Perjantaina 23. lokakuuta 2015

En ole pariin päivään maalannut ja taas meinasi maalaaminen mennä jumiin, kadotin touchin. Niin että varmuuden vuoksi maalasin ihan vain jotakin, mutta syntyi vain yksi kuva ja ei sekään kummoinen, tai ei siis toivomaani tyyliä.

Tarttis jotenkin sitoa eri elementit yhdeksi kuvaksi. Tarttee kai katsoa muilta siinä mallia, oikeista maalauksista.

* * *
24.10.2015
Nuo olivat latautuneempi anuo tauon jälkeen maalatut kuvat. Mutten uskom eron oikeastaan olevaan siinä vaan siinä, että olin etsinyt aiheita, painottanut näkemystä ja nyt taas ihan vain jotakin maalannut, paljolti muiden ihmisten vaikutteisena. Maalaus, jos se olisi tie muille johonkin suurempaan taitoon tai parempaan elämänlaatuun, niin sen tavallaan pitäisi ollakin siltä pohjalta, miltä moni muu katselee asioita, mutta sitten nousta omien taitojen ja oman arjen meiningin voimalla johonkin, mikä olisi hieno, taitava, elämään tyytyväinen tai ainakin tie siihen suuntaan.
Tai siis muiden näkökulma tarvitsee tietää, osata ainakin osittain. Mutta sitten oman näkökulman täytyisi olla sellainen, että se kantaa, että se on jo tie sinällään, valmis arki, valmis näkemys. Usein puutteet johtuvat näkökulmasta ja niin ei voi käyttää ihan samaa näkökulmaa kuin taitamattomampi vaan jonkin painotuksen on oltava tervehenkisempi, usein monenkin niin, että syntyy toimiva elämäntapa, toimiva taitoja tuova näkökulma.

En noita puita niin osaa maalata. Onko se sama kuin tuossa edellisen blogimerkinnän vaimon tai hevosen muotokuvassa, että kun yrittää monta asiaa kerralla, niin ei tule näyttävä. Pitäisi kai maalata nopeasti hahmotettu puun hahmo ja puumaisia teemoja, puumaisia vaikutelmia, eikä tarkkaan sitä sun tätä.
Kuvan reunat on minusta kivat näin: summittain, reuna-alueen harmaaseen taittaen, jos jäävät osin kuvasta pois, ja pylristetyt nurkat, niin on kuin kuvan muodolla olisi oma muotokieli eikä laatikkomalli vaan.

Tuon idean mukaan yrittäen ainakin huoenkasvin, traakkipuun, maalaaminen onnistui paremmin.

* * *
Su 25.10.2015
Minulla on hieno puinen (jollei sitten ole veistetyn jäljitelmä, muottiin tehty) hevosen rintakuva, jonka olen Savonlinnan torilta ostanut, ja sitä olen katsellut ja ihmetellyt, miten se on osattu veistää, ei niin kalliskaan ollut mutta kovin ilmeikäs ja kaunis, näyttävä. Puun on täytynyt olla helppoa työstää, kai kosteaa. Ja veistäjällä on ollut mielessään selkeä kuva hevosesta niin kuin hevosharrastajalla aktiiviaikoinaan. Ei ole tarvinnut vilkuilla hevosta vähän väliä, että näinköhän meni, vaan on ollut hahmo, jolla tunnelmallinen rakenteisuus. Veistänyt kai päähahmoa ensin, sitten ilmettä ja sitten viimeistellyt veistämällä harjan ja tunteikkaasti rinnan. Veistotaidon, siis veitsen käsittelyn, on täytynyt olla erinomainen, kun ei ole epäröiviä sönkköjä linjoja vaan selkeää vuolujälkeä.

Ma 26.10.2015 Maalasin eilen illalla pimeässä kokeeksi, kun valonkajo kävi koiriini, mutta kyllä se oli tavallista hankalampaa, kun paperia ei niin nähnyt, että olisi tarkkaan tiennyt, mitä piirtää. Mutta niin olivat helpompia varjot ja valonkajo, että maalaavatkohan jotkut tauluja pimeässä?