lauantai 11. helmikuuta 2017

Lauantaina 11. helmikuuta 2017

Tämän päivän Itä-Savo-lehdessä (Savonlinnan seudun paikallinen sanomalehti) kerrottiin, että Kruunupuiston hotelli Punkaharjulla on ostanut oikeuden pitää taiudenäyttelyiotä tiloissaan Retretti-nimellä. Upea juttu! Punkaharju on nykyisin osa Savonlinnaan, vain noin 30kn keskustasta itään ja hiukan etelään ja Kruunupuisto on harjutien varrella olevasta risteyksestö etelään, siis itse Punkaharjun harjualueella, missä on näköalareitti.

Tuosta tuli mieleeni suositella Angela Gair in Miten piirrän ja maalaan ihmisiä, oheismyyntiin näyttelyssä kävijöille.
Lisäksi mietin, olisiko tuosta linkistäni iloa näyttelyssä käyville mökkeilijöille yms http://puidenkaatamisesta.blogspot.fi/2017/02/mita-puitapensaita-taimia-jatetaan.html

Muistaakseni viimeksi, kun kävin Retretin taidenäyttelyssä, siellä oli esillä jonkun kaimani, siis muun samannimisen (Hannele Tervola niin kuin minäkin, mikä on nimi jota käytän (vuodesta 2005), vaikka koko nimeni on Kaisa Hannele Tervola) työ, mutta ihan erityylinen kuin millainen itse olen. Se harmitti, sillä olin jo silloin kirjoittanut nimelläni mm ajattelukyvystä ja tulevaisuuden tietokoneista, mitkä etenkin nuorempaa väkeä kiinnostavat kovin ja ovat aiheita, joita pääkaupunkiseudulla arvostettiin kovin, eikä näyttelyssä esillä ollut työ olluty ollenkaan sillä tavoin ilmeikäs ja kokonaisuutena rakenteinen, tunnelmatajkuinen realistisesti kuin mitä ajattelussa on hyväksi ja mistä olen yrittänyt näyttää mallia nuoremmalle polvelle.
Tunteet, järki ja moraali tietokoneille, objektiivisesti http://feelingcomputers.blogspot.fi/2011/08/far-future-with-computers-what-will.html
Helppo ja tehokas objektiivisen ajattelun kurssi, sopii melkein kaikille
http://pikakoulu.blogspot.fi/2011/11/ajattelukurssi.html
Silloin olin myös itse onnistunut maalaamaan ihan hienon kasvokuvan hyvin lyhyen harrastamisen jälkeen, kahden viikon kuluttua vesivärimaalaaamisen aloittamisesta, ja tavallaan olisin ollut ihan hyvä malli muille ja lupaava, niin, että mietin, olisiko minun töitäni haluttu sinne, jos niitä olisi ollut enemmän, minua kun yleensä on pidetty harvinaisen hyvälaatuisena ja viisaana, mitä tuo työ ei tuntunut olevan.
Vaihdoin hetki sitten Blogger-profiiliini nimekseni koko nimeni siltä varalta, että muidenkin tekstieni osalta on sama vaara. Blogeja lienee vähän yli 70 ja taitotasoni on niin korkea, että monet ovat tyytyväisiä matkiessaan edes murusia jostakin. Että silleen on tollanen lavastusten kohteeksi joutuminen tuttua jo lapsuudesta asti. Silti pidän Hannele-nimestä enemmän.

30.1.2018   Taidenäyttelyissä, etenkin kuuluisissa, ja ylipäätään, kun ihmisillä jossakin on asemaa, täytyisi vaatia kaikkia käyttämään koko virallista nimeään niin, ettei heitä voi sotkea kehenkään muuhun. Näin myös jälkikäteen taidenäyttelyistä ym mainittavista teoista puhuttaessa. Ainakin Hannele Tervola -nimisiä on kai useita. Oma koko nimeni on Kaisa Hannele Tervola, siis virallinen nimeni. Tervola-nimi on aiemmin ollut suvussa ja sen vaihdoin olikohan 2005 itselleni, ja etunimeni minulla on ollut vauvasta asti. Tulevaisuuuden tietokoneista olin kirjoittanut ehkä vajaata vuotta aiemmin ja ajattelukurssin laatinut muistaakseni pari vuotta aiemmin.

6. lokakuuta 2021   Tuossa ei-näköisessä kasvokuvassa henki on minun katsomistavastani ja kenties osin liikubtakäsityksestäni eikä mallin piirteitä, jona siis toimintuo Urheilulehden lehtileikkeen Sami-mallinen ( kuten japaninpystykorvani ) ei-niin-urheilullisen oloinen jääkiekkoilija. Minä siis vain piirsin jonkin kuvan lehdestä, en satsannut aiheeseen sosiaalisesti tms. 
Omasta elämänviisaudestani sitä sun tätä pitkässä tonttutaitokirjassani linkkeineen Skills of Christmas gnomes  learntalents.blogspot.com   



23. heinäkuuta 2022   Näin taaksepäin kun mietin, niin minulle on kai tullut kamalasti vaikutetta tuosta Retretin taidenäyttelyssä kesällä 2011 olleensta toisen Hannele Tervolan maalauksesta, joka oli suuri lehmän näköinen kauriin kuva, muistaakseni peittävästi, ohennetuin öljyvärein tai akryyli. Että sitä on luultu minulle sopuvaksi vaikutteeksi, mitä se ei ollenkaan ole. Olen aina rakastanyt liikuntaa ja musiikkia ja tarkkuutta pudän arvossa sekä objektiivisuutta, vastuuntuntoa ja oikeudenmukaisuutta. En olisi halunnut muuttua tasapaksuksi pötköksi, joka on jotenkin sumea ja tyhmä. Taidenäyttelyissä putäisi taiteilijoiden siis llla koko virallisella nimellään niin, ettei heitä voida sotkea muihin. Jos käyttää taiteilijanimeä, niin se ei kai saisi sotkeentua toisten aitoihin nimiin vaan olla enemmänkin kuin nimimerkki. Paratiisiteoriasta olin julkaissut kirjoja muistaakseni 2009. 
Jollei työn tekijän oikeaa nimeä tuedetä, on merkittävä että tuntematon tekijä, eikä jonkun toisen omaa nimeä. Ylipäätään ei saisi lähettää vaikutteita kuin olisi vaikutteen saajan omasta intressistä kyse, esim minä tuon lehmän kuvam ihailijaksi tai tekijäksi oletettu, kuin muka haluaisin perustaa elämäni sille eikä esim Edefeltiä matkia mieluummin ja omia vanhoja taitojani, omia arvojani. Minun omia maalauksiani on tässä blogissa  https://akvarelliblogini.blogspot.com ja olen siis kirjoittaja ja muutama vuosi sitten sävelsin melodianpätkiä composingmelodies.blogspot.com , ja vahvuuksiani ovat aina olleet kokonaiskuvallunen objektiivisuus, vastuuntunto ja tunteiden rationaalisuus sekä noihin aikoihin asti terveet elämäntavat. 

lauantai 28. tammikuuta 2017

Puun veistämisestä

Puuveistoksista tuli mieleeni, että tein joskus nettihaun "puuveistoksia" tms ja lysin mm aivan upean majavataulun, jolla oli hintaakin niin vähän, ettei sitä kehdannut ostaa.
Niin nyt tuli mieleeni, että jos lastujen vuolemisen tapaan veistäisi kuvioita puusta ja ottaisi mallia maahan varisseesta männyn punaruskean kaarnan palasesta, jolla on jokin kaarevareunainen hahmo, niin oppisiko silloin puun muotojen mallin myötä veistämään hienoja hahmoja, vaikkapa tauluksi, vähän kuin luonnon mallin mukaan, jotenkin hersyvämmin hahmot, taitavammin veistäen?
Oikeastaan en tarkoita mielikuvituksen lisäämistä, vaikka sitäkin vähäsen, vaan sitä, että jotakin eläinhahmoa tms veistäessään, tai aluksi ihan vain koristeellisia lastuja vuollessaan, olisi jokin turkin rytmi, hahmon muoto, tunnelma, rytmi, rakenne, tuntu,... luontevampi, luonnollisempi, hienompi, näyttävä, tunteikas, viisas,...
...kuin runo, kuin laulu, kuin luontonäkymä!

torstai 6. lokakuuta 2016

Seinämaalauksista

Nettiuutisissa oli tekstiä ja kuvia seinämaalauksista http://yle.fi/uutiset/3-9207068 . Joukossa oli graffittiseinä, jossa oli kivat värit ja vanhaa tuttua maalausten estetiikkaa, taiteellisuutta. Mutta sitten oli kanssa sellaisia, joissa oli tyyliteltyjä hahmoja kuin psykologia matkien, mikä mielestäni on iso virhe: elämässä ei kuulu laatikoida ihmisiä heitä ymmärtääkseen vaan se on virhe, joka syntyy, kun ulkomaalaiset elävät ihan vain laatikkomaisessa kaupunkiympäristössä missä ei niin ole puiden oksistojen monimutkaisuutta yms luonnollisia rytmejä. Ihmistä ymmärtää tuntemalla hänen elämäntilanteensa, esim. työtoverit ymmärtävät monta reaktiota ja puoliso taas toisia reaktioita kovin hyvin siksi, kun jakavat elämän. Eli ihmisiä oppii parhaiten ymmärtämään ymmärtämällä elämää, mihin taiteen perinteinen estetiikka ohjaa: tehdää aisti- ja tunnelmahavaintoja, muodostetaan maisemakuva, ymmärretään elämänperusmotivaatioita, niitä kaikille yhteisiä sekä monille tyypillisiä piirteitä, ja tunnetaan elämän tilanteita. (Maisemakuvin ajattelusta esim. http://pikakoulu.blogspot.fi/2011/11/ajattelukurssi.html .) Sosiaalisten tilanteitten setvimisessä taas on paras "Elä ja anna toisten elää"-ohje eli elämänmyönteisen itsekäs saa olla muttei puuttua toisten elämään - muuten kuin reilusti
 estääkseen näitä puuttumasta epäreilusti toisten elämään.
Uusien taitojen ja lahjojen oppimisesta ohjeita http://nopeaoppisuus.blogspot.fi

torstai 29. syyskuuta 2016

Torstaina 29. syyskuuta 2016

Osoittautui, että koirani ovat matkineet paljon vesivärien okraväriä, kun toisen koirani turkinvrin olen maalannut sillä.
Minulla on tavalliset vesivärit, joita kai koululaisille on tapana ostaa, jos haluavat maalata kotona. Niiden värien sävyissä olen huomannut kolme puolta: on (kai kuivissa värinapeissa) elämän puolia, jotka luovat tilaa maalaamistuokiolle, niin kuin okra ja ruoka&lämpö, sininen ja tunnelmallisuus, vihreä ja luonto, kirkkaanpunainen ja harrastukset. Nämä ovat samalla kai ohjeita siihen, miten maalat kunkinvärisiä aiheita tunnelmaltaan oikein, kiehtovasti. Lisäksi värit tekevät kullakin värillä maalattavaa aihettaa kiehtovaksi: okra kuin vilja tai lämmin maa, vesi viileä ja lainehtii, keltainen iloinen, jne.

tiistai 6. syyskuuta 2016

Tiistaina 6.9.2016

En ole taaskaan maalannut, mutta olen tullut miettineeksi maalaamista.
Jos on kiinnostunut elämästä eikä maalaamisesta ja ilmiöt tunnelmineen kiehtovat, niin eikö niistä vain osan kursorisesti mutta hyvällä hengellä maalaamalla tulisi sentapaista jälkeä kuin grafiikka tms, eli tyylilajin vaihto, olennaisen poimiminen, tunnelman onnistuneisuus ja oma näkemys lähtevätkin siitä, ettei uraudu kuvataidealalle ja samaistu sen väkeen vaan on siltä enemmän syrjässä, hetkellisen maalamisimpulssin kanssa eikä malarimaisesti elellä yrittävä.
Kanssa kun mietin piirustuksen ja maalaamisen oppikirjoja hyllyssäni, niin ensimmäiset olivat parhaat. Ne näyttivät maalaamisen hetkellisenä tekona, esim. 15 min viikossa, toimeliaan elämän virrassa. Kun taas piirustustuntimaista ihan vain piirustuksen tai maalaamisen näyttävää näkökulmaa käyttävät myöhemmin hankkimani kirjat lätistivät elämänkokemuksen ja venyttivät maalausaiheen jatkuvaksi virraksi, jolta ei niin kiinnostavaa löytynyt.
Löysin pari muutaman vuoden takaista muovailuyritelmää. Niitä kun surin, niin hoksasin, että jos niitä pitäisi symboleina, niin ne olisivat paljon onnistuneempia. Mutta silloin kävisi niin, että seuraavat yritelmät olisivat vielä paljon enemmän lättäniä ja epäonnistuneita, hengettömiä. Kai on niin, että symbolin pitää avautua elämään ja se ei teoriatadsolta lähtien onnistu, vaan on elettävä, välitettävä maailman ilmiöistä ja joskus sitten jotakin kiehtovaa tehdessään hoksaa, että tuossahan olisi hyvä symbolinen aihe, jolloin elämänkokemuksen koskettavuus tuo symbolille elämääkoskettavuutta. Mutta se siis meinaa, että symboliaiheet hautuisivat ehkä muutaman vuoden aikana, mikä milloinkin maalaukseksi tai käsityöksi asti, eivätkä heti piirustustunnilla. Mutta sen sijaan, jos olisi hyvä aihe maalaukselle, niin ehkä se voisi samalla toimia symbolina, jos oma ajatusmaailma kertyoo ilmiöiden merkityksestä maailmassa, mitä esim. "rakkaus" elämässä merkitsee ja mikä siinä on viisasta, elämänviisasta, tervehenkistä, ideaaleja vaalivaa, eläväistä, koskettavaa yms.

maanantai 29. elokuuta 2016

Maanataina 29. elokuuta 2016

"Voikohan olla, että romaaneihin on joku kommunikaatiokatko, niin eivät tule aina autokaupoissa uskotuiksi, vaan on toisen osapuolen oltava selkeä?
Romaani on kai taideorientoitunut vanhus, joka voi olla kovin taitava, mutta onko sittenkään taitava myymään - savolainenkaan - jos myyntipuheiden kohokohdat pitävät paikkansa? Eikö silloin vain pilkkahinnan saanut? Vaikka eihän kaikki taide yhtä hyvälaatuista ole, kun jotkut tekevät mainostettuna feikkinä sitä, mitä muut oikeasti syvällisesti elämänviisaasti hyvällä laadulla."

* * *
Ei ole taaskaan tullut maalattua, jotenkin on katseleminenkin ollut vähäisempää ehkä viimeisen vuoden verran. Sen sijaan olen viime ajat pohtinut omasta mielestäni isoja kysymyksiä kuten vaikkapa kulttuureja, vanhuksia yms.
Voiko olla, että maalaaminen ei suju siksi, kun maalaamisesta ovat tavallaan harrastuneet kovin monet erilaiset ihmiset ja maalatakin voi kovin eri tavoin?
On esim. kauneusorientoitunutta maalaamista, esim. luontomaisemia, joissa osat pelaavat yhteen ka taulu on samalla katsomisen ja kokemisen tavan kuvaus, kovin kaunis, tunnelmallinen.
Tai koulumaista, kun on koulun käynyt ja tavallaan on tunnelmallinen tai kauniskin mutta ei kokonaisuutena vaan erillisistä osista koostuva kuin sanat tai sarjakuvat tai kykenemättömyys valita värejä tarkkaan ja ajatuksia, tunnelmia jne viisaasti.
Tai kun ei oikein osaa maalata mutta on hyvä henki ja touchi esim. väreihin ja sosiaalisiin imeisiin, elämänkokemuksen tunnelmallisuuteen.
Tai kun katselee omia kuviaan ja tuttujen ihmisten kuvia, niin syntyy suttu, jossa ei ole taidon häivää.
Tai maalaa kuin koristekuvion, kauniin, säännöllisen, rakenteisen, mutta osallistumattoman.
Tai miettii ideoita ja piirtää ne.
Tai on taulun aihe tärkeä, elämänmakuinen.
Ja mitä noita nyt on.

torstai 18. elokuuta 2016

Torstaina 18. elokuuta 2016

Katsotaas oikeastaan näitä perusasioita jumiutumisen syistä:
Jos tekemisesi takeltelee, hidastelee siihen nähden, mikä sinulle olisi luontaista, ja muut tekemiset jäävät kovin vähiin, niin viiteryhmäsi tuossa tekemisessä on paljon heikompikapasiteettinen kuin sinä itse. Ero on kuin eri ryhmien välillä, esim. naiset ja miehet tai suomalaiset ja ruotsalaiset tai minkämaalaiet ovatkaan.
Jos itse epäröit etkä pääse alkuun ja mietit, että ehkä tehtävä tai lähestymistapa oli väärin sanoin tai väärältä kohden tai ei sinuntyyppisesi, niin olet itse paljon heikompitasoinen kuin tuo tekeminen, ja niin sinun pitäisi vaihtaa samaistumisryhmää omantasoisksesi.
Jos meininki tekemisessä menee ulkoluvuksi, oppien kunnioittamiseksi ja ei niin hyvähenkiseksi, niin ryhmä, jonka osana harrastat, on sinua paljon heikompitasoinen, muttei niin heikkotasoinen kuin tuossa edellisessä kohdassa.
Jos meininki tuntuu hälisevältä ja vikkelätempoiselta, tekemisistä toisiin viilettävältä kuten nuoremmat joskus, elävät he vikkeläjärkisemmin kuin sinä, vaikka itse olisit jotenkin syvällisempi.

sunnuntai 7. elokuuta 2016

Sunnuntaina 7. elokuuta 2016

En ole taaskaan maalannut, mutta jäin miettimään tuota, miksi maalaaminen sai elämän jumiin ja maalaamisen kanssa.
Ensin opeteltiin piirtämään ja sitten maalaamaan, näköisiä, oikeantunnelmaisia. Sitten alois etsiä aiheita ja joskus katsellessani jotakin kaunista ja vaikuttavaa miettiä, että mitenköhän se maalataan. Onk niin että maalaamisklishee ulottuu tähän saakka muttei siihen, että etsii jotakin syvällistä ja vaikuttavaa maalaamisen aiheeksi - siihen, kun maalaamisen tai piirtämisen sijasta kiinnostus siirtyy itse elämään, elämiseen, elämänviisauteen, syvällisiiin asioihin maailmassa, opetustaitoihin, hyviin elämäntapoihin, hyviin hetkiin, elämäntaitojen opettamiseen, maalaamisen myötä viisastumiseen, hyviin tekemisentapoihin niin elämässä kuin maalaamisessakin. Aina kun mietin jotakin tuollaista tai ihan vain ellelen aistit auki ja tunties, niin kenties sen myötä, että käytän mielessäni sanaa "maalaaminen" tai viittaan maalaamiseen puuhana, niin on kuin kaikki tuo hieno elämänmakuine pyyhkiytyisi pois ja tilalle tulisi jonkun kömpelö siveltimenjälki. Voiko olla, ettei siihen saa assosiaoida edes yhtenä assosiaationa monen monesta maalaamista? Että siinä käy jotenkin kuin koululaiselle puhuisi koulun pirustustunnista? Lintujenko myötä? Vai ihmisten ihmissilmän? Koirieni? Jonkin maalaamiseen liittyvän samaistumisryhmäni? Vai siksikö, että tuollainen viisaus tosiaan tulee pitkälti maalaamisen kautta ja kysyisi siis samaistumisryhmäkseen aiemmin maalanneet vanhukset tms, jotka eksyivät syvällisemmille poluille? Mutta elämänviisaushan on monesta lähteestä ja itse elämisestä eniten juuri, eikä sen jonkun osan osittainen tulkkaaminen maalaamisen taidon kielelle tarkoita, että elämä olisi elettävä maalaamisen pohjalta, ei ollenkaan. Hetken tunnelma on eri asia kuin tavallaan tunnelmallinen väri maaleissa tms. Jotenkin luulisi, että olennaista on hyvä elämä ja sen tuominen oman elämäntavan ulottuville vaikkapa kirjoituksin tai lauluin, eikä vain maalaamisen kautta.
Koirani tapaavat lojua paljon ja tuumivat tähän, että aina noin käy koirillekin: aina joku haluaa pehmennystä ja niin koirat joutuvat nukkumaan, vaikkeivät haluaisi. Se menee kai niin, että ihmiset haluavat vapaa-ajan tyyppisiä juttuja ja jos joku ehdottaa jotakin yleisesti pidettyä, kuten maalaamista, nukkumista tai syömistä, mitä he eivät itse silloin tai siinä muodossa halua, niin sysäävät tuon tekemisen toisen niskaan, että tee sitä sinä, kun kerran haluat, mutta se tarkoittaa oikeasti, että tekisi jotakin vapaa-ajan tyyppistä tai muuta hyvähenkistä, mistä itse on silloin harrastunut, eikä että pitäisi maalata tms, ja jos maalaakin, niin ei tarvitse heidän maalamismielikuvansa tapaan vaan omalla tavallaan, itseään kiinnostavia, omien taitojensa ja kiinnostuksenkohteidensa mukaan, oman luonteenlaatunsa mukaan. Ja he itse koettavat katsoa jotakin itselleen sopivaa vapaa-aikaa lähiaikoina.

lauantai 23. heinäkuuta 2016

Maalaaminen ja muut elämänalueet

En ole aikoihin maalaillut.
Osa maalaamisen viehätyksestä on sen aiheiden kiehtovuudessa ja siinä syvällisyydessä, mitä opettaa, kun yrittää saada maalauksen kohtien hengen oikein ja jotenkin syvälliseksi. Vaikkei maalaaminen suju, niin se on jotakin, mitä kaipaa muuhun elämään, jotakin, minkä maalaaminen aukaisee ja minkä toivoisi lisäksi omaan ja miksei muidenkin samoin harrastuneiden elämään. Olisi hyvä nostaa yleinen ymmärrys niin hyvälle tasolle. Olen kirjoittelemalla pyrkinyt ratkaisemaan tuosta jonkin osan ja tervehenkinen elämä arkena toisi kai tuon lopun yhdessä hienoista asioista harrastuneisuuden kanssa.
Olen kirjoitellut mm vuodenajoista http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2014/02/vuodenkierto-ja-henkinen-hyvinvointi.html (suom. ja engl.), vaatteiden ompelemisesta ilman kaavoja http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/2016/03/vaatteiden-ompelemisesta-ilman-kaavoja.html ja samassa blogissa mm sisustamisesta ja rakentamisesta http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi , sekä ajattelukyvyn nostamisesta viisauteen päin http://pikakoulu.blogspot.fi/2013/11/hahmotustavoista.html ja haaveammattiin pääsystä http://nopeaoppisuus.blogspot.fi blogina lku , musiikin taitojen oppimisesta sekä soivasta elämänkokemuksesta http://musiikkipaivakirja.blogspot.fi .

perjantai 17. kesäkuuta 2016

Tässäkö taiteilijoiden jumiutumisten syy


17.6.2016 Tulin tänään kirjoittaneeksi Kirjailijaliittoon ja kysyneeksi Eino Leinon ruonojen kääntämisestä. Heti menin jumiin, ihan niin kuin maalaamisessakin, mutta tällä kertaa ymmärsin syyn: en tehnyt kylliksi omin päin. Kun maalaamisessa tai kirjoittaisessa on esikuvia ja varteenotettavia alan harrastajia, niin heillä on kullakin omat vahvuutensa, kullakin eri, ja ne eivät löydy samalta kohden ihmisen repertuaarista eivätkä samalla tekemisentavana, eivät samoina päivän hetkinä. Ja niinpä ne jumiuttavat tekemisen koulumaiselle perustasolla plus suttuun, kun kunkin omatr tyylipiirteet jäävät pois. Eli tarttis ihan vain elellä omaa elämäänsä,muista harrastajista ja esikuvista riippumatta ja silloin tällöin omana tekonaan, muista riippumatta maalata. Kysymättä muiden mielipidettä, vertailematta, tekemättä maalatessa heihin liittyviä tasoarvioita omasta työstään, jopa samanlaistamatta, sillä kullakin on kipinä ja taito eri kohdassa, eri asioissakin.

torstai 12. toukokuuta 2016

12. toukokuuta 2016

Tänä vuonna en ole maalannut, enkä paljoa miettinytkään maalaamista. Sen sijaan ole pohtinut sitä, miksi maalaaminen vei koko elämän ja myös maalaamisen jumiin, ja siinä tuntuu olevan se, ettei maalaamisessa ole vikaa, vaan se ei sovi kokoaikaiseksi kiinnostuksenkohteeksi ja lisäksi samaistumisryhmä on liian laaja ja jotenkin haitallinen tekemisille, vaikka osa siitä tuo syvällisyyttä ajatuksiin. Mietin tuota, että jos maalarit jakaisi tyylinsä perusteella tyyppeihin, jotka olisivat niin samankaltaisia keskenään, että osaisivat itse tunnistaa joukostaan, kuka on millainenkin, niin loppuisiko jumiutuminen siihen, kun oltaisiin taas arkijärjen kartalla. Ryhmiä olisi ainakin laimea (saamaton koko ajan, ehkä huonoin vaikute), liian muiden ammattien kouluja käynyt (kuten minä), kouluvaikutteinen (lapset tunnilla ja kuvaamataidon opettajat), kömpelö suttu (liikaa yrittää aina samalla tavalla, tarttisi tehdä muuta välillä, mutta on kai kamalan maalausmotivoitunut), kuvataiteen alalla koulutettu (usein laimea?), abstrakti tai teoreettinen kuva, mielikuvitus, keskinkertaisuus mutta maalaa kyllä ihanok, kauniita viehättäviä kuvi maalaavat lahjakkaat taitavat (mikä kai on osa-aikaista eikä kokoaikaisen harrastuneisuuden pilaamaa). No jaa, en tuosta niin tiedä, mutta jotenkin eniten näyttäisi menevän pieleen siinä, kun koirani luokittelevat minua koko ajan maalausharrastuneen lokeroonja siitä tulee tylsistynyt mitään huomaamaton tökerö jälki kaikkeen tekemiseen ja elämiseen. Onnellisempi olen ollut sinä aikana, kun en ole maalannut enkä aikonut enää maalata. Toisaalta maalauksien aiheet, sen vaatima taito ja visuaalinen näyttävyys, tunnelmallisuus, elämänviisaus, aiheiden olennaisuus kiehtovat edelleen.

Tällä blogilla on nyt ollut 2000 katselukertaa.

Maalauksien aiheet ovat mielestäni tärkeitä. Niistä kuuluisi kokonaisen elämänalueen aueta kivalla miellyttävällä antoisalla tavalla, joka auttaa aloittamaan tuon elämänalueen harrastamisen tms samantapaisen elämänalueen. Jos kuva on lättänä, ei se yleensä aukaise mitään, sillä siinä on vain otettu jokin aihe kuvaan, kenties keinotekoisesti, näkemättä sen yhteyksiä muuhun elämään, sitä muun elämän osana, jonakin elämänalueena, jota kuvata. Silloin se ei kanna, koska on huolehdittu vain kuvasta eikä elämänviisauden opettamisesta tai kivaan harrastukseen mukaan ottamisesta.

Voikohan tuo kömpelöä suttuista jälkeä tekevien virhe olla tekemisentavassa maalatessa ja maalaamiseen malleja valitessa, joka tekee sen, että maalaaminen on kuin "painan jäljen ja siitä syntyy tunnelmallinen kuva", mikä on kuin maalauksien katselijan tekeminen "keskitys katselemaan ja siinä on tunnelmallinen kuva, jonka näen ja käsitän ja jään sitä sulattelemaan". Kun taas maalaamisessa pitäisi olla aihe elävästä elämästä, elämän vipellys hienomotoriikkoinen ja tarkkuuksineen ja sen siivellä hetken aikaa tarkkaan katsellen piirtöen siveltimellä kuvia elämän aihepiireistä, elämän motivaatio vielä mukana ja elämän vilinään jatkean eikä sohvalle hidastuen, luulisin.

2.6.2016 Ihmettelin tuota, että miksi jäin jumiin, niin kävin sillä silmällä maalaamisen ja piirtämisen oppikirjani läpi, ja lähes kaikissa oli oletuksena, että ne ovat vain maalaamisen hetkille, eivät hyllyssä näkyvillä pidettäviä vaan jotenkin jumiuttavia jos jäävät mieleen pidemmäksi aikaa. Mutta ne kaksi kirjaa, joiden avulla aloitin vesivärimaalaamisen harrastamisen, olivat toisenlaisia tai sitten osasin niitä jotenkin elämänmakuisemmasta näkövinkkelistä katsoa, kun en ollut aiemmin harrastanut maalaamista. Ne olivat Parramon: Vesivärimaalaamisen kirja (tms) ja Angela Gair: Miten piirrän ja maalaan IHMISIä (tms), mutta voi olla tosiaan tuosta näkövinkkelistä myös, että pitäisi olla muusta elämästä käsin eikä maalaamis- tai piirtämiusharrastuksesta tms maalaamiseen liittyvästä käsin.

3.6.2016  Kanssa, kun mietin näin kauempaa, miksi maalatessa jää jumiin, niin osasyy on siinä, että samaistumisryhmänä muut maalaavat maalaavat kukin eri aikaan ja eri tahdilla, jolloin samaistuminen tulee helposti maalaamiseen varattuihin hetkiin eikä maalaamista harrastavan muuhun elämään. Olen myös huomannut, että jos ohimennen tulen miettineeksi jostakin näkymästä, ett' mitenköhän tuo maalataan, miten sen itse maalaisin, niin tuo hetki jää päälle, sen virittäytyminen, pitkäksi aikaa eikä jatku muina tekemisinä, kuten olisin olettanut. Voiko syy siihen olla koirissani tai lintujen kiinnostuksessa ihmisten luontoharrastuneisuuteen?  Tai sittens iinä on se, että maalaamisen aiheet ovat minusta hienoja ja haluaisin maalata juuri näyttäviä piirteitä ja jotenkin sitten maalamistuokio jää päälle eivätkä aiheet mieleen sellaisina kuin ne luonnossa näyttävämpinä ja tunnelmallisempina ovat. Mutta miksi niin käy, sitä en tiedä. Olettaako esim. puu, että sitä olisi matrkittava, jotenkin itse kasvettava omana puuversionaan, ja maalaaminen on se tekemisistäni, joka on lähinnä puumaisuutta sillä hetkellä? Mutta kun oikeastaan hahmotan puut tunnelmallisina ja maalaamismielikuva on vain nähdyn rakenteen matkimista, sen keinotekoista tekemistä. Pitäisikö puuta sitten matkia tekemisiin tai tekemisten suunnitteluun? Esim. että vähitellen tämä tekemiseni kohde kehittyy tai rakennetaan tuoksi kuin puun oksa loivasti kaareutuen kasvaa ylöspäin?

maanantai 28. maaliskuuta 2016

2. pääsiäispäivänä ma 28. maaliskuuta 2016 - Näyttävien näkymien luomisesta

Olin kävelyllä ja vastaani tuli kuvataiteilijoilta näyttävä pariskunta. En malttanut olla brassailematta sillä, miten luodaan hienoja näkymiä, esim. koiristani. Näin jälkikäteen jään miettimään, osaisinko neuvoa tuon näin kirjallisesti, mutten ole nyt maalannut, joten näkökulma on jotenkin ruosteessa. Jotakin siitä oppisi kirjoituksestani http://pikakoulu.blogspot.fi/2013/11/hahmotustavoista.html ja blogini http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/ kirjoituksista rakentamisesta, sisustamisesta ja siivoamisesta. Sekä toki tämän blogin koiran valokuvausohjeesta. Jotain tekemistä sillä lienee myös sen kanssa, miten runot poimivat kiinnekohtia elämänkokemuksesta, tervehenkisen elämän kimpaleita, elämän virtaa.
Ehkä tuo kans http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2014/03/terveet-elamantavat.html . Ja tuota onn kirjoitellu paljon: http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2014/02/vuodenkierto-ja-henkinen-hyvinvointi.html .

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Maanantaina 21. maaliskuuta 2016

En ole aikoihin maalannut. Oikeastaan ajattelin, etten maalaisikaan, vaikka väliin tekee kovasti mieli puuhata maalaamiseen liittyvää, sillä sen ajan, mitä olen harrastanut maalaamista, kenties sen ammattilaiseksi tms aikoen, niin olen ollut muutenkin kamalan saamaton, vaikkei se ole minulle ollenkaan luonteenomaista, ja elämänlaatuni on ollut huono, vaikkei aiemmin ole ollut. Niin käy etenkin, jos samaistuu ollenkaan kuvataiteilijoihin ja kai vesivärimaalauksen harrastajiin. En siis ilmeisesti ole heidän tyyppisensä. Olen enemmän muusta elämästä kiinnostunut ja liikuntaharrastunut. Maalaajana olen kai sentyyppinen kuin jonkun toisen seuraksi maalaava vanhus. Ehkä siksi, että tavallaan maalaan maalauksen oppikirjan (tekijän) seuraksi ja taitavista elämänviisaista vanhuksista etäältä mallia ottaen. Luulen, ettei maalaamisessa harrastuksena tai ammattina ole mitään vikaa, vaan vika on liian laajassa samaistumisryhmässä. Vesiväriumaalauksen harrastajan imago kiinnostaa esim. saamattomuudesta pitäviä ja maalareista ottavat mallia mm ei-niin-viisaat, jotka haluavat jotakin nostetta ymmärrykselleen ja imagolleen. Ilmeisesti maalaamisesta tarvitsisi tavallaan sanoutua irti siksi ajaksi, kun ei maalaa, niin muut tekemiset sujuisivat, sillä muuten on liian laiska tai liikaa maalaamiseen keskittynyt samaistumisryhmä - ehkä siihen kuuluvat muut vain maalaamista pohtiessaan eivätkä tavallisesti niin kuin vaikka liikuntaharrastaja on koko ajan liikunnan harrastajan näköinen, jotenkin reipas.

perjantai 30. lokakuuta 2015

Perjantaina 30. lokakuuta 2015

Maalaaminen ei ole taaskaan sujunut, mutta piirtämisestä tunsin saavani jotenkin langanpäästä kiinni, vaikka maalaaminen sujuu paremmin. Maalaamisessakin tunnen kasvaneeni jonkin vanhan taitotason yli, jolloin aikaa pitää jakaa jotenkin toisin: enemmän aiheisiin kuin itse maalaamiseen.


* * *
Tiistaina 3. 11. 2015
Taaskaan en ole pariin päivään maalannut mitään ja se tuntuu heti kömpelyytenä aloittaessa. Koetin kokeeksi, että mitä jos maalaisin niin, että siitä oppii säveltämään tunnelmatajunsa perusteella musiikkia. Mutta ekat yritelmät jäivät kovin pieniksi kuviksi, kun Vala alias Sami käänsi päätään.
 Vaapukka katselemassa vasemmalle, osaa en ehtinyt maalata.

Vaapukka katselemassa alaspäin, nuolikohan tassuaan. Sillä on silmien alla usein tummat kaaret siinä, mihin silmä vuotaa. Tässä vain oikea silmä eli täästä katsoen vasemmalla puolella oleva.

* * *
5.11.2015 Tällä blogilla on nyt ollut 1803 katselukertaa.

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Keskiviikkona 28. lokakuuta 2015 - Lasten piirtämään oppimisesta

Koetin maalata, kun eilen en ollut maalannut, ja taas törmäsin vanhoihin nuoruuteni akaisiin virheisiini piirtämisen ja maalaamisen taidossa. Nyt kuitenkin osaan jo paremmin, niin ettäe hkä osaan neuvoa, mistä maalaustaito löytyy.
Maalaaminen alkaa aiheesta, maalattava kohde, sen rooli elämässä ja maailmassa on keskiössä ja muodostaa mieleen niin vahvan kuvan, että sitä myöten on helppo maalata ja värinvalinnat yms tehdä. Siksi pitää valita kiehtova aihe, joka ei ole liian henkilökohtainen vaan pikemminkin kiva tai koskettava aihe.
Aina, jos kadottaa maalaamisesta tai piirtämisestä idean tai taidon, niin on keskeytettävä maalaaminen ja jäätävä katsomaan mallia, sitä, millainen se on elämässä, miten elää, mikä osa sillä on maailmassa, millä tavoin se on kiehtova ja elämänmakuinen, tunteita koskettava ja tunnelmallinen, kaunis. Ei katsota vain yhtä maalattavaa kohtaa vaan koko aihetta ja maalattavaa osaa vain aiheen osana ja sen osakokonaisuuksien osana niin, että samalla näkee ja tunnelmatajula tuntee, miten se on aiheen kokonaisuuden osa.
Tärkeää on, millainen malli on elämän osana. Sen lisäksi kannattaa kai miettiä mallia katsellen, miten sellainen maalataan, noin niin kuin mielikuvaharjoituksena, ja maalata vasta sitten, tuota elävää tunnelmaa tavoitellen, kokonaisuus ja sen osakokonaisuudet huomion keskiössä ja pienet kohdat vain sivumennen maalattuja mutta tunnelmaa tuomassa, kokonaisuuden hahmoa ja rakennetta tuomassa, kertomassa elämästä.

Jos haluat maalata tarkemman kuvan, maalaa ykistyiskohdat tunnelmallisesti muistaen koko ajan kokonaisuuden näyttävyyden, tunteet, tunnelman, ilmeen. Niin kuin tuossa yllä. Lue myös koiran maalausohje http://akvarelliblogini.blogspot.fi/2013/05/koiran-valokuvaus-ja-maalausohje.html . Samalla ohjeella voi toki maalata muutakin, mutta luotnoaihe on mittasuhteiden hahmottamiselle hyväksi.

Kuvaan kirjautuu helposti maalaamishetken tunnelma sosiaalisine seuroineen ja päivän päätekemisineen. Siksi kovin hyväntunnelmaista ei oikein saa huonona päivänä, ellei sitten uppoudu maalaamiseen vastapainoksi. Mutta hyväntunnelmaisen kuvan saa silloin, kun nuo asiat ovat elämässä läsnä, kun aktiivisesti puuhataan niitä, esim. harrastusjutut silloin kun niitä harrastaa ja ne pyörivät paljon mielessä. Jos koulupäivä on ollut rankka, niin ateria tuo kuviin seesteisyyttä vailla sen kummempaa syvällisyyttä. Syvällisyyttä saa yrittämällä parhaansa mukaan elää hyvällä tavalla. Joskus mietelmien lukeminen (yksi tai pari kerralla.) tuo omiin ajatuksiin ja tunteisiin syvällisyyttä.

lauantai 24. lokakuuta 2015

Perjantaina 23. lokakuuta 2015

En ole pariin päivään maalannut ja taas meinasi maalaaminen mennä jumiin, kadotin touchin. Niin että varmuuden vuoksi maalasin ihan vain jotakin, mutta syntyi vain yksi kuva ja ei sekään kummoinen, tai ei siis toivomaani tyyliä.
Tarttis jotenkin sitoa eri elementit yhdeksi kuvaksi. Tarttee kai katsoa muilta siinä mallia, oikeista maalauksista.

* * *
24.10.2015
Nuo olivat latautuneempi anuo tauon jälkeen maalatut kuvat. Mutten uskom eron oikeastaan olevaan siinä vaan siinä, että olin etsinyt aiheita, painottanut näkemystä ja nyt taas ihan vain jotakin maalannut, paljolti muiden ihmisten vaikutteisena. Maalaus, jos se olisi tie muille johonkin suurempaan taitoon tai parempaan elämänlaatuun, niin sen tavallaan pitäisi ollakin siltä pohjalta, miltä moni muu katselee asioita, mutta sitten nousta omien taitojen ja oman arjen meiningin voimalla johonkin, mikä olisi hieno, taitava, elämään tyytyväinen tai ainakin tie siihen suuntaan.
Tai siis muiden näkökulma tarvitsee tietää, osata ainakin osittain. Mutta sitten oman näkökulman täytyisi olla sellainen, että se kantaa, että se on jo tie sinällään, valmis arki, valmis näkemys. Usein puutteet johtuvat näkökulmasta ja niin ei voi käyttää ihan samaa näkökulmaa kuin taitamattomampi vaan jonkin painotuksen on oltava tervehenkisempi, usein monenkin niin, että syntyy toimiva elämäntapa, toimiva taitoja tuova näkökulma.

En noita puita niin osaa maalata. Onko se sama kuin tuossa edellisen blogimerkinnän vaimon tai hevosen muotokuvassa, että kun yrittää monta asiaa kerralla, niin ei tule näyttävä. Pitäisi kai maalata nopeasti hahmotettu puun hahmo ja puumaisia teemoja, puumaisia vaikutelmia, eikä tarkkaan sitä sun tätä.
Kuvan reunat on minusta kivat näin: summittain, reuna-alueen harmaaseen taittaen, jos jäävät osin kuvasta pois, ja pylristetyt nurkat, niin on kuin kuvan muodolla olisi oma muotokieli eikä laatikkomalli vaan.


Tuon idean mukaan yrittäen ainakin huoenkasvin, traakkipuun, maalaaminen onnistui paremmin.

* * *
Su 25.10.2015
Minulla on hieno puinen (jollei sitten ole veistetyn jäljitelmä, muottiin tehty) hevosen rintakuva, jonka olen Savonlinnan torilta ostanut, ja sitä olen katsellut ja ihmetellyt, miten se on osattu veistää, ei niin kalliskaan ollut mutta kovin ilmeikäs ja kaunis, näyttävä. Puun on täytynyt olla helppoa työstää, kai kosteaa. Ja veistäjällä on ollut mielessään selkeä kuva hevosesta niin kuin hevosharrastajalla aktiiviaikoinaan. Ei ole tarvinnut vilkuilla hevosta vähän väliä, että näinköhän meni, vaan on ollut hahmo, jolla tunnelmallinen rakenteisuus. Veistänyt kai päähahmoa ensin, sitten ilmettä ja sitten viimeistellyt veistämällä harjan ja tunteikkaasti rinnan. Veistotaidon, siis veitsen käsittelyn, on täytynyt olla erinomainen, kun ei ole epäröiviä sönkköjä linjoja vaan selkeää vuolujälkeä.

Ma 26.10.2015 Maalasin eilen illalla pimeässä kokeeksi, kun valonkajo kävi koiriini, mutta kyllä se oli tavallista hankalampaa, kun paperia ei niin nähnyt, että olisi tarkkaan tiennyt, mitä piirtää. Mutta niin olivat helpompia varjot ja valonkajo, että maalaavatkohan jotkut tauluja pimeässä?

tiistai 20. lokakuuta 2015

Tiistaina 20. lokakuuta 2015 - Maalaustaidosta kokemuksen kiehtovuuden voimalla, vaimon muotokuva ohje aloittelijoille

Luulen, ettei ihmisiä kiinnosta maalauksissa niinkään käydä taidenäyttelyssä tai ostaa taulu kuin kyetä maalaamaan itse jotakin itselle merkityksellistä: oma lemmikki, vaimo, lapsi, näkymä mökiltä, kesän onnea, kaunis tunnelmallinen maisema, jotakin tunteita koskettavaa jne. Ja jotta ihmiset siihen kykenisivät, vaikkeivät ole taidesuuntautuneita ainakaan paljoa keskivertoa enempää, niin pitäisi maalaamisen sujua kuvataiteen sijasta arjen koskettavuuden näkökulmasta, juuri tuosta ikuistettavien vaikutelmien, tunnelmien, näkymien ym näkökulmasta sujua maalaaminen parhaiten, ei siis erillisenä taitona luokassa vaan jonakin, jolle koskettavuus tuo taitoa ja tenhoa ja oikeanlaisen ilmaisutavan.
Esim. värien valinnassa ainakin oman kokemukseni mukaan perustaito on ollut valita oikeaa väriä oikeanvahvuisena, katsoa, mihin väreihin päin sitä pitäisi taittaa ja valita niitä silmämääräisesti oikeanvahvuisina, esim. ensin yksi sävy ja sittent uumia, että tähän hiukan vielä lisää vihreää. Tuon taidon lisäksi pitää maalatessa kiinnittää huomiota siihen, minkä vaikutelman antamisen pitää tärkeänä kyseistä uutta osaa maalatessa. Esim. jos kontrasti, niin millainen olisi mielikuvissa hyvä väri ja vahvuus sekä sävy luomaan kontrasti, sekoita se. Tai jos tunnelma, niin millaisen tunnelman haluan, millainen väri se olisi sävyineen ja vertautumineen, tunnelmineen, sekoita se tunnelma oppaanasi, vertailukohtanasi, samoin muut käytössä olevat värit ja niiden yhdessä muoodstaman kokoanisuuden tunnelma oppaanasi. Silloin kokemus, jonka haluan maalata, antaa ohjeet maalaamiseen, kun värien sekoittamisen ja muotojen ja tunnelmien maalaamisen perustaidot hallitsen.

Jos ajattelee nyt vaikka tuota vaimon kuvaa, joka vaikuttaa aika saavuttamattomalta tavoitteelta keskivertomiehen taidoilla, niin ei kai siinä olekaan olennaista saada pikkutarkkaa kuvaa joka viiva millilleen oikein vaan ikuistaa jotakin hetken tunnelmasta, vaimon tunnusomaisista piirteistä, joita on ehkä muutama niin kuin tyyli ja tunnelma ja piirteet karkjeasti.
Katso maalaustaidon perustaitojen oppimisesta http://akvarelliblogini.blogspot.fi/2013/05/koiran-valokuvaus-ja-maalausohje.html . Tärkeä lukea ja kokeilla!

* * *

* * *
Keskiviikkona 21. lokakuuta 2015
Voiko olla, että halutessaan maalata kunnollisen hienon kuvan aloittelija yrittää saada samaan maalaukseen monta hienoa piirrettä ja tunnelmaa, ja niin niistä mikään ei ole piirretty kovin suurella ja niin ne eivät näy suurina kuin vaikuttavana maalauksena vaan ihan vain, että on yritetty. Mutta sitten jos maalaa muutaman piirteen karkeasti tunnelmiin keskittyen, niin ne näkyvät niin, että syntyy yksi kokonaisuus, joka on ihan hieno katsella. Siihen jos lisää ohimennen vähän niistä huomioista, joita ensin yritti piirtään, niin näkymä saa kauniimpaa rakennetta ilman ,e ttä kokonaisuus kärsii yksityiskohtiin liikaa keskittymisestä. Voiko olla, että samalla tavalla aloittelija oppisi maalaamaan hevosia, jos pitää hevosista erityisesti?

tiistai 13. lokakuuta 2015

Tiistaina 13. lokakuuta 2015

Pianistin kuva Itä-Savosta. Ei niin näköinen, mutta tauko tuntui, joten toivoa kasvokuvien maalaamisen oppimisesta on.
Angela Gair in oppikirja ihmisten maalaamisesta on hyvä, mutten ole sitä aikoihin katsonut.

* * *
14. lokakuuta 2015
Tänään kokeilin puuväreillä karhealle luonnoslehtiölle, mutta tuli niin himmeää, ettei osaa kuvista näkynyt ollenkaan. On tuossakin minulla opettelemista!
Tämäkään ei näy paljoakaan, vaikka oli niitä näkyvimpiä, villakoiran kuva siis.

* * *
Torstaina 15. lokakuuta 2015
Tarttis noilla puuväreillä oppia vahvempi jälki. Tuli kanssa muistumia kouluajoilta, kun oikeastaan silloin viimeksi piirsin puuväreillä, ainakaan paljoa. Jotenkin kömpelömpiä aiheenvalinnat ja arempi jälki.
Tänään en ole paljoa maalannut, vähän vain kokeillut vesiväreillä.

* * *
16. lokakuuta 2015
Kokeilin maalaustelineen käyttöä ja kuvasta tuli ihan erilainen. En osannut tukea kättäni paperiin ja lehtiö oli liian alhaalla, ehkä pitäisi maalata istualtaan. Jotakin maalausmaista kuvaani kuitekin tuli, mutta miksi, siksikö, että ajattelin,e ttä näinkö ne maalaavat tauluja jotkut.

* * *
La 17.10.2015
Jumiutumisen mahdollisista syistä
Oli hyllyssä öljyvärejä, joita olin käyttänyt, hajua en ole huomannut ja olen tuulettanut paljon muusta syystä, mutta voikohan olla, että öljyvärin haju lievänäkään, huomaamattomanakaan, tai hajuttoman ohentimen pullon haju, huomaamattomana, voi jotenkin hidastaa tai saattaa eri urille maalaamista? Öljyvärin hajun on kai tarkoitus opettaa maalaamista tai maalauksista.
Öljyväri, jos se on suttuinen joko halpuuttaa tais iksi, ettei osaa, niin voi kai laittaa jumiin monen akvarellimaalaustaitoisenkin maalaamisen, joten esikuvat, jos he öljyväreihin aikoivat vaihtaa, eivät ehkä ole kovin aikaansaavia.
Näin kanssa tässä joka päivä vanhan romaaninaisen ulkona ja jäin miettimään, että jumiuttaakohan romaanivaikute, kun romaani tekee työmäisemmin ja eri kulttuuriperinnön pohjalta, mm eri ilmaston perustuen, niin tekemisten henki on erilainen kuin suomalaisella: suyomalainen puhti ja inspiraatio vipeltävään tapaan puuttuu ja tilalla on joatkin vehreyteen liittyvää tai kulttuurin taideorientoituneisuuteen liittyvää, mitä ei kumpaakaan täällä tapaa ollenkaan. Täällä taiteen kysyntäkin olisi erilainen, suomalaisen elämän peruskysymyksiin liittyvää, suomalaisen henkistä eikä taiteen näyttävyyteen ja esittävyyteen ym taidekoulutuksen tms kriteereihin pohjautuvaa. Kanssa, jos romaani on luonnon, eläinten, mökkeilyn, maatalouden ja matkustelun kanssa tekemisissä, niin on sitä oleskelevaisesti ja epäliikunnallisesti, jotenkin lötkösti, mikä ei tuo hyvää oloa Suomen ilmastossa. Ehkä romaani on taitavimmillaan ylen lihavana, kun hänellä silloin on lämmin täälläkin, mutta eihän se ole elämäntapana hyvä malli. En nyt kummmemmin ole ottanut mallia romaaneista, mutta tässäkin kerrostalossa asuu muutama, niin että tulee kumminkin varmaankin taiteeseen liittyen otettua jonkin verran mallia, kun vaikuttavat paljon taitavammilta ja ovat jo vanhoja muymmoja ja yksi mies ajaa Picasso-merkkistä punaista autoa.

* * *
Ma 19. lokakuuta 2015
Voiko olla, että jos joskus maalaa niin, että jokin puoli onnistuu hyvin ja tekisi mieli sellasita harjoitella, niin jos siitä lähtee haaveilemaan, että tota kun kehitän ja tota, niin lähtökohta ei olekaan se, miten tavallisesti maalaa vaan tuo yksi yksittäinen hyvä puoli jossakin kuvassa, ja niin ei sitten siltä pohjalta synny mitään, jollei jotenkin saa nostettua ensin atvallisen maalaamisensa tasoa tuon lähtökohdan tasolle, ja se taas voi olla eri juttu kuin yksittäiset sellaiset onnistumiset. Ja jos sitten taukoa tulee, niin tuo perusta jää yhä kauemmas, kun minulla ainakin taukoa iheuttaa sen, että osa kuvista on tökeröitä ja ihan vain epäonnistuneita möykkyjä, läiskiä, viivaruttuja tai mitä lie mikä ei kuvaksi kelpaa. Ja niin jos haaveet ovat korkealla ja vielä tuntee itsensä sen tasoiseksi, niin nuo tökeröt epäonnituneet kuvat eivät kelpaa edes tavalliseksi harrastukseksi, jolla kumminkin olisi sekalaiset kohokohtansakin ihan ok onnistuneissa kuvissa. Eli jos haaveilee, niin olisi jaettava harrastuksensa kahteen osaan: miten nykyisin maalailen ja mistä kaikesta haaveilen ja mitä olen saanut selville, että miten ne asiat voisi oppia.