lauantai 14. huhtikuuta 2012

Lauantaina 14. huhtikuuta 2012

Koetin piirtää pään sanomalehtikuvasta, mutta en onnistunut. Vuosi sitten piirsin onnistuneen pään aikakausilehtikuvasta, mutta kun jäin sulattelemaan sitä, jotta oppisin, niin jotenkin vain sitten kasvojen piirtäminen jäi. Nyt palasin katselemaan vanhaa kuvaani ja kirjasta ohjeita myös. Iso hahmo on tärkein ja sen on oltava kolmulotteinen ja elämänmakuinen - ei siis piirretä kuvaa vaan ajatellaan elämää kokemuksellisesti kiehtovana ja annetaan selkeimpien hahmojen piityä kuvioina paperille. Ei piirretä yksityiskohtaiset muodot kerrallaan kuin mosaiikkia vaan ensin päähahmot kuten silmät ja otsan ja sivun muodostama alue, mutta yritetään saada tunnelmat, elämän maku ja rajat tarkkaan oikein elämän tunnelman osalta. Rakenteisuutta saa useammilla värikerroksilla ja piirrosteknisellä taidolla - kuin olsi valtavan paljon suuremmasta yksityiskohtia täynnä olevasta kuvasta kysymys. Joka yksityiskohdan kohdalla mietitään kokonasiiden ilmettä eikä niinkään yksityiskohdan reunojen muotoa. Keskittyminen, asiasta kiehtoutuminen on olennaista - tsempitön suttujälki on tuhoon tuomittu, kun näin tarkasta työstä on kysymys. No jaa, pitää miettiä vielä ja yrittää uudelleen. Olennaista kai on hahmottaa kasvojen osat elämän osina eikä kuvan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti