppikirjat, jotteivät ne lainehdi pitkin lattioita. Kun on kauan haaveillut maalaustaidosta niin on tullut hankkineeksi maalaus- ja piirustustarvikkeita enemmän kuin ensi näkemältä arvaisi. Ja kai se on jonkinlainen linjanveto, että haluan maalata, jos ovat tarvikkeet omalla paikallaan näkyvillä eivätkä poissa silmistä poissa mielestä laatikkoon piilotettuina.
En sitten enää mennyt kurssille, harmi, mutta maalaamisen oppimista vartenhan sinne olisin mennyt enkä muuten vain. Huomaan, että kun omin päin teen ja opin, osin kirjoista ideoita saamalla ja osin siksi, että kun oman kiinnostuksensa mukaan uppoaa kokemaan jonkin puolen katselemisesta tai siveltimellä piirtämisestä, värien sekoittamisesta tms., niin kokee niin paljon rikkaammin, ettei kurssioppi siinä oikein pysy perässä vaan jää jotenkin lättänäksi kuin koululuokka. Tätäkö ikä on: oman kokemuksen myötä haluaa omin jaloin kauemmas kuin koulumaisesti pääsi koskaan. Luulin (täytin juuri 40 vuotta) että vanheneminen on kalkkeutumista, urautumista ja elämän kelkasta pois jäämistä, mutta näyttää siltä että asioista saa pikemminkin paremman otteen, kun oman kokemuksensa pohjalta pystyy niitä toimivammin tekemään!
Piirsin eilen huonekasvien erimuotoisia lehtiä yrittäen saada pieniä piirtoja myöten tunnelman ja muodon oikein ja hyvinhän tuo sujui, mutta oikeastaan piirsin vain lehtien ääriviivoja ja täytin tasavärillä keskustat.
Kukan piirtäminen näkyy käyvän piirtämällä kukan hahmon. Jos sen sijaan yrittää koulumaisesti kukan muotoja kopioida ja valikoida värejä, niin tulos on karmiva, epäharmoninen. Päähahmo tunnelmineen ja tunnesisältöineen, tunnelman piirteitä ja tunnetta korostaen piirretty sekä hahmotajulla hahmotetut muodot, värit tuntemusten perusteella ja pienten piirteiden tunnelma, tyyli ja muoto, rakenne – kai se siitä lähtee.
Selvästi sujuu piirtäminen haavekuvan antamalla innostuksella, mutta jos tavan vuoksi yrittää piirtää, niin ei tule yhtään mitään kunnollista.
Maalaaminen, laulaminen, kai kaikki taide vaatii niin keskittymistä, että se ei ole pelkkää itseilmaisua vaan työsuoritus, mikä ei kai ollut ideana vaan ideana oli saada tilaa tunteille, havainnoilleen, elämänviisaudelleen ja luonnolliselle kommunikaatiolle. Kai se on sitten se seuraava askel taidossa, kun saa nuo kaksi yhtä aikaa...

18. syyskuuta - 2011, sunnuntai

Oranssiksi maalaamani poninkarvasivellin oli viimein kuivunut, hyvin näkyy toimivan, helppo maalata.
Maalsin taivasta ja pilviä aloittaen sinisestä taustasta. Laimensin harmaata aika paljon, mutta vielä jäi liian tummaksi. Ihan jo ihan vain harmahtava sävykin on jo liian tumma, sillä näköjään harmaa vertautuu paperin kirkkauteen eikä ole värisävy vaan pilven loistavuuden hiukan himmeänpi versio. Eli vieläkin haaleampi saisi harmaa väri olla! Lisäksi pilvet pitäisi maalata vikkelään, koska ne ehtivät liukua pois näköpiiristä puiden taakse ennen kuin olen ehtinyt maalata ne kokonaan.

Torstaina 15. 9.2011, jatkoa

Käsittääkseni hyvä sivellin on sellainen, jolla saa haluamaansa jälkeä helposti ja mieluiten myös kauniisti. Eli sillä pitää voida piirtää helposti monenpaksuista viivaa (suippeneva kärki, terävä märkänä) niin, että jälki pysyy tasaisena kaarrettaessa (jotkin siveltimet lätistyvät ehkä paksukarvaisuuttaan ja paksuuttaan, jolloin suuntaa vaihtaessa tulee eripaksuista jälkeä, mikä on kiva tarkoituksella muttei välttämättä muuten) ja vaihdettaessa suuntaa eikä jälki nyi tai takertele tuottaen kulmikkaita muotoja (johtuneeko liian jäykistä taittuneista harjaksista vai mistä). Kiva olisi, jos sivellin olisi tyyliltään sellainen kuin mitä omalta maalaustyyliltään toivoo, sillä sivellintäänhän herkästo kuuntelee koko ajan. Jotkin siveltimet myös ottavat herkästi liikaa vettä ja hulauttavat sen sitten paperille ensimmäiseen vetoon.

Ehkä piirrän liian järkevällä mielialla, järjestelmällisesti, kun vapaamuotoisesti sivellintä kokeillessa tulee eläväisempi viiva, vaikka on se kyllä siitäkin kiinni, että poninkarvasiveltimestä tulee kivempi jälki. Eli pitäisi piirtää tarkkaan taitonsa mukaan mutta eläväisemmin. Lisäkokemus eläväisten viiojen piirtämisestä, kaikenlaisesta mukavasta, tuo tietoa ja näkemystä siitä, millainen viiva syntyy milläkin tyylillä. Tuon näkemyksen varassa voisi ohjata maalaamistaan, niin sivellinkättä kuin mielentilaansa ja tekemisentapaansakin, siten että syntyisi juuri haluamani kaltaista jälkeä: oman muototajuni ja tunnelmatajuni mukaisia kuvia, joissa henki olisi eläväisempi.

Näkyy olevan helpompi miettiä, miten oppisi maalaamaan, kun omin päin opiskelee ja kirjoista eikä kurssilla, sillä toisten seurassa syntyy heti käsitys, että vesivärimaalaus on sitä, mitä he tekevät, ja että minun pitäisi oppia samat asiat samassa järjestyksessä, jotta olisin kunnollinen, eikä siitä tietenkään tule mitään, kun kerran olen eri ihminen. Kai se on oma kokemattomuus ja siitä syntyvä epävarmuus, joka noin altistaa muiden mielipiteille ja tyyleille: tekee mieli ottaa mallia jokaisesta ja tietenkin se menee ojaan sitten, kun on liian monta ristiriitaista esikuvaa ja keskittyminen omiin taitoihin hajoaa. Mutta kun omin päin maalailee, mitä kiinnostaa, ja enimmäkseen vain nauttii katselemisesta, niin silloin silloin tällöin vesivärimaalauksen jotakin oppikirjaa selatessa ja jotain sen kuvaa katsomaan jäädessä oppii ihmeteltävän paljon, kai ne on kuvat taidolla opettavaisiksi valittu.

Taustaa

Olin viime keväänä piirustuskurssilla ja opin piirtämään näköisempiä ja tunnelmallisempia kuvia. Ilmoittauduin sitten akvarellimaalauskurssillekin ja kun en ollut aikoihin vesiväreillä maalannut, niin pari kolme viikkoa aiemmin tartuin vesiväreihin ja kokeilin, mutten tuntenut osaavani mitään. Yritin piirtää puun ja oksat olivat kapeammat tyvestä kuin latvoistaan, joten päätin harjoitella ´hiukan ennen kurssia. Kun keksin pitää sivellintä kädessäni kuin kynää tukien kättä paperiin, alkoi piirtäminen/vesivärimaalaus sujua kivasti. Kahdessa viikossa ehdin jo oppia paljon, piirsin jopa ihan ihmisen näköisen pään kuvan (ks. www.nopeaoppisuus.blogspot.com)lehden valokuvasta, mutta siitä suursaavutuksestani olin niin pyörällä päästäni, että jotenkin maalausputki katkesi siihen. Vesivärimaalauskurssilla olin vain toisen päivän, koska en osannut maalata mielikuvituksestani niin kuin kurssilla oli ideana. Pidän katselemisesta kovin, etenkin luonto on kaunista ja monimuotoisuudessaan rikasta, mutta mielikuvitus on minulla kehno. Tänä kesänä sitten pihalla piirtelin kukkia ja joitakin hyönteisiä sekä pilviä ja auringonlaskua. Nyt syksyn tullen yritin taas vesivärimaalauskurssille, mutta jotenkin taitoni katosivat, kun menin sinne muiden sekaan: viivoista tuli taas minkä paksuisia vain, jäljestä söhryä ja muototaju näytti olevan poispyyhkäisty, tyylikin jotenkin yhtä asiaa kerrallaan kuvastavaa vain eikä monivivahteista niin kuin luontoa piirrellessä. Pelästyin, että tähänkö taitoni katoaa, ja päätin näin alustavasti, että lopetan kurssilla käymisen, kun en sinä aikana ole saanut kotonakaan piirreltyä mitään omalla tyylilläni. Päätös näytti heti puhdistavan ilmaa ja piirtäminen näyttää taas kiehtovalta ja uudelta.

Japaninpystykorvani Vaapukka livisti kesken kuvan:

Huomioita:
21/5-11 Taivaan väriä löytää, kun katsoo valkeita kirkkaita kohtia: niiden on pilven väriin nähden loistettava kuin todellisuudessakin.
* Piirrä pilvi tarkkaan kiehtoutuen kustakin kohdasta, vaikka se olisi lähes tasavärinen. Asenne näkyy lopputuloksessa
* Valan voi piirtää taustavärin keskelle jäävänä vaaleana läikkänä ja lisätä sitten kirsu ja silmät sekä korvien sisäosien harmaat varjot.
* Kukkia maalatessa on henki tärkein, anna hahmon pienten piirteiden tulla sen mukaan!
* Eläydy kukan tunnelmaan ja käytä sen mukaista kauneustajua sommittelussa.
Intensiteetti, se miten yritän tavoittaa henkeä, on akvarellin ydin, sen onnistuneisuuden mitta.
* Puita maalatessa tunnelma on tärkein!
15/6-11 On hyvä katsoa kuin aikoisi maalata muististaan, koska niin tavoittaa kokonaisnäkemyksellisyyttä ja oarempaa maalaamiseen sopivampaa näkökulmaa piirrostapaan, muototaju paranee, ja tyyli.
* Ihmisten maalaamisessa on olennaista, minkä muotoisia ja ilmeisiä eri kasvonosat ovat, molemmat yhtä aikaa oikein ja näkemyksellisesti!
5/7-11 Kokemuksellinen nähty&tunnettu koettu hahmo oppaana siinä, miten ja mitä piirtää. Hyvä varmaan olisi katsoa ensin kunnolla ja maalata heti perään muistista.
14/7-11 Katso ensin, millainen kohde on omalta kauneustajultaan, näyttävyydeltään ja tunnelmaltaan. Katsele kohteen omilla ehdoilla, muodosta kuva j piirrä vasta sitten.
10/9-11 Maalaa kohteen päähahmot selkeästi ja pienet piirteet hennommalla.
* Ei kaavan mukaan vaan joka kohta luovasti eri lailla kuin perhosen lento.
12/9-11 Piirrä tunnetta kuvaava muoto HITAASTI tyyliin "Tässä tunne korostaa tätä seikkaa näin tähän tapaan, tuossa se haipuu, tuolla pyrkii tuonne tuohon tyyliin."
14/9-11 Korosta vesivärimaalauksessa niitä piirteitä, jotka tekevät vaikutuksen. Esim. kukan tunteikkuus ja tuon tunteikkuuden eheys, runsaus, kukkeus, rakkaudellisuus, eläväisyys, luonnollisuus, perustavanlaatuisuus.

Kevään vesivärimaalauskurssilla kadotin hyvän siveltimeni, opettaja kai vei sen. Sen jälkeen olen yrittänyt löytää yhtä hyvää. Tänään 15/9 ostin poninkarvasiveltimiä eri kokoja. Sininen keskikokoinen teki hyvää jälkeä. Maalasin sen varren oranssiksi, jotta olisi kivempi piirtää. Punaisista (ovatkin ponin&vuohenkarvasiveltimiä) suuri sopisi laveeraukseen hyvin, kaunista jälkeä, ja pieni tuntui tuovan eläväisen viivan.

Jotenkin kai viimevuotinen koirieni sirkustreeni innosti omalla tavallaan tekemiseen ja tosissaan olemiseen. Nyt olisi hyvä, jos taas saisi samanlaisesta meiningistä kiinni.