Maanantaina 4. marraskuuta 2013

Mietin vaatteita ja piirsin malliksi kuvan miehestä nojatuolissa lehtikuvan perusteella. Miehen kuva ei onnistunut, oli jotenkin vaisu ja tökerön mitäänsanomattoman näköinen, kun taas nojatuoli onnistui ja siitä tuli ihan kivan näköinen. Selvästi vapaamuotoisuus auttaa maalaamistani. Voi napoata hyvän idean ja tehdä vaiheet hyvällä tavalla tarvitsematta kopioida orjallisen tarkkaan oikeaa muotoa ja sisältöä. Saa katsoja mallia hyvistä tekemisentavoista. Jos piirtää tarkkaan, piirtää helpoisti koulumaisesti ja idea katoaa kuin Rikkinäinen puhelin - leikissä, jossa jokainen kuiskaa lähes kuulumattomasti viereisen korvaan, mitä on edelliseltä kuullut, ja tokihans iinä alkuperäinen viesti katoaa. Tarttee olla omaa ideaa, oma näkemys, jonka mukaan piirtää, niin on jokin viesti kumminkin - niin kuin nyt siinä rikkinäinen puhelin -leikissäkin usein on omia ideoita siitä, mikä viesti olisi voinut olla. Mutta siis pääasia, että telkee jotakin tekemisen arvoista ja jatkossa malliksi kelpaavaa, eikä teknistä piirustusta millintarkasti kuin ei taiteesta olisi kyse ollenkaan vaan jostakin, missä ei ole viestiä vaan vain tietoa. Tarttis pää ja kroppa piirtään niin, että ajattelee ihmisen elämää, sen arvokkaita ja hienoja asioita ja elämänviisautta, eikä että kolmiomainen nenä ja kaareva päälaki.